Torkkupeitto-gate

Ehdotan torkkupeitto-gaten esillenostaneelle medialle vuotuista pölhöpopulistisen journalismin palkintoa.

Uutisointi torkkupeitoista iskee kansan ns. syvien rivien alhaisimpiin vaistoihin, tässä tapauksessa kansalliseksi ominaispiirteeksikin nimettyyn kateuteen, joka, kuten hyvin tiedämme, vie kalatkin vedestä. Ja koska monissa perheissä eletään vaikeita aikoja, on ymmärrettävää että vastauksena kysymykseen siitä mitä kansanedustajan pitäisi tehdä uudelle torkkupeitolleen tulee helposti ehdottaneeksi peiton työntämistä b-rappuun. Se on vaisto. Basic instinct. Nukkuvat. Töissä. Meidän verorahoillamme. Meillä olisi ikinä varaa ostaa noin kallista peittoa. Tästä puuttuu oikeastaan vain Virpi Salmi inisemään siitä, kuinka tehotonta ja elitististä käsityö on. Demokraattinen tuotanto on sitä, että ihmiset voivat ostaa mahdollisimman paljon ja mahdollisimman halvalla välittämättä siitä kenen vinkuintialaisen lapsityöläisen selkänahasta halpa hinta on kiskottu. Minäkin olen käynyt IKEAssa.

Italiasta katseltuna älämölö tuntuu vielä koomisemmalta, kun samaan aikaan minun verorahoillani käydään huorissa virka-autoilla, autonkuljettajan ja henkivartijoiden saattamana. Tyytyisivätkin torkkupeittoon.

Kansanedustajien työhuoneet ovat edustustilaa ja edustustilalta on tapana vaatia edustavaa sisustusta. Kun peitoille laskee yksikköhinnan, ne eivät ole kovinkaan kalliita, ellei sitten niitä vertaa IKEAn polyesteripeittoon (joka sopii mm. kotiin epäedustavalle sohvallemme). Koko peittotilauksen hinnalla saisi YHDEN hieman yli keskitasolle varustellun Toyota Corollan. Ainakin minun mielestäni eduskunnan moraalinen velvollisuus on suosia hankinnoissaan kotimaista muotoilua – ja mielellään myös työtä, eli esimerkiksi tilata mielummin kotimaassa työn teettävältä yrittäjältä suomalaisiksi brandattyjen mutta Thaimaassa tehtyjen Marimekon astioiden sijaan.

Kansalaisten täytyisi ennen kaikkea äänestää itse eduskuntaan sellaista väkeä, joita voi ajatella hyvällä mielellä ja joiden voi uskoa tekevän niin kovasti ja niin arvokasta työtä, että ovat torkkunsa ja peittonsa ansainneet.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Share
Comments
15 Responses to “Torkkupeitto-gate”
  1. Pörrö kirjoitti:

    Lol. Yksi toyota corola asettaa tämän kaiken kyllä kertakaikkisiin mittasuhteisiin. Melkoiste elitismiä 😀

  2. Katja Huhmarkangas kirjoitti:

    ! jospa tässä arkijärki hiljoilleen voittaisi! T: KatjaH

  3. jl kirjoitti:

    Niin… törmäsin tällaiseenkin juttuun tuon (populismi)uutisen tiimoilta.

    Harva muuten viettää työpaikallaan ihan niin ympäripyöreitä päiviä kuin kansanedustajat välillä viettävät.

  4. jl kirjoitti:

    Hö, miten se linkkini epäonnistui… viittaa takaisin tähän lastuusi. Tarkoitus oli linkittää Etelä-Suomen Sanomiin.

  5. Anneli - Aurora Borealis kirjoitti:

    Ei ole reilua tekohengittää noin rumien torkkupeittojen suunnittelijoita maksamalla peitoista ökyhintaa, kun firma on kuitenkin pian konkurssissa tuollaisilla tuotteilla. Suotakoon DESIGN HOUSE STOCKHOLMille yksinoikeus ankeiden mutta hinnakkaiden torkkupeittojen myyntiin. Kerrankin se on onnistunut jalostamaan IKEAn idean, eikä päinvastoin.

    Peittovuoren hinnalla olisi eduskuntaan voinut palkata hetkeksi logistikon konsultoimaan kokoustekniikasta ja työajan suunnittelusta jotta kansanedustajilla olisi mahdollisuus nukkua kotonaan. Valitettavasti Jari Sarasvuota ei liikutella Toyota Corollan hinnoilla…

    Voisi myös ajatella rapistuneen )Continental-hotellin (entisen Inter-C) muuttamista japanilaistyyppiseksi, sänkylokeroita vuokraavaksi yömajaksi, elleivät kansanedustajat millään ehdi omaan jalasmökkiinsä asti täysistuntojen välillä. Silloin ei tarvitsisi heidän filttejään revitellä kaiken kansan ihmeteltäväksi.

    Kun monet palkkapoliitikot eivät ole eläissään nähneet oikeaa työpaikkaa, konsultti voisi raottaa heille ikkunaa ulkomaailmaan kertomalla, ettei muilla työpaikoilla katsella suopeasti torkkujia, saati sitten nukkuvia. ”Nukkuvien puolue” ei siis tarkoitakaan kansanedustajia.

    *****

    • arkitehti kirjoitti:

      Anneli, jäin miettimään tuota kirjoitustasi ja päädyin siihen tulokseen että olipa rumasti sanottu toisen ihmisen työstä. Ankeana peittoa saat toki pitää, sillä kauneus on katsojan silmässä, ökyhintaista on mikä tahansa tuote jota ei olla teetetty hikipajoissa (ja osa niistäkin, jos hintaa maksetaan brandista), mutta tekohengittäminen? Ettei vaan menisi nyt pölhöliberismin puolelle?

  6. arkitehti kirjoitti:

    Laskin että voisin ostaa oman eduskuntamallisen torkkupeiton niillä rahoilla jotka säästyvät kun en raahaudu lähetystöön äänestämään 😀 Edustuksellisen tason nostamiseksi sohva vain pitäisi verhoilla ensin, ja ilmoittaa hämähäkkimiehelle ettei huonekalun selkänojaa ole tarkoitettu hyppytorniksi.

    Suomessa, tuossa ahkerien työntekijöiden maassa, ei ehkä työpaikkatorkkuminen ole sopivaa, mutta kaikenlaista Farmvillen pelaajaa ja naistenlehden selaajaa joukkoon mahtuu. Puhumattakaan siitä kovan rahan työmaasta jossa siivosin 90-luvun alulla: vastaava mestari nukkui autossaan (torkkupeitto ei ollut edustava) tai keräsi takakonttiin klapeja polttopuiksi, ja puolet porukasta lähti jo aamun kahvitunnilla kaljoille palatakseen työajan päättyessä laitamyötäisessä tekemään ylityökorvauksella sen minkä olivat jättäneet päivän aikana tekemättä. Ilmeisesti rakennuttajalle jäi katetta siitä huolimatta.

  7. Outi U. kirjoitti:

    Käsittääkseni peitot on teetetty alkuperäisten mukaisiksi museoviraston vaatimuksesta, jotta sisustuksen kokonaisuus säilyy. Meidän sukupolvi ei ehkä jaksa arvostaa vuoden -79 tunnelman autenttisuuden säilyttämistä (vaan täydentäisi sitä vaikka siten ikean halpiksilla), tulevat polvet voi olla toista mieltä. Harvassa meillä on suojellut sisustukset, hyvä että edes eduskunnasta saa esimerkkiä siihen.

    Lisäksi: laadusta maksaminen ei edelleenkään mene suomalaisilla jakeluun. 130 euroa peitosta, joka kestää 30 vuotta, on vähemmän kuin kymppi peitosta joka kulahtaa vuodessa.

  8. Anneli - Aurora Borealis kirjoitti:

    Ei ole ilkeää vaan tärkeää miettiä suomalaisen designin nykytilaa ja sen käsittämätöntä yliarvostusta. En minä työtä tekevää mollaa vaan sitä että esineen arvostusta ja hintaa nostetaan kutsumalla sitä designiksi, jolloin kaikki kumartavat syvään ja näkevät sen kauneuden ihan uudella tavalla. Keisarin uudet vaatteet eivät vanhene. Totta tosiaan, unohdin että suomalainen design on pyhä lehmä, jota ei asiaa ymmärtämättömän tule arvioida eikä varsinkaan kritisoida.

    Olihan Suomessa puoli vuosisataa sitten loistavaa luovuutta ja tyylitajua; Wirkkalat ja Sarpanevat, Saara Hopeat ja Gunnel Nymanit sekä Dora Jungin ihanat pellavatekstiilit. Silloin luotiin tuotteita, jotka vielä nykäänkin parhaimmillaan ovat aitoja ja rakastettuja keräilykohteita. Lapsuuteni osui suomalaisen designin kultakaudelle, 50- ja 60-luvulle. Äitini keräsi lasia ja posliinia, josta Huutonetissä nyt kilpaillaan. Nuo esineet ovat pitäneet pintansa juuri hyvän designinsa ansiosta.

    Naapurin täti oli kutojana Suomen Käsityön Ystävissä, ja paljon kaunista, tyylikästä ja aitoa tekstiilliä siellä syntyi. Ne tuotteet ovat edelleen arvossaan eikä niitä tarvinnut kehumalla nostaa. Eduskunnan uusi designfiltti olisi siihen aikaan ollut rutiinihomma kelle tahansa kutojalle, ilman minkäänlaista designeria. Eduskunnan tuolin sävyisen lankavyyhdin olisi jokainen, joka ei ole värisokea, voinut poimia hyllystä ilman designerin apua. Tekstiilin sidoksen ammattikutoja myös osasi itse ilman designeria. Eduskuntatalon torkkupeiton kaltaiselle hyvin kudotulle tuotteelle olisi tuskin kukaan siihen aikaan uhrannut silmäystäkään, kun ponnisteltiin jatkuvasti uuden kauneuden löytämiseksi.

    Milanon triennaaleissa 50-luvulla köyhän Suomen saamat tunnustukset röyhistävät edelleen rintaamme; toki Suomi on suuri designmaa, nyt ja aina! Kansainvälisen sijoitusfirman omistama Iittala suoltaa yhä edelleen 60-luvun röpelölasia Aasian halvoista tehtaista Iittalan hinnakkaisiin outletteihin ympäri Skandinaviaa ja Suomea. Ne erottaa halpatuotteista vain katsomalla hintalappua ja pohjaan nykyään kaiverrettua nimeä. Tuotetaan varman päälle tavaraa, jonka kaikki ovat nähneet jo miljoona kertaa ja ymmärtävät että se on designia ja siksi se niin paljon maksaa.

    Suomalainen on oppinut, että designista pitää maksaa, Harvalla on varaa luoda designtuotteista itselleen ”tyylin mukainen” virheetön ympäristö, jollaista sitten Avotakka ja Glorian Koti innolla esittelevät. Designsisustusta ei saa ehdottomasti mitenkään ryydittää jollain uudella ja poikkeavalla, vaan käytetään varman päälle samaa väriä ja tyyliä ettei vaan tulisi mokattua lisäämällä joku ei-designattu ja poikkeava esine paljastamaan asiantuntemattomuus. Minä peräänkuulutan luovuutta Suomeen enkä tikkkujäykkää kaavamaisuutta.

    Eihän eduskuntatalo mikään museo ole vaan paikka jossa johdetaan elävää ja kehittyvää Suomea. Sen tulisi näkyä myös sisustuksessa ja ”suojelun” käsitettä laajennettava. Kansallismuseo on ihan nurkalla, ja siellä ovat esineet jaettuina eri aikakausiin. Museon kokoelmiin ei torkkufiltillä ole asiaa, koska se ei ole mitään tyyliä. Kun peitot nyppyyntyvät, ne laitetaan konttiin ja rahdataan toivottavasti Afganistanin talvesta kärsivien lämmikkeeksi. Siellä ne huomaamattomasti sopeutuvat sikäläisten iloisenkirjavien vällyjen seuraksi ja niiden laadukas villa lämmittää palelevia. Värillä ei ole väliä kun sitä ei edes olekaan.

    Jo toistakymmentä vuotta rennommin designiin suhtautuvassa Ruotsissa asuminen ja lukuisat retkeni Lontooseen pöyhimään maailmankuulua designia, kuten myös internetin avartava vaikutus, ovat saaneet minut ihmettelemään suomalaisten lujaa luottamusta omaan designiinsa ja yleisellä tasolla haluttomuutta muusta tietääkään. Arabian ylihintainen Arctica on Suomen myydyin ruoka-astiasto. Muualla maailmassa se ei käy kaupaksi juuri ollenkaan, paitsi Ruotsissa asuville suomalaisille.

    Ennen Suomesta muuttoa minulla oli onni työskennellä TKK:lla kursseilla, joissa jatkokoulutettiin entisöintiin erikoistuvia arkkitehteja, myös tekemällä ekskursioita Eurooppaan ja Aasiaan. Aalto-yliopistolla on isoja haasteita edessään myös esteettisen ajattelun uudistamisessa ja kansainvälisyyteen kouluttamisessa. Oman navan ympärillä pyörimisen aika on varmasti ohi, kun koko designin maailma aukeaa eteemme sekä matkailun että internetin myötä. Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutti toki antaa uskoa Suomen design-tulevaisuuteen.

  9. arkitehti kirjoitti:

    Muotoilun osuus tuotteen hinnasta on marginaalinen: työ ja työntekijän sosiaalikulut maksavat, samoin raaka-aineet. Ei mitään tekemistä Aasiasta tulevien Iittala-lasien kanssa.

    Torkkupeiton hinnalla saa esim. suomalaisen tehtaan myymän mutta Ranskassa valmistetun puisen 5. litran viinitynnyrin tarjoilukäyttöön, Volkswagenin alumiinivanteiden kopiot, YHDEN alkuperäisen alumiinivanteen siihen aiemmin mainitsemaani Corollaan. Kiulun ja virsujen hintaa en tähän hätään löytänyt.

  10. Anneli - Aurora Borealis kirjoitti:

    Torkkupeittojen designeri paljastaa päivän Iltalehdessä myyneensä peitot puoleen hintaan; oikeasti ne olisivat makaneet 250 e/kpl. Eli KAKSI alkuperäisvannetta saisi Corollaan ja Volkswageniin ehkä aidot.

    Tässä linkki, jonka eteen vain 3 x w: iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2277182
    Artikelin kuvassa näkyy lisää torkkupeittoja 1250 euron verran. Niin kauan on halpaa kun rahalla saa. :-)

    ”Suurin osa peiton hinnasta tulee siitä, että suomalainen työvoima ei ole halpaa. Kankaat tehdään Hämeenlinnassa, mistä ne käyvät Nivalassa sävytettävinä, höyrytettävinä ja relaksoitavina. Ompelutyö tehdään Sastamalassa.”

    – Logistikon suunnittelua tarvittaisiin monessa paikassa, ei vähiten täällä.

  11. Leena kirjoitti:

    Ruotsalaisessa Vävmagasinet-lehdessä oli tuon sohvakankaan suunnittelijasta juttua – kangas on sovitettu malliltaan ja väriltään lattian marmoriin. Lehti tuli eilen, eikä minulla ole taiteilijan nimeä täällä, kun työaikana kommentoin! Mutta oli se ihmetäti! Että suomalainen design rulettaa. Koko lehti oli pääosaltaan suomalaisista tekstiileistä.

    • Leena kirjoitti:

      Oih, löysin lisätietoa kankaasta:

      Valtiosalin tuolit suunnitteli Sirén ja vihreäraitaisen verhoilukankaan tuoleihin alun perin tekstiilitaiteilija Greta Skogster. Nykyiset eduskunnan tekstiilit ovat tekstiilitaiteilija Irma Kukkasjärven suunnittelemat .

      Mainitsemani juttu oli tuosta Irmasta.

Trackbacks
Check out what others are saying...
  1. Kuusi : Arkitehti kirjoitti:

    […] artikkeleiksi nousivat Torkkupeitto-gate, Kuuden haasteen lopputilitys, Muutamia mietteitä ulkomailla asumisesta, Keittiön […]



Sano toki jotain!