Kiintymys- ynnämuita vanhempia

Pravdan kolumnisti Virpi Salmi on kaivautunut vanhemmuuden vastakkainasettelun poteroon, josta hän mollaa kiintymysvanhempia, tai kiintymyshömelöitä, kuten hän heitä kutsuu. Termin kehittäneen lastenlääkäri William Searsin kirjoja on italiaksikin julkaissut La Leche League Italia, joten asia on minulle peruskauraa. Olen siis kiintymysvanhempi. Salmen mukaan kiintymysvanhemmat paitsi haluavat osoittaa termillä rakastavansa lapsiaan enemmän kuin tavalliset vanhemmat, myös epäsuorasti kertovat, että vanhemmiksi tultuaan he eivät enää koskaan voi keskittyä mihinkään muuhun kuin lapsiinsa. En ihan ymmärrä miten tämä poikkeaa muista ns. tavallisista vanhemmista jotka osoittavat olevansa erityisen hyviä vanhempia ja välittävänsä lapsestaan esimerkiksi ostamalla tuhannen euron hiilikuitujuoksurattaat tai saattamalla palleron katumaasturilla koulun kynnyksen yli.

Kiintymysvanhempien syntilistaan kuuluu (Willam & Martha Searsin mukaan):

  1. Varhainen kiinnittyminen (bonding)
  2. Vauvantahtinen imetys
  3. Vauvan kantaminen
  4. Vauvan kanssa nukkuminen
  5. Vastaa vauvan itkuun
  6. Varo vauvakouluttajia
  7. Vaali tasapainoa ja vedä rajat

Hui.

Salmen mukaan yhteiskunta vaatii ihmisiä aktiivisiksi jäsenikseen, haluaa työssäkävijöitä, veroja ja sosiaalista kanssakäymistä. Kiintymysvanhemmuus sen sijaan perustuu äärimmäiseen yksilönpalvontaan, jossa ihmisen ei tarvitse ottaa huomioon mitään muuta kuin omat jälkeläisensä, jotka kasvatetaan universumin keskipisteessä. Mikäli jälkikasvunsa ympärillä hyysäävällä ihmisellä viitataan käpyläläiseen ajattelevaistoon, monet heistä käyvät lapsentahtisuudestaan huolimatta ihan kunniallisessa työssä, tai ainakin yhtä kunniallisessa kuin mitä napansa kaiveleminen maan suurimmassa sanomalehdessä.

Omasta mielestäni vaikeinta on ollut siirtymä lapsentahtisesta vauva-ajasta eteenpäin vaiheeseen, jolloin lapsesta tulisi koulia yhteiskuntakelpoinen. Ehkä Italiattaren osalta olen kertonut hieman liian myöhään ettei maailma pyöri vain hänen napansa ympärillä, vaikka toisaalta ei se hullu ole joka pyytää, vaan se, joka pyyntöön myöntyy. Pikkuveljet ovat omiaan maailmanvaltiattaren pudottamisessa valtaistuimeltaan, kuten omastakin kokemuksestani muistan.

Jani Kaaro kuvaa kolumnissaan Kaliforniassa 1980-luvulla toteutettua kasvatusohjelmaa, jonka tarkoituksena oli lisätä lasten itsetuntoa. Uskottiin nuorisorikollisuuden ja vandalismin johtuvan nuorten huonosta itsetunnosta. Jos lapsia kehumalla ja kannustamalla saataisiin heidän itsetuntonsa paremmaksi, ongelmatkin lievenisivät. Kalifornialainen esimerkki oli varoittava: perusteettomalla ylistämisellä lasten itsetunto kyllä kasvoi, mutta sille ei ollut mitään vastinetta todellisuudessa. Eikä itsetunnosta ilman itsetuntemusta ole juurikaan hyötyä. Kaaron mukaan lapsissa tulisi ruokkia sinnikkyyttä ja palkita yrittämistä, pitäisi uskaltaa myös erehtyä.

Siirappisille ”Olen Upea” -rintanapeille vastakkaista äärilaitaa edustava kiinalainen kasvatus pyrkii kovan työn kautta tuloksiin. Vahvoista hartioista ja lujasta takapuolesta on varmasti hyötyä ellei satu olemaan myötäsyntyisesti nero. Harvat ovat. Parhaimmat sitaatit kiinalaisen ja länsimaisen kasvatuksen eroista olen poiminut Tiikerimutsilta:

First, I’ve noticed that Western parents  are extremely anxious about their children’s self-esteem. They worry about how their children will feel if they fail at something, and they constantly try to reassure their children about how good they are notwithstanding a mediocre performance on a test or at a recital. In other words, Western parents are concerned about their children’s psyches. Chinese parents aren’t. They assume strength, not fragility, and as a result they behave very differently.

Chinese parents demand perfect grades because they believe that their child can get them.

Second, Chinese parents believe that their kids owe them everything.

Third, Chinese parents believe that they know what is best for their children and therefore override all of their children’s own desires and preferences.

Don’t get me wrong: It’s not that Chinese parents don’t care about their children. Just the opposite. They would give up anything for their children. It’s just an entirely different parenting model.

[Jed’s parents] give their children the space and freedom they had been deprived of as children. They believed in individual choice and valued independence, creativity, and questioning authority.

Auktoriteettejen kyseenalaistamisen nimeen vannoo Taloussanomien artikkeli niistä koulun opeista, jotka liike-elämässä menestymään pyrkivän tulisi unohtaa. Eri asia tarkoittaako liike-elämässä menestyminen yhteiskuntakelpoisuutta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Share
Comments
One Response to “Kiintymys- ynnämuita vanhempia”
Trackbacks
Check out what others are saying...
  1. 2012 : Arkitehti kirjoitti:

    […] yli kymmenen suomalaista esinettä. Virpi haukkui kiintymysvanhemmat, ja tunsin velvollisuudekseni osallistua […]



Sano toki jotain!