Blogi

Arjesta Italiassa

2013

Vuosien 2011 ja 2012  mallia noudattaen: Tammikuussa kirjoitin Umayyan lunastamattomasta lottovoitosta, ja saamani huomion innostamana vähän kaikesta muustakin. Helmikuussa olin vielä enemmän innoissani ja postasin melkein joka päivä, muun muassa Mussolinin hyvistä töistä ja äitikortista. Maaliskuussa komppasin Tommi Uschanovia siinä ettei Suomi tarvitse lisää yrittäjiä, ei helvetissä. Huhtikuussa tajusin ettei blogini ole mediaseksikäs saati myyvä, ja mikäli haluan elää kirjoittamalla minun täytyy valita toinen foorumi. Valitsin foorumikseni Naamakirjan. Minusta oli tullut kulttuuripessimisti. Toukokuussa kirjoitin Husbyn herättämien ajatusten herättämistä

Kahdeksan

Arkitehti juhlii kahdeksatta bloggausvuottaan ja 1238 julkaistua artikkeliaan. Laitan jälleen tilastoja kuluneelta blogivuodelta:

Ferragosto

Ferragosto, tuo italialaisten juhannus, on alkujaan sadonkorjuuseen liittyneiden juhlapäivien rypäs, jonka kanssa samaan ajankohtaan on kuin sattumalta osunut Neitsyt Marian taivaaseenastuminen. Meille se tarkoittaa eväsretkipäivää joka vietetään rannalla, jo useampana vuonna naapurimaakunnassa, mutta viime kädessä paikan valinta riippuu tuulen suunnasta. Vakirannalle meneminen ainakin on ihan tylsää, koska virallinen piknikpäivä on hyvä tekosyy raahautua jonnekin sellaiseen kohteeseen jossa ei muuten kävisi. Tämänvuotinen retkiseurueemme koostui viidestä aikuisesta (joista neljä arkkitehteja) ja kahdesta lapsesta, pääsimme tien päälle vasta

Lapasesta karannut päivähoito-oikeus

Säännöllisesti kantojen ja kivien alta kömpii esiin kateellisia nettomaksajia, jotka epäilevät että ne muut – huonot vanhemmat – väärinkäyttävät subjektiivista päivähoito-oikeutta. Viimeksi asiasta huolestui maaliskuussa Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen, nyt Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajat Outi Mäkelä ja Arto Satonen. Mitään varmoja lukuja ei olla esitetty sadoista, jopa tuhansista lapsista jotka kärvistelevät päivähoitolagerissa vanhempiensa viettäessä ansaitsemanaan pitämää lapsetonta laatuaikaa. Rakenteellinen uudistus pelastaisi Suomen talouden. Puolipäivähoitoon ei toki kajottaisi. Kun hyvinvointiyhteiskunnan hillopurkista kaksin käsin kahmivien lusmuvanhempien joukosta

Korpeaa

Ilmeisesti jokaisen blogin normaaliin elonkaareen kuuluu motivaatiokriisi. Ehkä elonkaareen yleensäkin. Olen täällä kolumnistityylisesti, tosin ilman palkkaa, kaivellut napaani iloksenne. Täysin epäkaupallinen blogi on tietysti mainostajien kannalta huono sijoitus, sillä en todellakaan ole kertomassa miten luomuhuulipunaa ostamalla pelastetaan planeetta. Olen edelleenkin sitä mieltä että hyvin korjattu on parempi kuin uusi. Motivaatiota odotellessani kirjoittelen muita juttuja, ja harrastan öljyvärimaalausta leveällä siveltimellä.

Husbyn herättämien ajatusten herättämiä ajatuksia

Nuorten joutomiesten, korkean nuorisotyöttömyyden ja päihteiden maagisen kolmiyhteyden seurauksena on usein se, että joku saa kuningasidean tuikata auton tuleen. Minulla on sitä vastaan ilkivaltavakuutus, sillä kuten täälläpäin on tapana sanoa, tyhjäpäiden äiti on aina siunatussa tilassa. Halla-Ahon mielestä – yllätys yllätys – ongelmana on maahanmuutto. Porukoiden syrjäytyminen johtuu siitä että ”tulijoilla ei ole mitään sellaista tarjottavaa, jota länsimainen, jälkiteollinen, erikoistunut yhteiskunta tarvitsisi” ja heiltä ”puuttuvat länsimaisen yhteiskunnan vaatimat tiedolliset ja taidolliset valmiudet […] haluttomuus sopeutua niihin

Suoritusvanhemmuus

Eräs ulkosuomalainen kirjailija kirjoitti fb-seinällään suomalaisten äitien sisarkateudesta ja keskinäisestä arvostelusta näin: ”Mistä helvetistä äitiyskilpailu kumpuaa? Varsinkin, kun näyttää olevan kultturisidonnainen juttu. Kun katsellaan ajassa taaksepäin umpiuupineita suomalaisia muoreja, jotka ovat paarustaneet kolmemetrisessä hangessa halko kädessä susia tappamaan kun juoppo ja sodassa häiriintynyt mies röhnöttää taju kankaalla ryijyn päällä. Niin heiltäkö se on peräisin? Kyllähän tuollaisesta maailmanpyörittämisestä saattaa tulla vähän omavarainen asenne. Että ”kyllä kunnon nainen leipoo kilon pullataikinan joka aamu ja kuuraa matot ja

Mies ratissa

Olin ajamassa Huhtipoikaa koripallotreeneihin, kun tämä huomasi auton ikkunasta koulunsa. Ihmettelin ettemmekö me siitä aja joka kerta ohi, ja totesin itsekseni että yleensä kai menomatkalla on isänsä kyydissä ja he ajavat eri reittiä. Johon poika totesi niin, isä osaa peruuttaa. Turpa kiinni, sovinistiporsas. Osaan minäkin peruuttaa, mutta, niin, en kovin mielelläni kiellettyyn ajosuuntaan. Ainakaan yli kolmeakymmentä metriä.

LVI

Perinteinen italialainen ilmanvaihto on perustunut siihen, että rouvat avaavat ikkunat selälleen lähtiessään aamupäivällä torille sekä mahdollisesti nostavat vuodevaatteet ja patjat parvekkeelle. Vessan seinässä on joku propelli joka käynnistyy siksi aikaa kun valo on päällä, ja ikkunaa saniteettitiloissa on pidetty suotavana jo 1800-luvun rakennussäännössä. Italialaiset ovat kauhuissaan suomalaisten ikkunattomista vessoista ja vessassa olevasta tulitikkuaskista, vaikka totta puhuen ei se yhden ikkunan avaaminen kauheasti ilmanvaihtoa edistä. Kuusikymmentäluvun suomalaisissa kerrostaloissa oli jo koneellinen poistoilma, vaikka korvausilman tulo saattaa

Anarkiaa!

Tyhmiä sääntöjä saa rikkoa, kirjoittaa Rosa Meriläinen kolumnissaan. Nollatoleranssi-Suomessa roikutaan usein pilkuntarkasti kiinni niissä älyttömimmissäkin, sillä jos sallii yhdelle jotain, pitää se sallia kaikille. Viimeksi näin perusteli Pohjolan Liikenteen toimitusjohtaja turbaanikieltoa. Minä jatkaisin Meriläisen otsikkoa sanoilla …omalla vastuulla. Valitettavasti kaikkien ihmisten hahmotuskyky ei riitä ymmärtämään sitä miksi joku tyhmä sääntö on olemassa, ja jos ihmiset vain olisivat kunnolla, ei mitään lakeja edes tarvittaisi. Italiassa tyhmien sääntöjen rikkominen on päivittäistä: miksi ihmeessä en voi jättää autoa

Top