51-65 kertaa Italia

  1. Italiassa ei sanota ”toimii kuin junan vessa”.
  2. Mensa ei yleisesti viittaa älypäiden kerhoon, vaan koulun ruokalaan. Tai voihan se olla työpaikankin ruokala, kuulemma.
  3. Kouluruokailu maksetaan lounasseteleillä.
  4. Koska mikään julkinen laitos ei ota vastaan käteistä rahaa, lounassetelivihko pitää maksaa postissa. Se pitää muistaa maksaa kuun lopussa, sillä kahden ensimmäisen viikon ajan postitoimisto on täynnä eläkerahojaan nostavia.
  5. Minkä tahansa virallisen asian hoitamiseen tarvitaan suomalaista sosiaaliturvatunnusta vastaava codice fiscale. Koska henkilöllisyystodistuksessa ei sitä ole, täytyy tiskille ottaa mukaan henkkareiden lisäksi sairausvakuutuskortti.
  6. Henkilöllisyystodistuksessa lukee pituus, silmien ja hiusten väri sekä ammatti, sekä kunnasta riippuen naimisissa olevilla naisilla omistajan nimi, tai sitten ei.
  7. Tiedän joidenkin pappien pyytäneen henkilöllisyystodistukseen ammatin kohdalle ”opettaja”, mikä monien kohdalla on myös totta.
  8. Aikaisemmin henkilöllisyystodistuksessa ei lukenut voimassaoloaikaa, koska kaikki tiesivät sen olevan viisi vuotta myöntämispäivästä. Tämä aiheutti ulkomaille matkustettaessa virkaintoisille matkustusasiakirjojen tarkastajille pään raapimista (=grattacapo).
  9. Kouluun ilmoittautumisessa kysytään vanhempien ammatit ja koulutus. Mistä sitä muuten tietää miten niihin pitää suhtautua.
  10. Uudessa sähköisessä ilmoittautumislomakkeessa kysytään myös millä liikennevälineellä tulee kouluun, tosin siihen kysymykseen ei ole pakko (*) vastata.
  11. Jos oppilas ei osallistu uskonnonopetukseen, voi istua toisessa luokassa tai lähteä hyppytunniksi koulusta pois. Siinä tapauksessa vanhemman täytyy tulla hakemaan. Mikään laki ei tosin edellytä vanhempia hakemaan lasta koulupäivän päätteeksi, vaikka monet niin luulevatkin.
  12. Uskonnon arvosana ei ole koulutodistuksessa, vaan erillisellä paperilla.
  13. Italiaan ollaan vuosikausia haluttu selkeää amerikkalaismallista kaksipuoluejärjestelmää kiljoonan pikkupuolueen sijaan. Koska keskusta on kuitenkin vahva, ovat suurimmat vaalikoaliitiot keskustavasemmisto ja keskustaoikeisto. Vaa’ankielenä ovat vasemmalle ja oikealle jakaantuneet kristillisdemokraatit.
  14. Koska kaikki haluavat oletetun maltillisen katolisen äänestäjäkunnan äänet, oli keskustavasemmiston sisäisessä esivaalissa pääministeriehdokkaan paikasta kilpailemassa mm. katolinen homokommari, partiopoika ja ex-kuoripoika. No Catto, No Party.
  15. Lähes kaikki miehet ovat ex-kuoripoikia, ainakin tuntemani.

50 kertaa Italia (1-50)

 

 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Share
Sano toki jotain!