Kokemusperäisestä rasismista

Jaakko Lyytinen pohtii Pravdan kulttuurisivuilla 12.1.2013 sitä, onko hänkin hiukkasen rasisti kun ei vasiten hengaile uussuomalaisten kanssa, ja myöntää että hänelläkin on joitain ennakkoluuloja.

Jokaisella meistä on ennakkoluuloja, mutta jos ymmärtää niiden olevan ennakkoluuloja, on jo ottanut ison askeleen eteenpäin. Myös etniseen ryhmään kohdistuva ennakkoluulo voi olla kokemusperäistä, mutta jos kohde ei ole sama henkilö kuin se, joka on alkuperäiseen pahaan syyllinen, on kyseessä ennakkoluulo. 1990-luvulla itähelsinkiläisillä sekakäyttäjillä oli usein asukokonaisuutenaan tietynlainen farkku-univormu, mutta se ei tarkoita sitä että kaikki farkkutakkiset olisivat sekakäyttäjiä, tai ettei sekakäyttäjien joukossa olisi mukaviakin ihmisiä, siis noin pohjimmiltaan.

Ennakkoluulot kohdistuvat vähemmistöön, sillä yksi tai kaksi sinisilmäistä suomalaista miestä valelääkärinä ei riitä leimaamaan kaikkia sinisilmäisiä suomalaisia mieslääkäreitä. Valtaväestön jäsenet ovat henkilökohtaisesti vastuussa teoistaan, kun taas yhden vähemmistön jäsenen törppöily riittää leimaamaan koko porukan. Se on hirveän epäreilua, mutta elämä on.

Virpi osuu (kerrankin) naulan kantaan kirjoittaessaan että suomalaisesta keskustelusta on viime vuosina tullut kaikkien tuntema brändi, vähän niin kuin Marimekon Unikko tai Fazerin Sininen sillä erotuksella, että se ei näytä kivalta eikä maistu hyvältä. Kieltäydyn silti uskomasta, niin raflaavaa kuin se otsikoissa onkin, että Suomen kansa jakautuisi mustavalkoisesti tun­teel­la puhuviin ma­mu­jen hyy­sää­jiin ja nuiviin maahanmuuttajakriitikoihin.

Suomalainen dialogi on kyllä aika huonoa, mistä sitten johtuukin. Ja kun on aikanaan keskusteltu siitä, voiko nainen olla presidentti tai voisiko homosta tulla presidentti, on kokouksen esityslistalla nyt vuorossa kysymys siitä millä ehdoilla ja missä ajassa Suomi-kerhon täysvaltaisen jäsenyyden voi saavuttaa.

 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Share
Sano toki jotain!