Varsikenkäkriisi saapasmaassa

Jos ei feikkicrocseja lasketa kengiksi, mikä oikeus ja kohtuus olisi, minulla on noin kaksi paria kenkiä, muutamat varvassandaalit ja joitakin korkkareita jotka eivät kuitenkaan sovi elämäntyyliin, lue: vanhankaupungin sieltä täältä paikkailtuun katukiveykseen ja nyttemmin tietöiden edetessä vallan kiveämättömään perunapeltoon. Koko rouva-aikani palvelleet docmartensit hajosivat keväällä, kesällä väistelin raksalla harjaterästä ortopediset sandaalit jalassani, sitten tuli syksy ja sade. Sukat sandaalien kanssa ovat etikettivirhe, jonka voin sallia itselleni vain siitä syystä että minua joka tapauksessa luullaan saksalaiseksi. Haen anoppivainaan jäämistöstä tukevat torilta ostetut jalkineet jotka syövät metrikaupalla laastaria, sekä itse romuhuoneeseen hautaamani parin tolppakorkoisia nilkkureita, todennäköisesti DinSkosta, laatu-hinta kohdallaan eli eivät paljoa maksaneet eivätkä juuri minkään arvoiset olekaan. Jalat kipeytyvät ennen kymppitonnia askelmittarissa, eikä kymppitonni ole mitään jos toden teolla kävellään.

Uudet martensit näyttävät muovisilta, laatuun nähden ylihinnoitelluilta mikä brändäyksen syvimpään olemukseen kuuluukin. Heitin edellisiä edeltäneet roskiin kolmenkympin kriisissä ja nyt ihmettelen joko taas, ja olisiko mahdollista vaihtaa jo jalkinetta. Keski-ikäisen postpunkin ikäkriisi uhkaa. Lähinnä realiteetteja raksaturvakengät rautakaupasta, ja vaikka nykyään tytöillä on usein neljäkakkosen mono, saa ns. perinteisiä naisten kokoja hakea.

Tämä kysymys hiertää minua ihan kirjaimellisesti, eikä lenkkitossu ole vaihtoehto.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Share
Comments
6 Responses to “Varsikenkäkriisi saapasmaassa”
  1. tea kirjoitti:

    siis Doc Martensit vaan… ma oon sua vanhempi, ja kaytan vaan niita, tai Campereita… Ika ei ole ongelma, ellei siita ongelmaa tee!!!

  2. Tuuli kirjoitti:

    Täällä kanssa päälle kolmekytvuotias dokkarit jalassa. Tosin ne nykyiset on kävelykenkämalliset.

  3. Sari kirjoitti:

    Olet juuri hakannut minut kengättömyydessä! :)
    Luulin että olen ainoa naisihminen koko italianmaassa, jolla on alle kymmenen paria kenkiä! Me ”saksalaiset” naiset olemme oma lajimme!

Trackbacks
Check out what others are saying...
  1. Royal Mail « kirjoitti:

    […] 24, 2009 · Kommentoi Varsikenkäkriisi Saapasmaassa on […]

  2. […] Valkoinen pellavahame jää odottamaan ensi kesää, samoin caprit, joita ei voi pitää docmartensien kanssa. Ei vaan […]

  3. […] Varsikenkäkriisi Saapasmaassa on ratkennut. […]



Sano toki jotain!