Kategoria: sisustus

Kuvia kodistani

Sari innosti räpsimään kuvia, kunhan räkätautipotilaiden panttivankina ensin sain digikameran palaamaan studiolta asumukseen. Ihastuttavaa että kotiin on jälleen hankittu nettiyhteys, vaikkakin toistaiseksi harvinaisen epäergonomisella seisomapaikalla ns. lastenhuoneen Ivar-hyllyn päällä.

Nojatuolimatkailua

Äidin joutilaana istuskelu herättää yleensä jälkikasvussa tarpeen, jos ei muuta tarvetta niin tarpeen kiivetä syliin ja mahdollisesti ottaa huikat, ja ketjureaktiona sisaruksen takertumisen vapaaksi jääneeseen polveen. Ei siis neuleita, kirjoja, kirjoittelua moleskineen. Unelmani rauhaisasta lukuhetkestä ruumiillistuu kolmeen nojatuoliin, joista kaksi on kodissamme, kolmas muuttokuormasta jäänyt Mamma Marialla. Parvella, kirjahyllyn vieressä lukulampun alla on BKF, tunnettu myös nimillä BFK, Hardoy, Butterfly… tai lepakkotuoli. Kolme argentiinalaista arkkitehtia, Grupo Australin Jorge Ferrari-Hardoy, Juan Kurchan ja Antoni Bonet suunnittelivat

Sohva

Viime kuukausina olen huomannut sohvamme hautautuneen vaatekasan alle; aluksi kalusteen päälle oli sijoitettu neljä tyynyä sisustamaan, sitten joukkoon liittyi vauvansängyn futon joka aina niin toiveikkaasti heitetään lattialle alakerran päikkäripaikaksi, lasketaan sammunut saunakynttilä liinasta ja… Kotimme sisäänkäynti aukeaa suoraan olohuoneeseen, kuten noin tuhatkuusisataalukuisessa italialaisessa asuntosuunnittelussa on hyväksi havaittu. Takka ja sohva ovat saaneet hoidettavakseen joitakin eteisen funktioita, sohvalle voi istuutua riisumaan kenkiä mikäli vaatekasalta siihen mahtuu, kengät nostetaan takanreunalle ettei vauva söisi niitä, avainten paikka takanreunalla

Sisustusta

Teimme eilen pienen liftingin ruokailuryhmän tuoleille. Pelkän istuinosan verhoilu onnistuu hyvin kotinikkariltakin; työ on oikein suoritettu silloin kun kangas menee päin persettä.

Top