Sinut

Luin Memmumartiniquen houkuttelemana Umayya Abu-Hannan kirjan Sinut.

Muori kertoo Umayyan muuttaneen maasta. Häntä tosiaan taidettiin vihata Suomessa, totean googlattuani. Hommafoorumi toivottaa tervemenoa. Ns. taviksienkin mielestä itsenäisyyspäivän vastaanotolla käyttämänsä iltapuku oli mautonta huomiontavoittelua, ja Tasavallan Presidentille kättelyssä ojennettu tyttären kirje oli etikettivirhe. Pysyisi kiitollisena, hiljaa ja huppu päässä, vaikkei täällä huppupäitäkään tahdottaisi katsella.

Keskiäkäisestä Umayyasta on tuskin iloa edes ns. ammattimokuttajalle. Ritva Liisa Snellmanin Helsingin Sanomiin kirjoittamassa artikkelissa Umayyan mielestä monikulttuurisuustyö on trivialisoitunut puuhasteluksi, joka muistuttaa enemmän sosiaalityötä kuin muutosta tukevaa toimintaa. Valkoiset naiset järjestävät tilaisuuksia, joissa musta mies soittaa rumpuja ja tarjolla on etnistä ruokaa. Folkloristisen puuhastelun sijasta pitäisi rakentaa infrastruktuuria, tutkia tilastoja ja katsoa, ettei mikään siirtolaisryhmä jää taide- ja kulttuurikentän ulkopuolelle ja eristäydy.

Suomalaiseksi ei niin vain ryhdytä, ja on ylimielistä ajatellakaan että maailmanparhaimmalle kansakunnalle voisi antaa osaamisestaan. Kritiikistä nyt puhumattakaan. Se on kuule niin että maassa maan tavalla tai maasta pois.  Milloin ja miten maahanmuuttaja ansaitsee oikeuden kritiikkiin? Kansalaisuuden saadessaan? Veroja maksaessaan? Kymmenen vuoden kuluttua? Vielä kahdenkymmenen vuoden jälkeen tädistäni sanottiin kun se ei oo Tururuust, ja entä jos olisi tullut kauempaa? Seitsemännessä polvessa?

Minä tiedän, miltä tuntuu olla tietämättömille uhka ja älyköille maskotti, kiintiöneekeri. Toivotan Umayyalle hyvää elämää maassa kaupungissa, jossa piparit eivät paistu oletusarvoisesti tasavärisiksi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Share
Comments
5 Responses to “Sinut”
  1. pinea kirjoitti:

    Karvat nousi pystyyn – jopa Umayya on savustettu ulos ”lintukodosta”? Kotimaa on matkalla todella pelottavaan suuntaan.

  2. arkitehti kirjoitti:

    ”Eivät persujen neekeripuheet minua heilauta. Olen pettynyt älymystöön, joka ei halua huomata, mikä valtava muutos Suomessa on edessä.”

    Maahanmuuttajakriitikkojen ja suvaitsevaiston välisessä raossa voi olla ahdasta elää?

  3. BerlinBat kirjoitti:

    Just. Ole mauton, hajuton äläkä vaan kuvittele voivasi olla mitään erilaista kuin muut. Tämähän iskostetaan jo esikouluiässä suomalaisten päähän.

    ’Sinut’ oli hyvä, luin vähän aikaa sitten ja samaistuin kyllä niin minuun iskostuneisiin tapoihin, joita kannan maailmalla mukanani, kuin myös siirtolaisen epä-olemiseen. Ja edelleen säännöllisesti kuulen sanavalintojeni ja kielioppivirheideni olevan ’süss’, siitä söpön ja koomisen välimaastosta. Tästä on hyvä jatkaa identiteetin rakennusta.

  4. airelle kirjoitti:

    ei taida kuitenkaan olla erityisesti suomen ongelma. eurooppa yleisestikin on menossa samaan suuntaan, jokaisessa maassa käperrytään oman ”kansallisen kulttuurin” ja ”kansallisten arvojen” ympärille, muualta tulleille on entistä vähemmän tilaa, haikaillaan omien valuuttojen perään, kuvitellaan että ennen oli kaikki paremmin ja että siihen tilaan voisi jotenkin maagisesti palata, jos vaan heitetään kaikki vieraat ulos, otetaan oma raha käyttöön ja vastustetaan tomerasti sukupuolineutraalia avioliittoa. harhaa tietysti, mutta sillä kerätään ääniä ja estetään ihmisiä parantamasta tätä päivää tämän päivän lääkkein.

    • arkitehti kirjoitti:

      Populistien ei tarvitsekaan ihan aikuisten oikeasti parantaa tätä päivää: heiltä menisi siinä kannatus ja parlamentikon edut 😉

Sano toki jotain!