Kauppasaarto

Viikon ruokalistan suunnittelu ei kuulu vahvempiini, mutta joskus yritän kuitenkin ennakoida seuraavaa päivää, varsinkin jos käteen on jäänyt ylimääräistä kun vuokraisäntä ei enää kolkutakaan kuun viidestoista. Tehdessäni ruhtinaallisia kahdenkympin kauppoja vitsailin asiasta lähikauppiaalle, ja sain kauppiaan pojalta, klassisesta lyseosta huolimatta salaminleikkaajaksi alennetulta nuorukaiselta vastauksen: niin, meidän on pakko suunnitella ruokalista etukäteen koska me teemme töitä.

Jo on helvetti.

Italiassa yleensä ja tuppukylissä erityisesti, tai päinvastoin, on tapana etteivät ihmiset pidä huolta omista asioistaan. Ystävien ja sukulaisten ollessa kyseessä kiintymys toimittaa puskurin virkaa, vaikka toki ystävyyssuhdekin huononee jos vuosikymmenen ajan saa kuulla huokailua siitä kuinka ystävätär on erikoisen pahassa jamassa koska hänellä on kaksi lasta ja hän käy töissä, kun ulkopuolisena näkee vain uraäitiparan joka lounastaa vuoropäivin äitinsä, vuoropäivin anoppinsa valmistamassa notkuvassa pöydässä. Kauppiaiden kanssa on vähän toinen juttu, sillä asiakkaan pitäisi olla oikeassa.

Yhden vihanneskauppiaan olen jo hyllyttänyt pyytämättä, yllättäen ja tosituvasti tarjottujen neuvojen vuoksi: rouva, miksi ihmeessä ette tule ostoksille autolla, se on paljon käytännöllisempää – ei kiitos, en erityisesti pidä siitä että joudun jättämään auton keskelle ajokaistaa hätävilkut päällä, ja toisin kuin natiivit, tunnen itseni idiootiksi ajaessani kolmensadan metrin päähän.

Minä olen pitänyt lähikaupassa asioimista elämänlaatukysymyksenä, mutta ehkä minun pitää modernisoitua, huokailla, puuskuttaa ja ajaa kerran viikossa hypermarkettiin tai superdiscountiin ostamaan lavallinen siniseksi värjäytyvää saksalaista mozzarellaa, kuten modernit työssäkäyvät naiset tekevät. Näin ensi alkuun kävin tänään toisessa kaupassa, koska niin mieleni pahoitin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Share
Comments
2 Responses to “Kauppasaarto”
  1. tea kirjoitti:

    Oih niin tuttua! Yhdestä korvasta sisään toisesta ulos!

    Kun meillä aikoinaan oli hotelli, sain aina kuulla miten helppoa minulla on kun voin syödä hotellilla!!! Just joo… käytiin ehkä kaksi kolmee kertaa vuodessa syömässä, silloinkin aina vaan jos oli jonkun sedän/serkun/kummin kaiman juhlapäivä ja silloinkin aina puoli väkisin! Täällä on väännetty ja väännetään edelleen kaksi ateriaa päivässä (aamiaisen hoitaa kuopus itse ja muut ei syö mitään) kuudelle hengelle … ei oo anoppia, ei tätejä, ei sukulaisia jotka ikinä kävelis meille joku kattila kädessä, ja eihän meidän poppoolle yks pikku kattila mitään auttaisikaan…

    tai no… yksihän on Firenzessä opiskelemassa nyt… ei meitä ole kuin viisi, ja esikoinenkin syö Leccessä pari kertaa viikossa…

    • arkitehti kirjoitti:

      Kävin kuitenkin tänään ostoksilla Lidlissä, sillä kiusa se on pienikin kiusa 😉

Sano toki jotain!