Koulu

Katselin Kaistalta tallentamani suomalaista koululaitosta ylistävän dokumentin The Finland Phenomenon, ja heti perään rapakon takaisesta elämästä kertovan Esikoulupaniikkia Manhattanilla. Sen jälkeen pyörittelin päätäni ihmeissäni.

Minulla on sellainen kutina että suomalainen koulu takaa korkean yleistason laajalla pohjalla, vaikka sen puutteista onkin juputettu niin pitkään kun minä muistan, ja kun olen asustellut myös ns. paremmassa kaupunginosassa olen tottunut kuulemaan että vauraan väen erityislahjakkaat pallerot – siihen aikaan ei vielä ollut luomupalleroita – menestyisivät elämässä niinku vielä paremmin jos tasokursseilla karsittaisiin jo heti alkuun toiselle luokalle hitaasti oppiva matalaotsainen maarahvas, sen sijaan että tasapäistävässä peruskoulussa joudutaan raahaamaan mukana selvästi lahjatonta ainesta. Nykyään puhutaan luokkatyöskentelyä jarruttavina kiviriippoina pigmentoituneista mamuista ja suomi kakkoskielenä -oppilaista yleensäkin.

Oman analyysini perusteella suomalaisessa ja italialaisessa opetuksessa on eroa. Vaikka aina vitsaillaan että ne jotka eivät osaa, opettavat, näyttää suomalaiseen opettajankoulutukseen olevan kova karsinta. Pedagogiaakin ne ovat opiskelleet, ja ne muutamat vielä seitsemänkymmentäluvulla vaikuttaneet kansakoulusta perityt luonnevikaiset sadistit ovat jo eläköityneet, parhaassa tapauksessa jopa kuopattu.

Jos Suomessa oppilas ei opi, on vika opettajassa: asia pitää selittää paremmin. Italialainen opettaja pitää tunnilla pitkän monologin, sen jälkeen antaa sivukaupalla läksyjä, joilla on tarkoitus vertailla kenen äiti suoriutuu läksyistä parhaiten. Täällä myös pidetään pistokokeita harva se päivä, mutta meillä ainakaan ei vielä neljänteen luokkaan mennessä ole kokeita joihin pitäisi etukäteen lukea, saati että olisi sellaisia, joita kansankynttilä korjaisi pitkät illat kotona ja menisi itseensä kun kukaan ei ole tajunnut.

Tuppulassa ei toisaalta ihmeemmin panikoida siitä mikä olisi paras koulu, koska yksityiskouluja ei ole. Dokumentin kuvaama tilanne Manhattanilla on varmasti ääripäästä, ja manhattanilaiselle ylemmälle keskiluokalle lapsi on statussymboli, valtava tunne- ja rahallinen investointi. Italiassa koulun käymisen – oli koulu sitten hyvä tai huono – heijastuminen tulevaisuuden menestykseen tuntuu abstraktiolta, sillä suhteillahan täällä mennään.

Mielestäni Huhtipojan esikouluopettajat ovat niin ihania, ettei rahallakaan ole helppo saada parempaa. Italiattaren läksyt ja tytön vakaa usko siitä että läksyjen tekemisen tai tekemättä jättämisen valvominen oikeastaan on minun vastuullani, saattavat minut epätoivoon keskimäärin kuutena päivänä viikossa. Suomalaista koulua ylistävän dokumentin mukaan yksi suomalaisen koulun ja yhteiskunnan vahvuuksista on luottamus: luottamus jälkikasvuun, opettajiin, oppilaisiin. Se saattaakin olla italialaisen yhteiskunnan heikoin linkki, sillä kenenkään ei edes odoteta hoitavan hommiaan jos kukaan ei kyttää että näin todella tapahtuu.

Mutta onko se suomalainen koulu todella näin ihana, vai kätkeytyykö PISA-tulosten taakse vain valtavan suuri pahoinvointi? Ja pitääkö tähän saakka vallinnut konsensus yleisen ja yhtäläisen koulutuksen tärkeydestä pintansa eriarvoistuvassa maassa?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Share
Comments
7 Responses to “Koulu”
  1. Anna H kirjoitti:

    Mun mielestà suomalainen koulu on kaikki prenikkansa ansainnut. Pahoinvointia on, mutta en mitenkààn saa rakennettua aasinsiltaa joka sen osoittaisi koulun viaksi…

  2. Onna kirjoitti:

    Eihän se nyt ihan pelkkää auvoa ole suomalainenkaan koulu, mutta on siinä paljon hyvää. Vaikka vedin viimeksi viime viikolla herneet nenään, kun Valtakunnan Virallisessa Lehdessä joku tutkija pääsi isoihin otsikoihin syyttämään suomalaista koulua lasten ja nuorten passivoinnista. Kas kun opettajat ovat täällä vain ylhäältämäärääjiä, eivät neuvottelijoita ja keskustelijoita kuten Muualla (jota ei tietenkään tarvitse yksilöidä mihinkään maahan).

    Ne vähät kansainväliset vieraat, joiden kommentteja minä olen pikkupaikkakunnan opettajana kuullut, ovat hämmästelleet oppilaiden ja opettajien mutkattomia ja välittömiä suhteita (sinuttelu ym.) sekä opiskelurauhaa luokissa. Myönnän: etenkin teinien kanssa tulee joskus korotettua ääntä, mutta myös keskusteltua tasavertaisesti ja yrittäen innostaa yhteisiin asioihin. (Huom. herne ei ole tullut viikossa nenästä.)

    • arkitehti kirjoitti:

      Löytäisitkö linkkiä sinne pravdaan, minuakin kiinnostaisi millä lailla asiat ovat paremmalla mallilla Ulkomaan koulussa…

  3. Onna kirjoitti:

    En löytänyt linkkiä heti seuraavanakaan päivänä, kun olisin halunnut esitellä hernettäni facebookissa. Eli valitettavasti artikkeli ei ilmeisesti päätynyt nettiin. Erityismaininnan ansaitsee se, että juttu oli tehty koulujen sanomalehtiviikon aikana. Että sieltä nyt sitten voi piltit lukea oikein lehdestä kuinka on suomalaisessa koulussa pahasti vikaa.

  4. Onna kirjoitti:

    Tänään Hesarin pääkirjoitus kommentoi yllä mainitsemieni tutkijoiden väitteitä. Siitä saa vähän käsitystä tutkimuksesta. Varsinaista alkuperäistä juttua en ole löytänyt, ja ihmettelen vähän sitä, että tutkijoiden näkemyksiä kommentoidaan vasta pari viikkoa jutun ilmestymisen jälkeen (miksi niissä ei nähty mitään ihmeteltävää ihan tuoreeltaan?)

    http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Nuorisoradikalismia+ei+pid%C3%A4+liioitella/a1305556111448

  5. Onna kirjoitti:

    Juuri tuo linkkaamasi artikkeli. En edelleenkään käsitä, miten nuorten radikalisoituminen voisi olla yksiselitteisesti koulun syy. Mutta. Varmaan ne tutkijat tietää paremmin. Tietäähän?

Sano toki jotain!