Kun sammakko pääsee mättäälle, se kornaa. Mutta entä sen jälkeen?

Ensin Suomi putosi puusta, ja sitten kärryiltä.

Pienestäkin tähdestä voi tulla supernova, kun se luhistuu omaan napaansa. Maailmalle, ja etenkin sinne, näkyvästä vihamielisestä itseensäkäpertymisestä kirjoittaa myös Pravdan ulkomaantoimituksen esimies Heikki Aittokoski.

Napaansa hyppäämällä itsemurhaa suunnittelevan kansakunnan valituksessa on kaksi pääteemaa: ensimmäinen on juuri tuoreeltaan mättäälle kömpineen sammakon virsi siitä etteivät muut ainakaan osaa yhtikäs mitään, zorbasta on tanssittu ja sodasta tultu itkien kotiin kun viininassakat ovat jämähtäneet jäähän. Mitään opittavaa maailmalta ei ole, kun ovat siellä ulkomaalla lähinnä erikoistuneet taatelien tallaamiseen, kamelinpaskan lapioimiseen ja nih. Toinen pääteema on kaiken Suomessa aikaan saadun hyvän järjestelmällinen itsetuhoinen kiistäminen: ei koulu oikeasti ole maailmanparas, ja arvauskeskuksessakin pääsee pitkän jonottamisen jälkeen jonkun hottentotin (ks. kohta 1) puheille.

Analyyttisesti tarkasteltuna jo näiden kahden rinnakkaisen valitusvirren yhtäaikainen olemassaolo tuntuu merkilliseltä.

Pattitilanteesta, jossa maa on kova ja kärsä kipeä, on vaikea lähteä eteenpäin, eikä taaksepäinkään aina pääse, vaikka kuinka tekisi mieli takaisin Kekkoslovakiaan.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Share
Comments
2 Responses to “Kun sammakko pääsee mättäälle, se kornaa. Mutta entä sen jälkeen?”
  1. violet kirjoitti:

    Iso kiitos!

Sano toki jotain!