Enkeli-Elisa

Enkeli-Elisan kohtalo – ja myöhemmin tarinan todenmukaisuus – on puhuttanut suomalaista mediaa ja somea.

Toimittajat Hanna Nikkanen ja Anu Silfverberg asettivat Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä heinäkuussa 2012 julkaistussa artikkelissaan Uskomaton murhenäytelmä Enkeli-Elisan todellisen olemassaolon kyseenalaiseksi.  Kaikissa eri kirjoittajien näppäimistä peräisin olevaksi väitetyissä blogiteksteissä toistuvat tietyt kirjalliset maneerit, samat sanat, lauserakenteet ja jopa kirjoitusvirheet. Elisan vanhemmat olivat saaneet äänensä vain Vettenterän kautta.
Enkeli-Elisan väitettynä kuolinpäivänä ei Suomessa ollut kuollut yhtäkään 15-vuotiasta tyttöä. Ja vaikka päivämäärää olisi muutettu yksityisyyden suojaamiseksi, ei Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan tammi-, helmi- ja maaliskuussa 2011 Suomessa ollut kuollut yhtään vuonna 1996 syntynyttä tyttöä.

Ehkä Elisan tarina on fiktio. Tai faktio. Tarinaa puolustavat sanovat ettei todenperäisyydellä ole merkitystä, jos tarina on hyvä. Sitä vastustavat sanovat että hyväätarkoittava tarina on epäonnistunut tarkoituksessaan, jos yksikin koulukiusattu on hauraaksi ja viattomaksi enkeliksi nostetun esikuvan perusteella päättänyt nukkua kauniina ja kalpeana kuolonuneen. Ja kyllä, esimerkki kannustaa itsemurhaan, kuten historian ehkä tunnetuimmassa itsemurha-aallossa jonka innoittajana oli toiminut Goethen löyhän omaelämänkerrallinen romaani Nuoren Wertherin kärsimykset. Edes aikuiset eivät ole täysin immuuneja esimerkin voimalle, ja italialainen media saisi katsoa peiliin korkeimman omakätisesti päivänsä päättäneiden yrittäjien, verottajan ja velkojien sankarillisten uhrien kuvaamisessa käyttämiensä maneereiden vuoksi.

Mahdollisesti harrastelijakirjailija on kirjoittanut kiusaajansa tyttären tappamaan itsensä. Mikä olisikaan oikeudenmukaisempi kosto? Jonakin päivänä kaduttaa. Itsekin voisin löyhän omaelämänkerrallisesti kertoa nähneeni Tallinnanaukiolla räkä poskella puliremmissä alaluokan diivan, joka kutsui meitä huonommin pukeutuneita räkänokkia kotiinsa omaan inklusiiviseen kerhoonsa kiusattavaksi. Olisi se niin oikein! Ehkä vielä mielummin lukisin faktion jossa kiusattu vetää kiusaajaansa pataan, koska kuten kuulee sanottavan, väkivalta lopettaa vittuilun.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Share
Comments
One Response to “Enkeli-Elisa”
Trackbacks
Check out what others are saying...
  1. 2012 : Arkitehti kirjoitti:

    […] epäilin enkeleiden ja etenkin Elisan olemassaoloa, ja olin […]



Sano toki jotain!