Sankari-isät ja lusmuriäidit

Katsoin sitten Yle Areenalta A2 Teeman Äidit töihin! Todellisuudessa ohjelmassa puhuttiin enemmän siitä miten isät saataisiin kotiin ja jakamaan tasapuolisemmin hoitovastuuta lapsesta. Se onkin helkkarin hyvä kysymys. Silitin keskustelua seuratessani pinon pyykkiä, ja näin yöllä unta Leo Straniuksesta.

Sateenkaaridisclaimer: sanan isä voi korvata sanalla lapsen toinen vanhempi.

En jaksanut loukkaantua oikein mistään, vaikka osa puheenvuoroista meni parodian puolelle, ja tietysti minua jaksoi naurattaa se tragikoominen asetelma että isien osallistuminen lastenhoitoon on sankaruutta, parhautta ja vaikka mitä, kun taas äitien kotona tekemä työ on lusmuilua. Olen pitänyt Suomea lähes paratiisina siinä seikassa että vanhemmilla on todella mahdollisuus valita kotihoidon ja päivähoidon välillä, toki tulotasostaan tinkien mutta silti. Kotihoidontuki sinällään tuskin on syynä miesten ja naisten työmarkkinoiden epätasa-arvoon: Italiassa ei ole kotihoidontukea, mutta naisten työllisyys on joillain alueilla siitä huolimatta samaa luokkaa kun Pakistanissa tai Jemenissä. Naisia ei haluta töihin, koska äitiysloma: kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa, kolme kuukautta synnytyksen jälkeen. Todelliset ongelmat jatkuvat pitkälle imeväisiän yli, koska koko yhteiskunta perustuu siihen että kotona on joku laittamassa pastaveden liedelle kello 12. Toisaalta eläketulonsa lasten ja kodin hoidolle uhranneesta puolisosta eroaminen tulee kalliiksi, ja palkattoman kodinhoidon työkseen ilmoittanut (mies tai nainen) joutuu nykyään maksamaan jotakin eläkekassaan.

Naisten asemaa työmarkkinoilla parantaisi se, että vanhemmuuden kustannukset jaettaisiin molempien vanhempien työnantajien kesken. Miestä palkkaava ei voisi koskaan tietää, monessako uunissa pullat ovat jo nousemassa. Miehet tarvitsevat porkkanan; miesvaltaisten alojen työnantajat mahdollisesti myös keppiä.

Periaatteessa voisin kannattaa 6+6+6 -mallia, vaikka en tiedäkään mitä nuo kuutoset ovat, Ilmestyskirjan Pedon numero? Osan vanhempainvapaasta ja myöhemmin kotihoidontuesta voisi tarjota ideologisesti ja holhoavasti vain isälle, ja jos tarjottua etua ei käytä niin ei sitten, laittakaa kersa hoitoon tai tukekaa perinteisiä sukupuolirooleja ihan omasta pussistanne, vapaa maa. Suhteen luominen molempaan vanhempaan on lapsen etu, eikä äitiyspakkaustakaan (nyk. sukupuolineutraali vanhempainpakkaus a.k.a. rakkauspakkaus) saa jos ei siihen ja siihen raskausviikkoon mennessä ole käynyt neuvolassa, koska se nyt vaan on kaikkien parhaaksi. Kuuden kuukauden täysimetykseen riittäisi kuusi kuukautta äitivapaata (ja vaikka antaisivat pullosta jo synnytyslaitoksella, minun puolestani, kunhan eivät mulle tuu).

Olen vilpittömästi sitä mieltä että alle  kolmevuotiaalle paras paikka on koti, mummola, perhepäivähoito tai pienryhmä. Osapäivätyö, lyhennetty työviikko, työpaikan/työhuoneosuuskunnan omat hoitopaikat, pienryhmät, perhepäivähoitajat ja isovanhemmille maksettavat kotihoidontuet auttavat kaikki tavoitteessa. Kolme vuotta täyttäneet voikin sitten laittaa laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Meillä Italian peräkylillä se on ilmaista, ja vaikkei se ole pakollista, lähes kaikki tarttuvat tilaisuuteen. Pitää olla todella ideologinen äitiaktiivi ja hihhuli kieltäytyäkseen noin hyvästä tarjouksesta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Share
Sano toki jotain!