Moleskine

arkitehtuuri5 Comments

Olet täällä:Moleskine


(Kuvan muistiinpanoväline ei ole omani, sillä en laittaisi rahaa viivoitettuun paperiin. Kynävalinnan allekirjoitan, Pigma Micron on hyvä.)

Kuumeisen vauvan tai ärtyisän toipilaan kanssa ei voi juuri tehdä mitään missä tarvittaisiin kahta kättä, mutta yön pitkinä tunteina riipputuolissa liekutellessa voi ajatella, ja toivoa että käsien vapautuessa muistaa vielä kirjoittaa tai piirtää muistiin ajatuksen juoksun, ehkä toteutumiskelpoisimmat, yön rakennelman sulaessa aamun auringossa kuin lumipälvet. Olen aina ollut heikkona taskukokoisiin muistikirjoihin ja luonnoslehtiöihin, joihinkin niistä kiintyy eikä koskaan enää löydä samanlaista. Jotkut eivät kuitenkaan löydä paikkaansa kuten Fabrianon tehtaalta kymmenen vuotta sitten ostamani taskuakvarellilehtiö, josta ehkä yhteen sivuun on luonnosteltu lyijykynällä, akvarellia ei ainuttakaan. Tyhjän paperin kauhu.

Ylihinnoitelluksikin haukuttua mustakantista italialaisvalmisteista muistikirjaa voi vihata tai rakastaa. Kulttiesineen hankkiessaan voi olla varma ettei ole tehnyt mitään omaperäistä, sillä kirjalle on omistettu blogeja joissa intohimoisesti keskustellaan eri malleista ja niihin sopivista kirjoitusvälineistä. Viivyttelin hankintaa ja ostin ensimmäiseni viikko sitten jo pitkään jatkuneen hypistelysuhteen päätteeksi, kirja tuntuu hyvältä käteen. Sen takakannessa on pieni tasku johon voi sujauttaa muutaman lehden origamipaperia, sillä kukkaa tai perhosta voi tarvita hetkenä minä hyvänsä. Toivon että suhteemme kukoistaa, pitkään ja onnellisena.

Tiedän olevani vanha kun puhun nykyajan nuorista, mutta olemme puhuneet niistä Muorin kanssa. Kirjoittavat kaiken näppiksellä, eikä niille ole vielä yliopistolle tullessa muodostunut Käsialaa. Minä pidän kirjoittamisesta, kynän jäljestä paperilla. Jotkut kynät ja jotkut paperit antavat enemmän tyydytystä kuin toiset.

5 thoughts to “Moleskine”

  1. Onnea suhteelle!

    Minäkin olen usein hypistellyt Moleskineja, varsinkin aina kustantamoon mennessäni, koska noita ihania, tyhjiä kirjasia myydään reitin varrella olevassa puodissa ja menen sinne joskus odottelemaan ja samalla hypistelemään. Siinä on jotain…symboliikkaa?

    Mutta. Kaikki aiemmatkin muistivihkoni ovat jääneet puolinaisiksi ja päädyn lopulta aina tekmemään samaa eli kirjoittelemaan muistiinpanoja milloin minkäkin paperin kulmaan. Nykyään myös puhelimen muistioon. Sanelukone voisi olla kätevä myös.
    mn

  2. Minulla on mielessäni idea uudenlaisesta muistivihosta. Kustannuslaskenta on kesken, sillä aika kallis se olisi, mutta ideana hauska ja sopisi lahjaksi vaikkapa juuri sinulle.
    Jos luvut näyttävät hyvältä, Pilana Stadi ottaa sen mallistoonsa vielä ennen äitienpäivää.

  3. Puolinaiseksi jäänyt muistivihko ei yleensä ole ollut Se Oikea, tai näin ainakin selittelen itselleni. Ans kattoo nyt.

  4. Minä olen viimeiset parikymmentä vuotta kirjoittanut matkapäiväkirjoja kaikilla pidemmillä lomamatkoilla. Alkuun vain kirjasin kalenterinomaisesti tekemiset, nyt kirjoitan yksityiskohtaisemmin. Alkuun käytin samaa kirjasta useampaan matkaan ja ne saatoivat olla ties mitä muistiinpanovihkoja, nyt ostan nipun noita kapeita, ohuita Moleskineja kerralla, yhden kutakin matkaa varten – häviämisen varalta.

    Sain pojaltani treenipäiväkirjaksi A5-kokoisen paksuhkon Moleskinin, siihen mahtunevat varmaan loppuikäni treenit – toivon, että sidonta ja kuminauha kestävät yhtä pitkään kun tyhjiä sivuja riittää.

    1. Kun pieni paksu ruotsalainen älykkölehti FILTER tarjosi kolme näytenumeroa ja Moleskinin 12 eurolla, tartuin oitis tilaisuuteen. Arvasin että Moleskine on jotain jota minulta ei enää eläkeiässä pitäisi puuttua, ja tilasin ne näytenumerot. Moleskine saapui vuodenvaihteessa ja totesin itsekseni että ”less is more”, kun tätä vuosikalenterin muotoon koottua mustaa kirjaa selasin. Kymmenen riviä päivää kohti riittää hyvin matkoillakin, eikä siistiä päivämäärää sotketa selittävillä merkinnoillä, kuten ”Valentine’s Day” tai Neitsyt Maarian hedelmöittymisen hetkestä laskettu jokin kumma päivä. Jos Lontoossa designilla elävä esikoispoikani kesällä tulee tänne saarelle, toivon että hän noteeraa työpöydälläni lojuvan Moleskinen ja tietää mikä se. Ellen minä tietäisi, voisin luulla että se on 70-luvun alussa hankittu hienon helsinkiläisen konttoritavaratalon Wulffin loppuunmyynnistä. Paitsi ettei työnantajani Wulffin tavaroita koskaan laitettu loppuunmyynteihin, ne menivät iästään huolimatta täyteen hintaan kuin rikkaat lesket.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Top