Arvottomat

Emme ehkä osaa ottaa kehuja vastaan, mutta palkankorotuksen kuitenkin: olemme oppineet mittaamaan omaa, tai ainakin suoritustemme arvoa rahassa. Kehuista viis, nunnan nännit, paavin pallit, johtokunnan kiitos ilman palkankorotusta, niin kauan kuin leivästä jää reikä leipojan käteen jääköön rakkaudesta puhuminen pastoreiden houreeksi. Yksi vaikeimmista läksyistä uudessa kotimaassa oli kaiken siihenastisen osaamisen muuttuminen arvottomaksi pääomaksi, ja tyhjän päälle putoamista seurannut vuosien pohdiskelu siitä onko itselläni minkäänlaista arvoa; työpanokseni sentään kelpasi joillekin, mutta harvoin se oli niin arvokas että siitä olisi voinut maksaa palkkaa. Oman osaamisensa ja kelpoisuutensa todistaminen vieraalla maalla ei ole helppoa edes meritokratiassa, jossa jokaisen kuuluisi saada arvonsa ja ansionsa mukaan, vielä vaikeampaa se on aristokratiassa jossa kukaan ei edes kysy mitä osaat vaan kuka olet, kenen tytär (tai poika). Meriittien jyvittäminen toki epäilyttää minua muutenkin: jos kukaan ei lapioi paskaa hukumme paskaan, eikä kenenkään työ saisi olla niin arvotonta ettei siitä maksettavalla palkalla pysty elämään.

Palkattoman työn tekeminen toisten vaurauden kartuttamiseksi, ei kiitos, siis mielummin palkatonta työtä oman perheen hyväksi. Vaikkei raha olekaan hipiksi syntyneelle kaksinen kannuste 😉 tuntuu aika kornilta kuunnella paavin ja poliitikkojen juhlapuheita perheen merkityksestä yhteiskunnan kulmakivenä, jos yhteiskunnan apu ja rahallinen korvaus rajoittuu tuhannen euron kipurahaan kakkosesta, ja läjään raskaudenaikaisia laboratoriokokeita*. Viisi kuukautta äitiyslomaa palkansaajille: käytännössä koko Etelä-Italian hedelmällisyysikäinen naisväestö on työttömänä, pätkätöissä, pimeissä töissä, keikkapalkalla, epätyypillisessä työsuhteessa… proletariaatin tilalle on tullut precariato (eng. precarious).

Keksi kirjoittaa naisen asemasta Italiassa. Mutkikas kysymys, johon palailen mieluusti.

*… joista puolet on turhia, mutta täytyyhän laboranttienkin syödä jokapäiväinen leipänsä. Suomessa raskauden aikana tehtävät seurantakokeet ovat samat kuin Italiassa kolmekymmentä vuotta sitten, kaikki sen jälkeen kansalliseen protokollaan otettu kuuluu kategoriaan fysioterapiaa jo kuolleille potilaille; asevelvollisuuden lakkauttaminen oli kova isku sotilassukkatehtaille; sektio verottaa julkisen terveydenhoidon budjettia enemmän kuin alatiesynnytys, mutta jonkun etua palvelee se, että keisarinleikkauksien osuus synnytyksistä hipoo ja joissakin sairaaloissa ylittääkin viidenkymmenen prosentin, eikä ylilääkäri tai terveydenhuoltopiirin johto siitä huolimatta saa kenkää. Janiinedespäin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Share
Comments
4 Responses to “Arvottomat”
  1. ankka kirjoitti:

    Minua on masentanut monesti, kun minun työpanokseni ei kelpaa ilmaiseksikaan. Aikaa sitten olen lopettanyt tarjoamisen.

    Suomalaista neuvolakäytäntöä pidän vanhanaikaisena, törmätytäni toisenlaiseen. Oliskohan tuosa aihetta logaukseen joskus, taikka kommenttiraitaan edes.

  2. Katja kirjoitti:

    Mielelläni luen jos logaat. Minulla on vähän ikävä vnhanaikaista neuvolaa, onhan siinä jatkuvuutta kun äidit ja lapset hoidetaan samassa (vaikka aika hurjia ”pottua! pottua!” ohjeita sieltä tuppaa tulemaan. Täällä on jokaisella jutulla omat karsinansa, ja vaikkapa tuo imetys ei oikein kuulu ei gynelle, ei lastenlääkärille.

  3. ankka kirjoitti:

    Hih, puolensa toki siinäkin käytännössä. Sellainenhan meillä oli nyt Suomessa vauvan kanssa, sama täti jatkoi synnytyksen jälkeen. Tosin muuttojen takia, minun osaltani jatkuvuutta ei juuri ole ollut.

    Vieläpä on hyvin valistunut täti myös imetyksen suhteen :)

Trackbacks
Check out what others are saying...
  1. […] kulut ylittävät ansiot, eikä nk. palkkatyötä ole kuin julkisella sektorilla (suhteilla tai palkatta) tai “yhteistyössä” jonkun menestyvän insinöörin omasta pussistaan […]



Sano toki jotain!