Kategoria: arkkitehtuuri

The End of Suburbia

Ei saisi olla vahingoniloinen toisten vastoinkäymisistä, enkä minä olekaan, korkeintaan tyytyväinen omista valinnoistani. Niille perheille joilla työpaikka on kaukana, kauppa on kaukana, samoin lasten koulut (koska joka tapauksessa liikutaan autolla), ja jotka ovat pistäneet koko omaisuutensa esikaupunkihuvilaan (tuppulalainen unelma) on kuukauden tilinpäätös tullut polttoaineen hinnannousun myötä vaikeaksi, ehkä jopa mahdottomaksi. Ja bensan loppuminen huoltoasemilta on pienoinen katastrofi. Pohjois-Amerikassa syntyneen epäkaupungin haavoittuvuudesta kertoo vuonna 2004 tehty kanadalainen dokumenttielokuva The End of Suburbia, joka on nähtävissä myös YouTubessa.

Joulukalenteri 3: joulusiivous

Järjestäessäni vanhoja duunikuvia portfolioon totesin että koti muistuttaa arkitodellisuudessaan enemmän lähtötilannetta kuin valmista kohdetta, ja ettei valmiista kohteesta ole juuri lainkaan kuvia, ehkä siksi koska koti ei ole koskaan valmis ja ennen valmistumistaan se on jo täyttynyt tahmalla ja tauhkalla. Nyt kunnianhimoisena tavoitteenani on joulusiivouksen varjolla ottaa kodista, pardon, kohteesta edustuskuvat. Sisustuslehtikuvissa taloissa on aina nättiä ja siistiä, arkkitehtuurikuvissa lisäksi tyhjää: ei henkilöitä, ei tauhkaa, ei takkeja naulakoissa. Parit klassikot, kuten lepakkotuolin, sommitelma kestää. Kodin muuttaminen

Aisha Gaddafin sohva

Näin aamulla Pravdassa kuvia vallankumouksellisten rellestämisestä Muammar Gaddafin tyttären Aishan kämpillä. Taustalla olevien portaiden muoto ja detaljit järkyttivät minua enemmän kuin yleinen tuho ja ryöstely tai kullatun merenneitosohvan mauttomuus. On ymmärrettävää – vaikkakaan ei ehkä ”oikein” saati järkevää – että vuosikymmeniä jatkuneen diktatuurin jälkeen tekee mieli ryöstellä kultakahvaiset hammasharjat ja muutenkin pistää hulinaksi. Sohva voisi mennä jopa vitsistä, vaikkakin roisinpuoleisesta. Mutta ne portaat. Luulisi että diktaattorin tyttärellä olisi ollut varaa parempaan suunnitteluun, sen sijaan että

Garbage Warrior

Katsoin eilen mainion Roskasotilaat -dokkarin, ja rakentelin sitten vielä muutaman tunnin ajan nukkumaanmenoni jälkeen passiivitaloa tontille, jonka appivainaa oli aikoinaan ostanut naapurikunnasta. Tontilla kasvaa vain kiviä, ja hyvällä lykyllä sieltä saattaa löytyä jo valmiiksi taloon tarvittava materiaali. Minä sitten tykkään noista kupoleista, varsinkin, jos niissä on käytetty lasipulloja joista valo siilaantuu. Ne tuovat mieleeni Király Fürdőn turkkilaisen kylpylän Budapestissa. Ensimmäisessä arkkitehtuurityössäni 1970-luvulla oli selviä yhteyksiä Michael Reynoldsin samanaikaiseen puuhasteluun, josta en tietenkään mitään tiennyt, mutta jota

Maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri

Ensireaktioni Sunnuntaihesarin artikkeliin oli varmaankin sama kuin Soininvaaralla, että mitähuttua, voiko hiilijalanjälki todellakin pienetä sillä että ihmisiä ripotellaan pitkin metsiä niin harvakseltaan että ainoa mahdollinen tapa päästä sieltä ns. ihmisten ilmoille on yksityisauto. Ellei sitten ole ekstremisti ja turvaa rekikyytiin. Tai pysy siellä mökissään. Kun tarkemmin (paperilehden) juttua ja sen taustoja luki, selvisi että kaupunkilaisten hiilijalanjälkeä kasvattaa kulutus. Mutta siitä, että rikkailla on isompi hiilijalanjälki kuin köyhillä, ei saa kovin raflaavaa otsikkoa. Se kuulostaa tunnetun

Luis Barragán

Luis Barragán 1975 (1976?): Casa Gilardi, Mexico City. Kuvasta tuli niin hyvä fiilis että varastin (kopioin, en varastanut, alkuperäinen on tallella) sen Jorge Ayalalta paitsi blogissa käytettäväksi, myös ruudulle taustakuvaksi. Johan siellä olikin ollut Hokusain Kanagawan suuri aalto jo toista kuukautta. Arkkitehdeista, arkkitehtuurista ja sankareista puhuminen on aika henkilökohtaista, mutta raotan tässä sanaista arkkuani tunnustaakseni että Luis Barragánin värit ja pinnat ovat aikanaan tehneet minuun vaikutuksen. Ennen vanhaan niukkuuden aikana sai tosin tyytyä johonkin nuhruisesta

Maalari maalas taloa

Kotonamme ei oltu maalattu seiniä yhdeksän vuotta sitten tehdyn remontin jälkeen, ja kyllästyneenä yleiseen nuhjuisuuteen sekä Huhtipojan – taiteilijanimeltään Picazzon – murales-taiteeseen olimme ostaneet rautakaupan tarjouksesta 14l remonttivalkoista, jonka parkkeerasimme olohuoneen nurkkaan odottamaan sopivaa hetkeä. Siis, päivää jolloin voisimme sälyttää laps’rakkaat jonkun muun hoiviin. Vierähti muutama viikko. Jokainen oli vuorollaan kipeänä, ja ainoa toivomme Annabella oli kahden asunnon loukussa muuttolaatikoiden keskellä. Kun lopulta koitti lauantai jolloin kaikille sopi, emme olleet itsekään uskoneet sen päivän koittavan,

Ammatinmukainen pukeutuminen

Olen vuosien varrella tarkkaillut ammattikunnan pukeutumista Linja-autoaseman bussilaiturilla, ja lopulta piirtänyt asiasta yhteenvedon. Kaivoin sen esille tylsän vaatekaappini inspiroimana. Huonoryhtinen mustanpuhuva porukka eroaa selvästi insinööriopiskelijoista, joiden vaatetuksessa keskeisiä tekijöitä ovat vaatekappaleiden K-arvo, joissa värisokeiden prosentuaalinen osuus ylittänee keskiarvon, ja joista joku ystävällisesti kirjoitti insinööri on pukeutunut hyvin, jos hänellä ei ole kuuma eikä kylmä, eivätkä genitaalit näy.

Hellerajat

Tiedoksi etten aio useiden ulko- ja sisäsuomalaisblogaajien tapaan valittaa helteistä. Onhan se kiva kun Suomessa ei tarvitse lomailla perse kuurassa. Henkilökohtainen hellerajani jää toivomukseen että makuuhuoneessa olisi korkeintaan 28 astetta kun mennään nukkumaan. Se raja on nyt parina iltana rikottu: avaan ikkunat selälleen, mutta joudun odottamaan auringonlaskua että lämpötila laskisi sen yhden kriittisen asteen. Kun ikkuna on selällään, ei rullaverhoa voi käyttää. Huhtipojan mielestä on aivan järjenvastaista mennä nukkumaan kun ilta-aurinko vielä paistaa makuuhuoneen ikkunasta

Top