Normografo elettorale

Täkäläisissä aluevaaleissa voi ilmaista mielipiteensä siitä kenet haluaa alueen kuvernööriksi, ja lisäksi äänestää edustajaa valtuustoon. Edustajaa voi äänestää nimellä, tai ruksimalla listan symbolin, jolloin ääni menee automaattisesti… sen puolueen listan ykköselle? Listalle annettu ääni on myös automaattisesti ääni sen vaalikoaliition kuvernööri-, siis aluepresidenttiehdokkaalle, ellei sitten ole erikseen ruksinut vastakkaisen koaliition ehdokasta (voto disgiunto).

Mutta jos haluaa antaa äänensä juuri tietylle ehdokkaalle, täytyy kirjoittaa nimi. Oikein, sillä muuten ääni mitätöidään.

Ennen usein, nykyäänkin joskus, ehdokkaan kampanjaväki saattaa antaa äänestäjälle kirjainlevyn, jolla nimen saa oikeaan kirjoitusasuun, ja sitten vain ristitään sormet ja varpaat ja toivotaan että äänestäjä osuu kopissa oikealle riville. Viimeisissä vaaleissa listoja oli viisitoista, ja koaliitioita neljä.

Jos minä olisin ehdokkaana, jakelisin kirjainlevyjä. Tutkintoni hyväksyttäminen kiersi kolmen ministeriön kautta, kaikki olivat keksineet oman versionsa sukunimestäni eikä yksikään niistä ollut oikea. Vaikka minun mielestäni jopa täysin lukutaidottoman henkilön pitäisi kyetä kopioimaan nimi, jos on valokopioitu dokumentti mistä ottaa mallia.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Share
Sano toki jotain!