Säähälyytys

Genovan tulvista viisastuneena Tuppulassa päätettiin komentaa vanhemmat hakemaan lapsia koulusta kesken päivän, koska väestönsuojeluviranomaiset olivat antaneet ”punaisen hälyytyksen”. Varotoimenpide osoittautui niin tehokkaaksi ettei koko iltapäivänä satanut enää pisaraakaan. Mutta ei vara venettä kaada.

En ole asuinkorttelissani erityisen huolissani tulvista, mutta onhan runsas vedentulo koulutiellä epämukavaa jo sen takia että kävelykaduksi suunniteltu mutta liikenteen käytössä oleva Corso Garibaldi on leikkaukseltaan ns. aasinselkä, ja sateella vesi valuu jalkakäytäviksi valurautapylväillä rajatuille tien sivuille ajoradan pysyessä kutakuinkin kuivana. Aivan tolkuttomassa sateessa haen lapset autolla, vaikkei sekään mukavaa ole kaikkien vanhempien ollessa samalla asialla ja pyrkiessä autolla mahdollisimman lähelle koulun kynnystä, mahdollisesti jopa sisään käytävään. Eilen jouduin yksisuuntaisella tiellä nokikkain kiellettyyn ajosuuntaan ajaneen SUV-miehen kanssa. Suuremman ajoneuvon etuajo-oikeutta kunnioittaen peruutin itseni pussiin kiilautumalla puskurista ulkonevaan kynnykseen sekä taustapeilistä talonseinään kiinni, ja koska citymaasturi ei siita huolimatta mahtunut ohi (enkä minä eteen- saati taaksepäin) laskeutui katuliikenteen alfauros vielä autosta huutamaan, mahdollisesti tarkoituksenaan piestä minut koska ei muuten saanut latua. Viiden minuutin huutamisen jälkeen sade oli viilentänyt uroon höyryävää kaljua sen verran että hän itse peruutti autoni oikaisuun tarvittavat puoli metriä, ja samoin tekivät kaikki hänen perässään kiellettyyn ajosuuntaan torvea soittaen jonottavat autot.

Kun Italiassa sataa, vettä voi tulla reippaasti. Erityisen varovainen kannattaa olla jokien, kuivien jokiuomien ja rinteiden lähellä, eikä alikulkutunneleihin, kellareihin, parkkihalleihin ja metroon kannata ihan ensimmäiseksi rynnätä, kun joka vuonna muutama onneton jää loukkuun niihin.

Säähälyytyksiä voi tarkkailla esimerkiksi täältä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Share
Sano toki jotain!