Kategoria: uraäiti

Pakkoyrittäjä

Pravdan pääkirjoituksessa kirjoitettiin päivä pari sitten pakkoyrittäjyydestä, niin kuin olisi uusikin ilmiö. Ja pah! Koska joissakin maissa, kuten Boliviassa ja Ugandassa, yrittäjäksi ryhtyminen on monille ainut mahdollisuus tehdä työtä ja hankkia elanto, yrittäjyys on näissä maissa erittäin yleistä. GEM-tutkimuksessa tätä ilmiötä kutsutaan pakkoyrittäjyydeksi. Kehittyneissä teollisuusmaissa, kuten Suomessa, tällainen pakkoyrittäjyys on vähäistä ja noin 80 prosenttia yrittäjistä on valinnut yrittäjyyden omasta tahdostaan. Sen sijaan epäkehittyneissä teollisuusmaissa kuten Italiassa yrittäjyys on melko yleistä, koska ilman jonkun sortin tuloja

Matkasaarnaaja

Tuppulasta Ouluun on aivan tolkuttoman pitkä matka. Lähtövalmisteluja tehdessäni ehdin jo miettiä että jos tietäisin eläväni viimeistä päivää, paistaisin varmaan kaapin täyteen pinaattilettuja. Sitäkään en ehtinyt ihan loppuun asti suorittaa, mutta onneksi lapsilla on isä. Enempäänkin olisi ollut tarkoitus venyä, mutta nyt keskityn loppuviikon puolikuntoisena oleskeluun ja maanantai-aamun paluulentoon.

Rokkitähdet

Päätin sitten ostaa Jobsin elämäkerran, koska olen jo lukenut Jimi Hendrixin, Jim Morrisonin, Bob Marleyn ja Édith Piafin vastaavat. Yhtä henkilöä hehkuttavat elämäkerrat ovat yleensä vähän tylsiä. Steve saa pitää minulle seuraa tulevalla viikolla matkalla jonka etappeina ovat Tuppula – Roma Tiburtina – Fiumicino – Arlanda – Helsinski-Vantaa – Oulu. Matkantekoon vierähtää kokonainen vuorokausi. Kun ryydyn lukemiseen, katson jotain eurodekkaria podcastina. Mitä vain kunhan en väännä PowerPoint -esitystä vielä lähtöportilla.

Kauppasaarto

Viikon ruokalistan suunnittelu ei kuulu vahvempiini, mutta joskus yritän kuitenkin ennakoida seuraavaa päivää, varsinkin jos käteen on jäänyt ylimääräistä kun vuokraisäntä ei enää kolkutakaan kuun viidestoista. Tehdessäni ruhtinaallisia kahdenkympin kauppoja vitsailin asiasta lähikauppiaalle, ja sain kauppiaan pojalta, klassisesta lyseosta huolimatta salaminleikkaajaksi alennetulta nuorukaiselta vastauksen: niin, meidän on pakko suunnitella ruokalista etukäteen koska me teemme töitä. Jo on helvetti. Italiassa yleensä ja tuppukylissä erityisesti, tai päinvastoin, on tapana etteivät ihmiset pidä huolta omista asioistaan. Ystävien ja

Studio

Juhlistimme toimintavalmista studiota pienimuotoisella aperitiivilla. Kuvassa jengi näyttää olevan tutustumiskierroksella saniteettitilassa, kahta zen-puutarhan hiekkaa IKEA-mööpelille lappavaa metriheikkiä lukuunottamatta. Nyt olen siirtynyt kotona tehtävien muutos-, korjaus- ja huoltotöiden post-it-lappuun, joka on pitkä. Pahoittelen blogihiljaisuutta.

Työhuone

Perheemme – tai tarkalleen ottaen kiinteistökapitalistipuolisoni Sulttaani – on nyt kahtakymmentäseitsemää neliömetriä rikkaampi. Entisen studion jättäminen oli lähes pakon sanelemaa kun vuokranmaksupäivien väli tuntui vuosi vuodelta lyhyemmältä, ja notaarin kesälomalta palaamista odotellessa olemme tulleet toimeen miten parhaiten olemme taitaneet. Toiminnallista evakkoa jatkuu vielä tovi, jotta saamme seinät maalattua, sähköt ja netin pelittämään. Hei hei faksi ruokailuryhmän tuolilla. Ei tule ikävä.

Suvisuomeen

Mahdottoman kiireisestä keväästä selvittiin kuin selvittiinkin hengissä. Pahoittelen blogihiljaisuutta. Seminaarimatkan ja Tuppula-workshopin päälle Muori ja Automiehen tytär lomailivat viikon Joonianmeren rantalaineilla: Muori paikkasi lasten- ja kodinhoitovajetta, minä julkisen liikenteen puuttumista. Siinä sivussa tilkitsin aiempien kiireiden vuoksi vaiheeseen jääneitä (paperi)töitä toimistolla. Joitain asioita, kuten leipäpuun suuri rakennemuutos, jäi edelleen vaiheeseen ja Sulttaanin selvitettäväksi, mutta Suvisuomessa odottivat myrskyiset kesähäät. Matka pitkän kaavan mukaan oli raskas: aamuvarhaisella kuusi henkeä ja matkalaukut Yarisiin sullottuna Leccen asemalle, junanvaihto Barissa, jo

Top