Kategoria: antropologia

Ruotsi on toista maata

Sekä Pohjoismaissa että Italiassa mediaa on puhuttanut italialaisen paikallispoliitikon joutuminen Ruotsissa käräjille lapsensa kurittamisesta. Tarina on muuttunut matkan varrella sen verran, ettei alussa täkäläisille näytä edes valjenneen mistä isää on syytetty, kai sitä nyt omiaan saa läksyttää. HS puhuu tukistamisesta, Gazzetta del Mezzogiorno korvatillikasta, ja asianajajan version mukaan mitään nuhtelua vakavampaa ei ole edes tapahtunut, kyse on ollut väärinkäsityksestä. Poliisin paikalle soittaneet silminnäkijät ovat eri lähteiden mukaan Libyasta, Libanonista tai Turkista, yhtä kaikki jostain korvatillikkakulttuurista

Santini

Tuppulan kunnallisvaaleissa on kaupunkilaisille valinnanvaraa neljän pormestariehdokkaan, 15 listan ja 329 valtuustoehdokkaan verran, ellen sitten ihan laskuissani seonnut. Koska rakastan taulukkolaskentaa, laskin huvikseni naisten osuuden ehdokkaista. Paikallisesta verkkolehdestä mainostilaa ostaneista naisilla on aliedustus, mutta ehkä he vaalikampanjoivat naapurinrouvien keittiössä, työpaikalla, koulun edessä ja ruokakaupassa, pitivät investointia jonninjoutavana tai eivät kestä vaalimainoksen valokuvan maailmanlaajuista verkkoesittelyä, kun siinä näkyi kaksoisleuka. Pormestariehdokkaista naisia on neljännes, eli yksi neljästä. Listoilla naisten osuus vaihtelee välillä 8,33% – 41-67% ja vaalikoaliitioilla

Scugnizzo

[scu-gnìz-zo] s.m. (f. -za nel sign. 2) 1 Monello napoletano ‖ Monello, ragazzo di strada  2 estens. Con valore affettivo, bambino, ragazzo molto vivace, birichino

The Moral Basis of a Backward Society

The Moral Basis of a Backward Society on yhdysvaltalaisen politologin Edward C. Banfieldin vuonna 1955 pseudonyymiltaan Montegranoksi nimeämässä eteläitalialaisessa pikkukaupungissa tekemään havainnointiin perustuva teos, joka pyrkii selittämään yhteisön taloudellista jälkeenjääneisyyttä itse- ja perhekeskeisellä eetoksella.  ”Amoral familism”, italiaksi familismo amorale, asetti välittömän ydinperheen ja (parhaimmassa tapauksessa) sukulaisten intressit yhteisen hyvän edelle. Eetoksen voisi suomentaa moraalittomaksi perhekeskeisyydeksi, välittömän ydinperheen pussiin pelaamiseksi. Italiankielisessä Wikipediassa Banfieldin väitteet on tiivistetty melko kattavasti. Sen mukaan moraalittoman perhekeskeisyyden eetoksessa kukaan ei pyri yhteisön hyvään, paitsi

Ottaisitko vielä jotain muuta?

Italiattaren luokkakaveri tuli koulun jälkeen lounaalle: koska tytön vanhemmat ovat palkansaajia, kävin varta vasten ruokaostoksilla tulikoetta varten. Niin että pastan jälkeen voi nakata keskelle pöytää lautasellisen mozzarellaa ja leikkeleitä, ja kysyä huolettomasti ottaisitko vielä jotain muuta, niin kuin olisi itsestäänselvää että talossa olisi muutakin leivän päälle laitettavaa kuin ylähuuli. Mies huomasi pöytää kattaessaan neukkulaisessa pellavadamastiliinassa tahran, mutta siinä kohdassa huomautin että olin ajatellut käyttäväni liinaa vertaisteni kanssa ruokaillessa.

Mediakatsaus

Viikonloppuisessa mediakatsauksessani mieltäni ovat jääneet vaivaamaan kannabiksen kasvatusvälineitä myyneiden saama syyte, kädenvääntö burqa-laista sekä paperilehdessä kartoitettu kaupunkikuseskelu. Artikkeli kasvatusvälineitä kaupanneiden syytteestä oli hiukan provosoiva; ehkä takana oli näyttöä siitä että välineitä myytiin tietoisena siitä mitä niillä oltiin kasvattamassa ja ehkä mukana tuli ohjeitakin. Jos ei tullut, niin manuaalia voi taatusti ladata arkkiperkele internetistä. Ja hamppua voi kasvattaa myös tavallisessa kukkaruukussa ikkunalaudalla – tai mikä ettei avomaalla. Voin vain allekirjoittaa Kysymysmiehen toteamuksen kommenttiosastolta: Miksi Suomessa panikoidaan melko harmittomasta

Besserwisserit kesäkeikalla

Piipahdin kansanjuhlassa Alppipuistossa. Koska ystäväni eivät olleet saapuneet, sain viihtyä itsekseni; etsin varjoisan paikan ja nautin festivaalikansan tarkkailusta (kesäkalsareiden tilastointia ym.). Musiikki ei ollut edes mahdottoman kovalla, joten en voinut olla salakuuntelematta takanani istuvan miesvoittoisen porukan keskustelua (oli siellä joku heilakin, mutta miehet hoitivat puhepuolen). Narisevalla nasaalilla käsiteltiin maailman nykytila, opiskelijoiden tiukka rahatilanne, viimeinen espanjanmatka, uusi kännykkä, ja kateellisina laskeskeltiin kuinka paljon pulloja keräävät kaakkoiseuroopan romanit tulisivat päivästä nettoamaan. Siinä kohdassa teki jo mieli ponkaista

Vaarallista elämää

Menin väittämään että Italiassa on Suomea epätodennäköisempää tulla tuosta vain tuntemattoman tappamaksi. Italiassa tapetaan ihmisiä väkilukuun nähden lähes puolet vähemmän kuin Suomessa, vaikka siellä on mafiat ja kaikki. Rikolliset ampuvat toisiaan, välillä joku sivullinen kuolee harhaluotiin. Ammutuksi tulemisen todennäköisyys kasvaa jos pitää tupakkakauppaa, kulta- ja kellosepänliikettä… tai jos lähtee ko. liikkeitä aseellisesti ryöstämään. Laajennettu itsemurha tulee toisinaan kyseeseen, jopa virka-aseella toimeenpantuna. Italiassa on väkilukuun nähden luvallisia ampuma-aseita vähemmän kuin Suomessa, jossa niitä on vaihtelevien lähteiden mukaan

Bikinit

Muutama sana päivänsankarille. Suomessa tukevat nelikymppiset käyttävät kokouimapukua, sillä eihän se sovi että ollaan olevinaan, ja kattois ämmä peiliin. Tuppulassa bikinejä käyttävät muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta (hätäsektioarpi?) kaikenikäiset ja -kokoiset tanttaraiset, ja yleensä uimarannalta löytyy aina joku itseäkin paksumpi. Vaikka väliäkö hällä jos ei löytyisi, siinä voi itsekin vuorostaan pelastaa monen muun naisen päivän. Ranskalaista insinööriä Louis Réardia pidetään modernien bikinien isänä. Itse odotan toiveikkaana Ove Arupin jälkeenjääneistä papereista löytyvän painovoimaa uhmaavan mallin, joissa lujuuslaskelmat ovat

Itä-länsi

Minähän en ole mistään kotoisin, ja siksi Pravdan kuukautisliitteen analyysi itä- ja länsisuomalaisuuden eroista jaksoi huvittaa. Melko koomista oli myös juttua seurannut nettilehden yleisökirjoittelu, jossa suuri osa kommentoivista lukijoista paljastui paitsi ykstotisiksi, myös sisälukutaidottomiksi. Siellä länsisuomalaiset haukkuivat itäsuomalaisia, ja päinvastoin. Ja pohjalaiset kehuivat itseään, kuten kuvaan kuuluu. Artikkelissa esiin tulleet havainnot on pääpiirteissään esitetty jo samaisen Ilkka Malmbergin vuonna 1985 kirjoittamassa teoksessa Heimoerot esiin ja härnäämään! Suosittelen sitäkin, jos identiteetti on hukassa tai sukulaisia täytyy

Top