Valtias

Jollakin lailla yllättää – ja toisaalta ei yllätä lainkaan – Pravdan threadi Berlusconin edesottamuksista. Penaalin terävimmät kärjet ovat jälleen kerran päättäneet puolustaa demokraattisesti valittua valtionpäämiestä, eikä siinä ole mitään pahaa jos mies pitää kauniista naisista, niikö.

On tietysti pelottavaa että kaunaiset vasemmistofemakot haluavat näin kurittaa väärin äänestänyttä heteronormatiivista enemmistöä.

Jopa Italiassa on kuitenkin melko laajalle levinnyt huoli siitä ettei valtiaalla enää olisi kaikki muumit laaksossa, ettei hissi kulkisi ylimpään kerrokseen, ettei vintille syttyisi valo. Diagnooseja on vähintään yhtä monta kuin mitä maassa on koulutuksen saaneita psykiatreja, ja siihen päälle laskettakoon vielä kyökkipsykologit ja -psykiatrit.

Italian ongelma ei rajoitu Berluscan hameseikkailuihin. Italian ongelmat eivät ratkea päämiestä vaihtamalla. Silti jossain vaiheessa, joissakin maissa aikaisemmin, joissakin hitaammin, voidaan tulla (demokraattisesti valitun) tien päähän siksi että valtiaan heikkenevä terveydentila, hiipivä seniiliys, muistisairaus tai henkilökohtainen ongelma ei voi odottaa valtakauden päättymistä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Share
Comments
4 Responses to “Valtias”
  1. Stazzy kirjoitti:

    Noh siellä Saudi-Arabiassa hengaa nyt se yksi entinen valtionpäämies ilman työtä. Tiedä muuttuisiko tuo ainakaan pahemmaksi jos italialaiset tarjoaisivat Ben Alille hallintopaikan.

  2. Vera A. kirjoitti:

    Minulla oli valitettava ”kunnia” joutua enää barilaisen ystävättären (ex-) kera illalliselle, jossa hänen tuttavansa, AN:n edustaja, parlamentare X Apulian niemimaalta kertoi omia edesottamuksiaan Berlusconista. Ja tämä siis vuonna 2002, eli aika lailla ennen tätä nykyistä rakoa… joka tapauksessa vuonna 2002 oli kuulemma yleinen käsite (jota kukaan ei edes yrittänyt kyseenalalaistaa) että Berlusconilla todellakin on hissi jumissa, ja että häntä ympäröi avustajien lauma, jonka AINOA tehtävä on kontrolloida miehen sanomisia, hänen ajatuksilleensahan ei vi mitään, mutta avustajat tekivät parhaansa, ettei Berlusconin kuolemattomista lausahduksista ja mielipiteistä pääsisi julkisuuteen kuin murto-osa. Kaikki hänen kanssaan enemmän tekemisissä olevat kuulemma tiesivät totuuden (siis oikeasti vakavia psyykenhäiriöitä, en saanut selville tarkoittiko seniiliyttä vai narsistista pers. häiriöät vai mitä), mutta myös ”naapuripuolueissa” asiaa peiteltiin tietenkin parhaimman mukaan, etteivät äänet ainakin Berlusconin vuoksi jäisi haalimatta myös heiltä…

    Mitä muuten tulee maan tilaan, niin minä olen jo luovuttanut, en jaksa enää välittää…

  3. airelle kirjoitti:

    mitäs jos vika on juuri siinä, että ne joiden täytyisi välittää, ei enää jaksa ja ne taas, jotka lankeaa joka kerta samaan halpaan, menee uurnille? koska hauskintahan on se, että nämä paljatsot (niin meittin Sarkozy kuin sikäläinen Berlusconi) voivat oikein hyvin tulla uudelleen valituiksi! itselläni on tietysti tämä tosi hyvä tekosyy, ei kansalaisuutta, ei äänioikeutta…

  4. Italiansalaatti kirjoitti:

    Voi ei. Tämä berlusconi-saaga on jo mennyt yli kaiken ymmärryksen ja loogisen älynjuoksun. En itse jaksa enää selitellä Suomessa käydessäni ”kuinka on mahdollista, että vallassa on edelleen vain se sama pelle”. Riittää, kun on tekemisissä paikallispolitiikan kanssa, ja huomaa, että tämä maa on pikkuberlusconeja täynnä. Tai ainakin sellaisia ihmisiä, jotka hyötyvät siitä, että tämä samainen pelle tai häntä käyttäytymismallejaan tukevat ovat edelleen vallassa. Ja kuten sanoi juuri tänään mieheni, berlusconin vaihtuminen toiseen mieheen ei Italian kokonaistilannetta juuri muuttaisi. Olen lukemassa juuri antiikin Roomasta kertovaa kirjaa (A. Angela), joka valoittaa hyvin havainnollisella tavalla sitä, miten tietyt asiat ja käyttäytymismallit periytyvät täällä jo 2000 vuoden takaa….Yritä siinä sitten saada aikaan jotain pyhää muutosta… :O

Sano toki jotain!