Doppi servizi

Petja ihmetteli aiemman postauksen kommenteissa, miksi ihmeessä kiinteistönvälitysilmoituksissa on joka asunnon tahi talon yhteydessä valokuva paskapöntöstä, ja nyt olen sitten ihmetellyt sitä itsekin. Ehkä italialaiset ovat niin epäluuloisia, että pelkkä maininta WC:stä asunnon pohjapiirustuksessa vaikuttaa vähintäänkin huijaukselta, äkkiäkös sen siihen kirjoittaa. Vaikka voivat ne pöntötkin olla Photoshopilla kuvaan liimattuja, että tiedä häntä.

Lehti-ilmoituksissa lukee usein että asunnossa on doppi servizi, se tarkoittaa kahta vessaa. Kahden vessan funktio on se, että sitä parempaa ns. edustuskäymälää pidetään vierasvarana, ja toiseen tungetaan kumiankat, pesukoneet ja pyykkitelineet eli ne tavanomaiset elämän jäljet.

Niistä vessanpöntön kuvista ei kriittisen ostajan pitäisi vielä mahdottomasti vakuuttua. Rosabella kohtasi entiseen pankkiin ravintolaa tehdessään sellaisen pienen yllärin, ettei pankin saniteettitiloja oltukaan liitetty vemäriverkkoon, vaan johonkin pohjattomaan monttuun kadun alle. Vesilaitoksen sopimuspapereissa viemäristä kuitenkin maksettiin, ja tämä käytäntö lienee ollut aiemmin yleinen, eli viemäriliittymän tekemisessä säästettiin ja vesilaitos katsoi sormien lomasta, kunhan jäteveden käsittelymaksu maksettiin. Naapuri sitten ihmettelee miksi kaivovedessä on sitä itteensä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Share
Comments
2 Responses to “Doppi servizi”
Trackbacks
Check out what others are saying...
  1. […] colin, mikä on tietysti mukava kortti pelattavaksi silloin kun vedenpuhdistus hoidetaan tuppulalaisen taloudellisesti. Sitten kun trihalometaanien määrä juomavedessä ylittää terveysviranomaisten asettamat […]

  2. […] colin, mikä on tietysti mukava kortti pelattavaksi silloin kun vedenpuhdistus hoidetaan tuppulalaisen taloudellisesti. Sitten kun trihalometaanien määrä juomavedessä ylittää terveysviranomaisten asettamat […]



Sano toki jotain!