Tulta ja tuhoa

politiikka, urbanistiikka2 Comments

Olet täällä:, urbanistiikkaTulta ja tuhoa

On aina ilahduttavaa kun postiluukku kolahtaa ja saapuu myöntävä päätös rakennuslupahakemukseen, puoltava lausunto museovirastolta ja sensellaista.

Maanantaiaamun kohdalle kalenteriin oli kirjattu lupapaperin hakeminen, sitten viikonloppuna kiiri uutinen että tuhopolttaja on tuikannut tuleen kaupunkisuunnitteluviraston. Motiiveista voisi kirjoittaa dekkarin, vaikka kaikki tähän asti esitetty on fiktiota niin kauan kuin toisin todistetaan. Kaavoittamisessa ja rakennusluvissa pelataan isoilla panoksilla. Upean Portoselvaggion rakennusmaaksi kaavoittamista vastustanut Renata Fonte maksoi rohkeudesta hengellään vuonna 1984.

2 thoughts to “Tulta ja tuhoa”

  1. Porto Selvaggion aluehan ei ole, sikäli kuin muistan, kovin laajakaan, vaan noin 500*2500 metriä kokoinen rannikkokaistale Gallipolin likellä, mutta erittäin tärkeä mm. muuttolintujen levähdysalueena?

    Miten vaikeaa siellä muutoin on saada rakennuslupaa? Kuinka suuret erot on eri alueilla?
    Minä katselin Marchessa erästä myytävänä olevaa rauniota, jos korjaisikin sen nurinpäin; jättäisi raunion sisään ja rakentaisi uuden talon sen ympärille, niin että raunio muodostaa portaikon ja sisäpihan, uusi moderni rakennus olisi sen ympärillä, niin että rauniolle tehtäisiin mahdollisimman vähän.
    Uusi rakennus taas olisi kevyt ja ilmava puusta tiilestä rakennettu takki vanhan raunion harteilla.

    Työnimenä ”Villa Pipotta”

  2. Kaikki lupahakemukseni ovat tähän mennessä menneet läpi, enkä ole vielä päässyt hakemaan lupaa ns. helppoon kohteeseen joka ei olisi historiallisesti arvokas tai maisemallisesti suojeltu. Vaikeudesta en tiedä, olen pyrkinyt suunnitelmissani olemaan tasapainoinen ja maltillinen.

    Nurinpäin korjattuun raunioon voidaan suhtautua pikkumaisesti, jos raunio vaikka on maisemalle arvokas ja omistaja päättääkin jemmata kruununjalokivet himaansa. Tai jos rakennusoikeutta ei tontille ole kuutiotakaan enempää, no, usein saa lisätä 20 prosenttia ”nykyaikaisiin hygieniavaatimuksiin mukauttamiseksi”.

    ”Villa Pipotta” voisi mennä läpi energiansäästöperuskorjauksena, jos niillä vaikka on joku insinööri Museoviraston pääjehuna 🙂

Vastaa käyttäjälle Petja Jäppinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Top