Rupsahtamisesta

Sain pontta Pravdan siteeraamasta amerikkalaistutkimuksesta, jossa naisten todettiin lihoavan aviossa, miesten pikemminkin eronneina. Artikkelin kommenttiosastolla riehuivat taas vakimisogyynit, joiden mukaan rouvan rupsahtaminen on lähes petos puolisoa kohtaan, vähän samaan tapaan kai kuin jos potenssi lopahtaisi, mieli järkkyisi tai työsuhdeauto vaihtuisi pienempään.

Naiskauneuden alamäki ei rajoitu itsestään huolehtimisen laiminlyöntiin heti kun on jonkun miehenpuolen saanut huijatuksi alttarille push-upeilla ja muulla harhaanjohtavalla mainonnalla; kiittämättömille morsiamille tuppaa lasten maailmaan laittamisen sivutuotteena muodostumaan normimiehen estetiikankaipuusta piittaamaton vyölaukku, josta pitäisi päästä eroon, mikäli lapsenhoidolta ehtii salille.

Ei toki ole mikään ihme jos perheenäitinä lihoo, kun joutuu viettämään päivänsä lihapatojen äärellä ja miettimään joka jumalan päivä mitä ruokaa kannettaisiin kaupasta ja mitä syötäisiin tänään ja huomenna, lounaalla ja illallisella, mahdollisesti useassa kattauksessa. Itse palasin Italiattaren syntymän jälkeen – sitä erityisesti yrittämättä – nopeasti raskautta edeltäviin mittoihin ja pienempiinkin, kirjaimellisesti kuiviin imettynä, mutta kaikki palasi korkojen kanssa takaisin viimeistään sinä kesänä kun muun perheen ruokkimisen lisäksi piti vielä keksiä maittavia aterioita kuolemaa tekevälle anopille, eikä silmissä kuihtuvaa potilasta sivusta seuratessa linjoissa pysyminen ollut päällimmäisenä mielessä. Kilojen perimisen lisäksi minulle periytyi vastuu järjestää porukalle edes silloin tällöin upporasvassa paistettua tuplaleivitettyä ja oliiviöljyssä uivaa, joilla anoppi oli päivittäin osoittanut rakkauttaan perhettä kohtaan. Tässä mitään vyölaukkua, pikemminkin pelastusrengas. Lohduttaudun sillä että iso perse antaa Italiassa matriarkalle luontaista arvovaltaa, ja että maailmassa on pahempiakin ongelmia.

Luultavasti vastoin tilastollista todennäköisyyttä jokainen uskoo ettei juuri oma puoliso karkaisi nuoremman kollegan, sairaanhoitajan, sihteerin tai rakennuspiirtäjän matkaan. Tähän panostan omankin toivoni, ja päinvastaisessa tapauksessa lohduttautuisin tietenkin sillä että Rouva 1.2 saa riemukseen äitinsä pilalle passaaman miehen, joka oletusarvoisesti uskoo että ruokailuryhmän tuolinselustalle jätetyt likaiset kalsarit uudelleengeneroituvat puhtaina makuuhuoneen vetolaatikkoon. Mahdollista lopputiliä enemmän minua ovat huolestuttaneet gynekologini sekä isäni – ammatillisessa roolissa, ei isänä – esittämät huomautukset pelastusrenkaasta. Voisin jo puolikkaan pelastusrenkaan verran laihtumalla pelata lisää elinvuosia itselleni tai ainakin jatkoaikaa polvilumpioilleni, hmm hmm.

Teoriassa laihtuminen on helppoa: pitäisi syödä vähemmän kuin kuluttaa. Kun vielä keksisi missä ja milloin käy kuluttamassa, ja mistä tinkii kun ei haluaisi antaa jo lähtökohtaisesti laihanlaiselle tyttärelle kulttuurillisesti täysin jaettua mutta liian usein hengenvaaralliseksi koituvaa mallia kaloritaulukkoja kyttäämällä ja salaatinlehteä jyrsimällä. Enkä todellakaan ryhdy karppaamaan, sen verran minussa on isämeitää.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Share
Comments
13 Responses to “Rupsahtamisesta”
  1. Anneli - Aurora Borealis kirjoitti:

    Pelastusrenkaan hankkinut tarvitsee sen haihduttamiseen Isonveljen valvomaan hommaa, yksin ei kauan jaksa (s)karpata. Painonvartijoiden systeemi tuntuu aika kivikautiselta ja turhan kalliiltakin konkreetisine punnituksineen ryhmän edessä ja joka viikkoisine istuntoineen, vaikka 30 vuotta sitten hävitin sen avulla 18 kiloa. Ruotsalaisella AFTONBLADETilla on netissä VIKTKLUBB, jonne voi luottokortilla maksaa noin 50 euroa tietokoneohjelmasta puolen vuoden ajaksi, järkeenkäyvistä ohjeista, tuesta sekä automaattisesta kalorien laskemisesta ja ravintoaineiden jaottelusta. Systeemin takana ovat Karolinska Institutin lihavuusosaston asiantuntijat, jotka ovat luoneet ihailtavan helpon ja hauskan, suorastaan mielenkiintoisen nettiohjelman. Sen ydinajatus on, että ei ole mitään väliä, millä ruualla päivän kalorit kerää kasaan, pääasia että pysyy luvatuissa rajoissa. Kalorimäärän voi kerätä juomalla pelkkää punkkua, syömällä pelkkää voita tai karppaamalla, tai puurolla ja leivällä. On myös ihan sama, syökö/juoko ne kalorit ennen vai jälkeen klo 18. Eikä aamulenkille tarvitse mennä nälkäisenä, eikä ollenkaan ellei huvita tai ei ehdi. Sitten vaan syö vähän vähemmän kuin jos liikkuisi.
    Minusta parasta tässä systeemissä on, että kun avaa läppärin ja menee omalle sivulleen ja laittaa kohtaan ”välipala” vaikka ”1 kpl korvapuusti”, niin kone heti lisää päivän kaloreihin pullan kalorit ja vieläpä jakaa sen hiilihydraatteihin, rasvoihin ja proteiineihin. Päivän päätteeksi saa sitten yhdistelmän syömisistään havainnollisena kakkuna, jossa tämä jaottelu näkyy ja sen vieressä on suositeltava kakku – yllättäen siinä on yli puoli kakkua hiilihydraatteja ja vain 25-30 proteiinia.
    Tällainen moderni ohjelma mielestäni sopii mainiosti kiireiselle, joka on tottunut tietokonetta räpläämään päivittäin, kun jättää ohjelma vahtimaan kaloreita ja vihjaamaan että 45 minuutin sauvakävelyn jälkeen voisi nauttia 200 Kcal enemmän kuin muuten, sehän suorastaan houkkuttelee sauvakävelylle. Voiko saada parempaa palkintoa kuin syödä hyvällä omallatunnolla vähän enemmän.. Lapsetkaan eivät huomaa ollenkaan että äiti laihduttaa tietokonettä räpläämällä. Esittelyn voi katsoa netistä osoitteella viktklubb.aftonbladet.se .Viktklubb netissä, aina aktiivisena ja valmiina neuvomaan, on minusta parasta sitten viipaloidun leivän!

    • arkitehti kirjoitti:

      Olisikohan Nike + iPod -ohjelma sopiva treenikaveri minulle?

  2. Anneli - Aurora Borealis kirjoitti:

    Totta vieköön, olisi varmaan. Siivet kenkiin ja totuus iPodiin, joka näyttää päivittäisen kakun jaettuna 3…4 siivuun; hiilihydraatit, proteiinit, rasvat ja alkholi. Kuva herättää ajatuksia ja kysymyksiä, joihin voi itse vastata ja säätää tulevien päivien kakkuja. Tsemppiä sinnepäin, lähdenpä tästä sauvakävelylle tienaamaan 200 kcal! :-)

    • Anneli - Aurora Borealis kirjoitti:

      Tämän blogin kuva on todella mahtava! Jos sallit että kopioin sen ruudulta, printtaan ja kehystän sen kylppärin seinälle muistutukseksi kuolevaisuudesta. Mustanpuhuvuus korostaa tunnelmaa. :-)

      • Anneli - Aurora Borealis kirjoitti:

        Mielenkiintoista, mutta mitäpä appsiä Applella ei olisi.
        Toki homma toimii kotikonsteinkin sitten kun motivaatiota on riittävästi.
        Haastavaa olisi tehdä ihan oma sovelluksena, mutta minä istuin katettuun pöytään senkin suhteen ja teen siihen omat lisäykseni.

        • arkitehti kirjoitti:

          Voihan noita testata. Latasin heti yhden ilmaisen kalorilaskurin, ja ThinCam-sovelluksen, johon voi valokuvata annoksiaan mikäli muisti on heikonlainen ja aika kultaa muistot :)

          Voisi ainakin toimia niin, ettei viitsi syödä mitään välipaloja kun sitten joutuisi hakemaan jostain tietokannasta sormenpaksuisen mozzarellaviipaleen kalorit 😀

  3. Anneli - Aurora Borealis kirjoitti:

    Mielenkiintoista kuulla kommenttejasi jos testaat Applea. Näkyykö ohjelmassa selkeästi amerikkalaisuus? Ehkä niitä ruoka-annosten kuvia voi laittaa digikehykseen tai iPadiin seinälle ja katsella aterian aikana.

    Aftonbladetin Viktklubb’n tietokoneohjelma on oivallinen, kehuu ja kiittää, rohkaisee liikkumaan tai mittaamaan vyötärönympäryksen, muistuttaa että punnitus on jäänyt väliin, innostaa tekemään välitavoitteita. Ohjelman kaloritaulukot ovat avuksi täällä asuville, kun niissä on paljon ruotsalaisia merkkituotteita valmiina bulkkitavaran seassa. Päiväkirja on erittäin helppo ja nopea täyttää eikä häviä kuten irtopaperit työpöydältä.

    Tuloksellista syksyä itse kullekin!

    • arkitehti kirjoitti:

      Oikeastaan kaikissa artikkelin appseissa oli valmisruokavetoiset tietokannat, mikä ei sinällään ole yllättävää. Huikein sovellus skannasi tuotteen viivakoodin, mistä ei kovin paljon iloa ole, mikäli kantaa kaupasta viivakoodittomia kaalinpäitä. Lataamaani sovellukseen saa lisäksi tallennella omiaan.

      • Anneli Nilsson kirjoitti:

        Hei, mielenkiintoista lukea blogissasi aiheesta lisää kuuden viikon kuluttua edellisestä keskustelustame. Olen kyllä toistaiseksi yhä edelleen lähempänä noita oikeanpuoleisia nimettömiä kuin epämukavalta näyttäviä, stringiin päin kallistuvia.

        Viidessä viikossa sain hävitettyä 4 kiloa kirjaamalla ylös kaiken syömäni ja kalorimäärän kasvaessa annokset pienenivät kun raja tuli vastaan. Sitten tuli stoppi, sillä olimme kutsuneet ruoka- ja juomailoisia ystäviä Suomesta tänne rälläämään hummereilla ja kuohuvalla ynnä muulla kunnon ruualla viideksi päiväksi. Roomalaiset pidot yötä päivää…

        Sain viikossa takaisin noin 1,5 kiloa, eikä se ilahduttanut tippaakaan vaikka etukäteen olin päättänyt että en anna sen vapisuttaa maailmaani enkä niuhotuksen pilata ystävienkin ilonpitoa. Arvelin että ehkä kroppani ei enää muuttaisikaan liikakaloreita läskiksi, mutta erehdyin taas kerran.

        Puolitoista viikkoa on sitten mennyt kärvistellessä takaisin tuohon neljän kilon miinukseen. Päivittäinen kävelykin oli unohtua vielä vieraiden lähdettyäkin, mutta nyt on taas homma käynnissä. Edelleen Viktklubb.se :n painokäyrä näyttää optimistisesti, että on mahdollista hävittää ne jäljellä olevat 10 liikakiloa helmikuun alkuun mennessä. Ellei ole mahdollista niin homma sitten vaan jatkuu sillä joka päivä on armo uus. Ja mitään konstailuja en harrasta, samaa ruokaa syön nyt kuin muukin perhe, se on kestävän kehityksen perusta.

        Mittanauha on vaakaa parempi kannustin ja uudet pienemmät vaatteet motivoivat paremmin kuin vanhat jo vuosia liian pienet vintiltä kaivettuina, vaikka ne kuinka hyvin sopisivat taas päälle. Sauvakävelyn ansiosta kai takamus ja reidet ovat muotoutuneet positiivisemmin kuin männä vuosina laihduttaessani, jolloin kaikki kukoistus hävisi nopeasti vain poskista ja rinnoista.

        Tsemppiä aloittamallamme polulla!
        Anneli

        • arkitehti kirjoitti:

          Jos viikon ilonpidon saa ruoskittua itsestään puolentoista viikon kärvistelyllä, niin on ilonpito ehkä ollut kärsimyksen arvoista :)

          • Anneli Nilsson kirjoitti:

            Tjaah, no kyllä joo… Varmasti tekisin saman uudelleenkin, kun niiden kavereiden kanssa ilonpidolla on pitkä historia. Ja onhan tässä loppuelämä aikaa hoikistua. :-) Mutta tällaisen harharetken jälkeen on vähän tempo poissa, pakko myöntää. Onneksi on tuo kannustava kuvasi! :-)

Trackbacks
Check out what others are saying...
  1. Vaaka : Arkitehti kirjoitti:

    […] ollut uskaltautunut vaa’alle ainakaan kolmeen vuoteen, ja kun viimein päätin katsoa totuutta silmästä silmään, totesin painavani kolme kiloa enemmän kuin pelkäsin, ja seitsemän kiloa enemmän kuin mitä […]



Sano toki jotain!