Äitikortti

Ei oo juustoo

Anu Silfverbergin tuore kirja puhuttaa mutsilandiassa. Olisi ihan kiva kirjoittaa kirjasta eikä haastatteluista. Ihmettelen sitä etten löydä kirjaa sähköisenä. Minulla olisi nyt vaalivapaa. Jos tilaan painetun niteen, on ajankohtainen keskustelu auttamatta ohi kirjan saapuessa – mikäli se ylipäätään saapuu. Haastattelujen perusteella voin ainoastaan kummastella miksi vauvan jatkuva kantaminen ja pitkä imetys eristävät äidin yhteiskunnasta kotiin?  Todennäköisesti lehtijutuissa nostetaan esille vain raflaavia kommentteja joissa (kymmenen vuotta sitten) viimeisimpiä muoti-ilmiöitä eko- ja kiintymysvanhemmuutta mollataan, koska vastakkainasetteluahan ei Suomessa ole koskaan liikaa, ja muiden vauvankantovälineistä loukkaantuneet tavikset ovat hyvä ja laaja lukijakunta.

Äitiyden mustassa aukossa pöytään kuin pöytään läimähtää myös äitikortti, jolla kuitataan lapsettoman mielipiteet sanomalla: sitten kun sinulla on lapsia, ajattelet toisin. Se on ehkä myös totta, mutta sitä ei saa ääneen sanoa, koska silloin syyllistyy äitikortin pelaamiseen. Viimeksi se kävi mielessäni kun (tahtomattaan) lapsettoman kylännaisen fb-seinällä haukuttiin äidit, jotka laittavat lapsensa iltapäiväkerhoon etteivät nämä olisi vaivoiksi. Olen todella yllättynyt siitä etten pysty läksyjenteon harrastamiselta tekemään iltapäivisin muuta työtä kuin ehkä pyykinhuoltoa. Kuinka olisin uskonut siihen menevän niin paljon aikaa? Kun käsivarsilleni ensimmäistä kertaa laskettiin Kätilöopistolla alle kolmikiloinen rääkyvä mytty, elämäni muuttui täysin ja peruuttamattomasti. Se söi, kasteli vaippansa ja söi jälleen. En vieläkään voi lähteä yhteenkään tutkijaseminaariin tai kurssille ilman että taustan turvaamisesta on yksityiskohtaisesti sovittu: muistatko että minulla on illalla on kurssi ja lapsilla koripallotreenit? Minulla on mies, joka turvaa selustan, mutta viestikapulan vaihdosta pitää laittaa muistutus ja iCal-tapahtuma.

Ovatko äitiyden viimeisimmät muodit ekovanhemmuus ja kiintymysvanhemmuus menneet liiallisuuksiin? […] akateemisten keskiluokkaisten naisten muoti-ilmiö on nykyisin niin kutsuttu kiintymysvanhemmuus, johon kuuluvat muun muassa täysimetys, kantoliinat, perhepeti ja vaistovanhemmuus.  Jotta äiti ei katoaisi äitiyden mustaan aukkoon, tasavertaisessa vanhemmuudessa isä esimerkiksi osallistuu mahdollisimman pian vauvan ruokintaan juottamalla hänelle pullosta pumpattua rintamaitoa. En kyllä ymmärrä miksei isä voisi hoitaa niitä muuta miljoonaa asiaa ruuanlaitosta pyykkiin. Jos joku olisi tullut tarjoamaan minulle rintapumppua tasa-arvon edistämiseksi, olisin neuvonut nakkaamaan sen B-rappuun. Sen verran hankala kapistus se on. Ja vauvan hoivaaminen, kantaminen, imettäminen ja tuhisevan mytyn vieressä nukkuminen on ollut minulle biologisesti tyydyttävää. Olen nisäkäs.

Mutsiuteen hurahtaneet puhuvat (kuulemma) äitiydestään ainoana itsensä määrittäjänä. Jos äitiys ei ole työ, niin onko se harrastus? Kun lapsen saa (ellei peräti hanki) myöhemmällä iällä, tulee lapsesta helposti projekti, ainutkertainen ja korvaamaton. Kaikki lapset ovat ainutkertaisia ja korvaamattomia, mutta parikymppisen vanhemman huolettomuutta on hyvin vaikea tavoittaa. Monet tuntemistani aikuisista naisista ovat jonkun äitejä tai peräti isoäitejä. Suuresta elämänmuutoksesta saa ja kuuluukin olla innoissaan. Sitten äitinä olemisesta tulee… tavallista. Mutta paluuta aikaan ennen lapsia ei ole.

Kuluttamisella, toisenlaisella kuluttamisella tai kuluttamattomuudella identiteettinsä rakentaminen onkin sitten oma lukunsa, eikä se rajoitu vanhemmuuteen jossa lapsi on accessory. Aikuiset ihmiset jaksavat tapella puhelimen mallista ja merkistä, tietokoneensa käyttöjärjestelmästä tai auton vuosimallista. Niin kai siinä käy kun on aikaa ja rahaa viljellä puutarhaa oman napansa ympärillä.

***

Sitaatit Aamulehdestä ja YLEltä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Share
Comments
21 Responses to “Äitikortti”
  1. Liisa kirjoitti:

    Tuosta tasavertaisesta vanhemmuudesta ja isän pullojuottamisesta kommentoin, että Silfverbergin pointti kirjassa tuossa asiassa on se, että äidin on ihan hyvä päästä välillä elämään omaakin elämää ja silloin laadukas ja hyvä rintapumppu on korvaamaton apu.

    Toinen näkökulma on tämä: ”Kun pienen vauvan ruokkiminen on vaikeaa, se on vaikeaa mittasuhteissa, jotka pilaavat elämästä kaiken. Mutta kun pienen vauvan ruokkiminen onnistuu, se tuntuu lämpimältä ja pehmoiselta, historialliselta ja itkettävältä; se on silkkaa euforista, puhdasta, avaruuteen laajenevaa rakkaudentunnetta. Jos tästä syystä et halua jakaa vauvan ruokkimista toisen vanhemman kanssa lainkaan, se on ymmärrettävää. Mutta toisaalta, mikä sinä olet sitä asiaa itsellesi omimaan?.”

    • arkitehti kirjoitti:

      Nisäkäs? 😀

    • Nimetön kirjoitti:

      Minä mitään ominut, ei minulta kysytty, koska…

      1) kumpikaan lapsista ei suostunut syömään maitoaan kuin alkuperäispakkauksesta ja
      2) minun tisseistäni ei maitoa ole koskaan irronnut muuten kuin imettämällä yhtään merkityksellisempiä määriä ja
      3) yhtään pidempien imetystaukojen aikana maito pakkautui rintoihin ikävästi ja kivuliaasti.

      Että ihan turha tulla selittämään… kaikilla nyt vain ei ole suihkutissejä.

      • arkitehti kirjoitti:

        Nuorempi oli kuusikuisena liitetiedostona mukana Pompeijin kaivauksilla, koska siitä nyt vaan oli vähemmän vaivaa kuin jonkun pumpun kanssa tuhertamisesta.

  2. S kirjoitti:

    Minusta on tosi surullista, että jonkun käsitys tasa-arvosta vaatii tuollaista temppuilua. Tasa-arvoa, jaettua vanhemmuutta ja yhtäläisiä oikeuksia voi olla myös ilman jokikisen asian prikulleen tasan jakamista. Mies voi varmasti kokea hienoja asioita lapsensa kanssa olematta raskaana, synnyttämättä ja imettämättä. Ei näitä vaan voi jakaa tasan. (Ja mitä tasan jakamista se edes on, että äidin pitäisi istua puoli tuntia lypsykoneessa, jotta isä saisi antaa vauvalle pullosta maitoa kaksi minuuttia?? Puhumattakaan, että tuollaisen takia annettaisiin korviketta täysin toimivan imetyksen lisäksi. Eikö isä voisi vaikka mieluummin viedä vauvansa kylpyyn tai jotain?)

    Ja jos isä välttämättä haluaa imettää, niin senkun. On heilläkin nisät. Eiköhän aika moni vauva imisi mielellään miehenkin rintaa, kun kerran tuttikin kelpaa. Ja kunnon stimulaatiolla miehenkin rinnoista voi kuulemma tulla pieniä määriä maitoa. Oma mieheni ei halunnut kokeilla…

  3. pilami kirjoitti:

    Olen koko äitiyteni ajan (eli lähes kolme vuotta) jaksanut ihmetellä, että miksi kestovaippailu, perhepeteily ja lapsen kantaminen ovat asioita, jotka määrittelevätkin minut jotenkin ihme äitihipiksi ja henkilöksi, joka hautautuu kotiin eikä ikinä käy yksin missään ja hylkää vielä uransakin (todettakoon, että en itse tunnista itseäni näistä määrittelyistä). Kestovaippailemme sekä ekologisista että taloudellisista syistä. Kun tulot äitiyslomalla pienenevät, niin alan etsiä säästökohteita. Olen havainnut myös lottoavani (!) vanhempainvapaalla ollessani. Liittynee samaan taloudellisen tilanteen heikentymiseen. 😉 Perhepedissä nukumme ihan vain omasta mukavuudenhalustani. En kyllä itse jaksaisi nousta sängystä imettämään vauvaa ja odottaa, että syöttäminen on ohi minkä jälkeen lasken vauvan takaisin omaan sänkyynsä. Jouduin toimimaan näin kerran kovassa kuumessa ollessani. Miten rasittavaa! Ja kantoilua tuli harrastettua omasta mukavuudenhalusta esikoisen kanssa: kun se ei nukkunut muualla, niin oli jotenkin mukavampi kantaa lasta molemmat kädet vapaina kuin selkä kierona toispuoleisesti kainalossa. No, toinen sitten viihtyikin itsekseen lattialla ja nukkui vaunuissa, joten ei ole tarvinnut pahemmin kanneskella. Pointtini tässä on se, että en oikein ymmärrä, miksi näiden valintojen takaa pitäisi löytää jotain suurta ideologiaa ja kasvatuspoliittista suuntausta. Kyllä meidän perheessä valintoja säätelevät hyvin paljon rahapussi ja mukavuudenhalu.

    Toinen ihmetyksen aihe liittyy siihen, että en mä näitä parjattuja yhden asian äitejä ole kyllä koskaan missään edes tavannut. On tässä nyt kuitenkin aika monta äitiä tullut tavattua. Että missä nämä kantoliina- ja imetysfanaatikot oikein mahtavat elellä? Välillä on tuntunut, että netissä kun kaikki muukin kärjistyy, niin sitten syntyy näitä hahmoja, joita ei tosielämässä taida edes ollakaan.

    Pitänee lainata kirja kirjastosta ja lukaista läpi.

    • Riitta kirjoitti:

      Niinpä niin… meillä on imetyksestä ja kestovaippojen käytöstä (kantoliinasta kumpikaan muksu ei tykännyt) jo niin pitkä aika, että ne eivät enää määritä minua äitinä. Jotenkin tuntuu, että nämä ensimmäiset ”valinnat” saavat niin isoja merkityksiä siksi, että äitiyslomalla on toisaalta liikaa aikaa toisaalta taas on koko ajan kiinni siinä vauvassa.

      Oikeasti merkitykselliset asiat tapahtuvat paljon myöhemmin: juuri tuli luettua liikalihavista lapsista ja siitä, miten jotkut vanhemmat ovat ihan voimattomia, kun lapset napostelevat.

      • pilami kirjoitti:

        Tässä on hyvä pointti! Ensimmäisen vauvan kanssa elellessä ei oikein ole sitä perspektiiviä koko lapsuuteen. Itsekin huomaan, että toisella kertaa ei jaksa ihan samalla intensiteetillä vertailla turvaistuinten ominaisuuksia kuin esikoisten äidit. Kun ne suurimmat arjen haasteet ja kasvatuskysymykset pyörivät uhmaikäisen esikoisen ympärillä. Tosin, ei ole myöskään mielekästä väheksyä kenenkään senhetkisen elämän tuntemuksia. Kussakin elämänvaiheessa on omat haasteensa ja ongelmansa. Esikoisen synnyttyä elämänmuutos on yleensä tosin melkoisen suuri, joten eipä ihme, että siihen vauvavuoteen liittyy monenmoisia haasteita ja ylilyöntejäkin.

        Eniten kyllä kaipaisin sellaista positiivista äitiydestä puhumista. Että voisi joskus toiselle sanoa, että ”ootpa kyllä hyvä äiti” ja ”hyvinpä hoidit tuonkin kiukkukohtauksen”. Mulle on ehkä kerran sanonut, mieheni poislukien, joku, että ”olet hyvä äiti”. Tuntui kyllä hyvältä. Sillä kai sitten selviääkin seuraavat pari vuotta.

        • arkitehti kirjoitti:

          Kuinkahan moni tulee äidiksi niin ettei oikein ole elänytkään niita asioita kenenkään ystävän tai sukulaisen kanssa? Omista kavereista joku on ehkä mutsiutunut aiemmin, muuttunut tosi tylsäksi tyypiksi kun ei ole käynyt kreisibailaamassa, eikä sen kanssa niinku voi jutellakaan mitään kun se vaan puhuu niistä vaipoista (eikö tämä ole yleinen käsitys)?

    • arkitehti kirjoitti:

      Ei kai tarvitse kovin paljoa sanoa, kun leimautuu imetyshihhuliksi. Kuulemma.

  4. Sari kirjoitti:

    Vaatimaton käsitykseni on, ettei Anu Silfverberg mollannut äitien valintoja, vaan sitä kiihkeyttä, jolla valintoja puolustetaan ja toisia äitejä syyllistetään ”vääränlaisista” valinnoista. Esimerkkinä hän ylen haastattelussa kertoi Baby Björn- repusta, jonka oli saanut lahjaksi. Kun hän erehtyi siitä mainitsemaan siitä, vaikutti siltä, että se oli saatanasta ja että lapsen lonkat oli sijoiltaan ja loppuelämän pilalla. Ja kyseessä on REPPU. Siis sellainen ylireagoiminen oli kritiikin kohteena.
    Toisena pointtina hän vain mainitsi sen, että kummallista miten äitiydestä on taas tulossa ammatti. Se on tasa-arvo kysymys jos mikä.

    Näin minä siis haastattelun ymmärsin.

    Mutta en olekaan sen enempää tekno- kuin eko-äitikään.

    • arkitehti kirjoitti:

      Areenalla näkyvästä Aamu-TV:n (?) haastattelusta sain saman käsityksen, ja siinä oikeastaan kritikoitiin kuluttamisen, kuluttamattomuuden ja lapsivarustelun kautta identiteettiään rakentavia puolin ja toisin. Ks. yllämainittu ”vastakkainasetteluahan ei ole Suomessa koskaan liikaa”.

    • Riitta kirjoitti:

      Muistaako kukaan sen Teho-osaston (ER) jakson, missä Abby lähti johonkin mammapiiriin vauva rintarepussa?

      Mutta sananen kiihkoilijoiden puolustukseksi…

      Ihka ensimmäisellä neuvolakäynnillä saadaan lista epäergonomisista vauvanviihdykkeistä (sitteri, hyppykiikku, kävelytuoli ja auton turvakaukalo). Niiden käyttöä ei suoraan kielletä, vaan neuvo on, että käytetään vain lyhyitä aikoja ja turvakaukaloa käytetään vain automatkoilla, ei minään matkasitterinä, tms. Tältä listalta puuttui rintareppu, joka sekin on ihan ok, jos käyttö on suhteellisen vähäistä ja lyhytaikaista. Aina silloin tällöin terveydenhoitaja senkin mainitsee, mutta saattaa samalla kertaa sanoa, että myös liinat ja muut reput ovat yhtä lailla vahingollisia, jos niitä käyttää pitkiä aikoja kerrallaan. Sehän taas ei pidä paikkaansa.

      Eli siis, uskoisin, että tämän kiihkeyden takana on ihan vilpitön halu jakaa oikeaa tietoa kantamisesta ja nimenomaa ergonomisista kantovälineistä. Kun sitten joku uskaltaa epäillä, että onkohan ihan noin, kun ei neuvolan tätikään niistä mitään sanonut, niin siitä se soppa syntyy…

  5. Sari kirjoitti:

    Ai niin, unohdin mainita tuosta äitikortista: Ei kai siinä ole mitään omituista jos äitiydestä puhuttaessa lapsettoman ajatuksia ei oteta samoin huomioon, mutta se koski sitä, että mikä tahansa keskustelu (siis lapsiin mitenkään liittymätön) on joillekin tilaisuus lätkäistä äitikortti peliin; ihan kuin äitiys tekisi meistä yht’äkkiä maailman asiantuntijoita.

    • arkitehti kirjoitti:

      Sen voi lätkäistä vaikka jollekin paaville joka tulee asiasta tietämättömänä kertomaan miten perhe-elämää tulee elää? 😉

  6. Kortti se on tämäkin... kirjoitti:

    Kuvitellaanpa tilanne, jossa mies ajaa abortin kieltämistä ja perustelee sitä seikoilla x, y, z. Sen sijaan, että välttämättä tartuttaisiin näihin perusteluihin x, y ja z, vedetään usein naiskortti peliin – älä sinä miehenä tule kertomaan Meille Naisille, mitä meidän tulee tehdä. Tätä korttia Anu ei varmaan vastusta kovaan ääneen, mitä luulette…

    Mielestäni kortit voivat joskus olla ihan paikallaan (lue: ansaittuja), mutta ne eivät oikeastaan ikinä vakuuta keskustelukumppania ja on parempi keskittyä muuhun argumentointiin. Kokemus on tärkeää, eikä sitä voi mitätöidä, mutta asia menee myös toisin päin – kokemuksesta ei voi vetää lainalaisuutta.

    • Sari kirjoitti:

      Höm, eiköhän abortti ole aikalailla sellainen asia, jossa naiseus on aika olennaista.
      AIka sama tilanne voisi olla se, että miehelle ehdottaa vasektomiaa, ja sanoa ettei mieheydellä ole merkitystä asiassa.
      Tarkoitan sitä, että on vähän eri asia puhua naiseudesta abortin kohdalla kuin sanoa että tietää kaikesta enemmän koska on äiti.

  7. Ruma Elsa kirjoitti:

    Arkitehti, kiitos JÄRKEVÄSTÄ kommentoinnista!

Trackbacks
Check out what others are saying...
  1. […] postauksen kommenteissa sivuttiin jo aborttia, mikä sattuikin mainioon saumaan sillä Sunnuntai-Pravdassa oli […]

  2. […] että Suomi on niin pieni maa että sinne mahtuu vain yksi ajatus kerrallaan. Tai korkeintaan kaksi. Sitäpaitsi ulkomailla asuessa ei ehkä ole niin sisällä niiden äitiyskilpailussa johon voi […]



Sano toki jotain!