Mietelmiä Naamakirjasta

Tuppulan kirjastossa järjestettiin keskustelutilaisuus, jossa syvällisiä ajatuksiaan Facebookista jakoivat kuulijakunnan kesken filosofiaa harrastava lääkäri, videokuvaajana kunnostautunut psykologi ja bloggaava arkkitehti (en minä).

Filosofin puheenvuoron aikana meinasin nukahtaa, kun ei nappaa niin ei nappaa. Käytännönläheiseen maailmankuvaani ei mahdu minän rakentaminen länsimaisen filosofian historiassa, ja jos face onkin vain fasadia, niin tokkopa siinäkään on mitään vallan uutta keksitty; ulkopuolisille annettua vaikutelmaa on manipuloitu sitten maailman sivu, siivottu luurangot kaappiin ja pesty likapyykki kotosalla.

Itselleni tuli toisten ajatuksenvirrassa kelluessani mieleen kolme juttua:

  • Vanhemmat ovat huolissaan että nuoremmat polvet katoavat virtuaalisiin ystävyyssuhteisiin eivätkä erota täysin luotuja henkilöitä todellisista. Minä olisin pikemminkin huolissani siitä, että he eksyvät reaalimaailmassa, koska eivät ole tottuneet siellä liikkumaan.
  • Lähes kaikki virtuaalisesta piazzasta puhuvat ja kirjoittavat asettavat sen todellisen piazzan vastakohdaksi, koska ihmiset tapaavat toisiaan verkossa, eivät enää piazzalla. Todellinen piazza on kuitenkin edelleen olemassa, kivenheiton päässä kirjastosta jossa keskustelutilaisuus pidettiin, ja me elämme sitä olematta luddiitteja. Tapaamme piazzalla, luemme sanomalehden baarissa, keskustelemme siitä mitä olemme sanoneet toisillemme facessa, jonka jälkeen palaamme kotiin ja jatkamme keskustelemalla siitä mitä olemme sanoneet toisillemme kasvotusten piazzan pylvään varjossa. Virtuaalinen ja todellinen piazza eivät poissulje toisiaan; virtuaalista piazzaa voi käyttää myös kivisen piazzan suojelemiseen. Ja paradoksaalisesti, kun koko maailma on hiiren ulottuvilla poistun harvoin kaupunginmuurin ulkopuolelle. Minä sitten rakastan interwebbiä.
  • Bloggaava arkkitehti piti huvittavana ilmaisua ruohonjuuridemokratiasta, sillä hänen mielestään kaikki demokratia lähtee alhaalta ylöspäin. Todellisuudessa demokratia sellaisena kuin olemme tottuneet sen tuntemaan on vallan delegointia. Vaikuttamiseen ei riitä äänestyslipun täyttäminen kerran viidessä vuodessa, eikä sen koommin klikkaus tykkään, vaikka niillä voikin omatuntoaan rauhoitella.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Share
Sano toki jotain!