F come fascismo

Poikia balilla-puvuissa

Italialla on pikkuinen ongelma historiansa kanssa: fasismin kaaduttua kaikista oli tullut antifasisteja, kukaan tapettua Mussolinia ja rakastajatartaan Claretta Petaccia lukuunottamatta ei ollut vastuussa kuluneiden kahden vuosikymmenen tapahtumista. Kaikki kierrätettävissä oleva kierrätettiin virkailijoita ja virastoja myöten, Rooman gheton eloonjääneille sanottiin sori, ja otatko purkkaa. Vapauttajat tulivat ja toivat repussaan. Ei kollektiivista mea culpaa niin kuin Saksassa.

Italiattaren koulun edessä on paraatikenttä, jossa lauantai-iltapäivisin vietettiin Sabato fascistaa, voimisteltiin ja pidettiin sulkeisia tuleville pikku sotilaille, isänmaan toivoille. Tytöillä oli omat järjestönsä ja univormunsa. Nonnan isä oli antifasisti, eikä nonnaa lähetetty pienenä tyttönä pellepuvussa voimistelemaan. Isä kuulemma kirjoitti poissaololappuun että oli maha kipeä, ja milläs miestä olisi voitu uhkailla, oli jo saanut kenkää rautateiltä ja risiiniöljyäkin oltiin juotettu mennen tullen.

Minun suussani kaikessa nationalismissa, lipuille vannotuissa verivaloissa, melko suuressa osassa siitä mikä kuuluu itsenäisyyspäivän ohjelmaan, maistuu ikävä fasismin jälkimaku.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Share
Sano toki jotain!