Posts tagged with: arki

Joulukalenteri 3: joulusiivous

Järjestäessäni vanhoja duunikuvia portfolioon totesin että koti muistuttaa arkitodellisuudessaan enemmän lähtötilannetta kuin valmista kohdetta, ja ettei valmiista kohteesta ole juuri lainkaan kuvia, ehkä siksi koska koti ei ole koskaan valmis ja ennen valmistumistaan se on jo täyttynyt tahmalla ja tauhkalla. Nyt kunnianhimoisena tavoitteenani on joulusiivouksen varjolla ottaa kodista, pardon, kohteesta edustuskuvat. Sisustuslehtikuvissa taloissa on aina nättiä ja siistiä, arkkitehtuurikuvissa lisäksi tyhjää: ei henkilöitä, ei tauhkaa, ei takkeja naulakoissa. Parit klassikot, kuten lepakkotuolin, sommitelma kestää. Kodin muuttaminen

Paluu sorvin ääreen

Syyskuun 12 alkaa arkinen aherrus: hyvästelemme piazzan lämpimät yöt, pyrimme saamaan lapset ajoissa petiin ja aikuisetkin jonkun kohtuuden rajoissa, vaikka kovalevyllä houkuttelisi kokonainen tuotantokausi Battlestar Galacticaa. Herään luurin sirkutukseen puoli seitsemältä ja enemmän tai vähemmän huonosti nukutun yön jäljiltä laskeudun alakertaan kohdatakseni kahvipannun kahden kesken, hämärässä. Pesen rantapyyhkeet ja käärin kassiin: niitä tarvitaan vielä, mutta vain sunnuntaisin.

Toukoblues

Lapset rukoilevat yläkerrassa, Nam myōhō renge kyō, enkä minä tohdi puuttua heidän uskonvapauteensa. Lasken että olen menettänyt jo kokonaisen työviikon kunnallisvaalien vuoksi, ja toteamukset sinun olisi pitänyt ovat tuoneet takaisin jo aikaa pois pysytelleen kivun tarkemmin määrittelemättömään sisäelimeen. Voittajakoaliition kannattajat juhlivat loka-marraskuussa kotiin lähettämänsä kunnanvaltuuston uudelleenvalintaa suurenakin vallankumouksena. Pesen ja säilön talvitakkeja, ompelen koulupuvun pudonneen napin. Huomenna päiväksi kouluun, ylihuomenna jälleen kansallinen vapaapäivä.

Kivijalkasaarto

Suutun välillä lähikauppiaalle, lähinnä vanhankaupungin autoliikenteen rajoittamiseen liittyvästä polemiikista, ja äänestän jaloillani kauppasaarron. Siirryn pariksi viikoksi hoitamaan toista kivijalkaa, ja vaikka palaankin sitten polulleni, on liikkeenpitäjälle ainakin demostraatioluontoisesti muistutettu ettei kauppiaiden pidä toimia asukkaiden intressiä vastaan. Varsinkaan lähikauppiaiden. Suurin osa vanhankaupungin halki kulkevasta liikenteestä on pelkkää läpiajoa, sillä kaikki keskiaikaisen kaupunkirakenteen tarjoamat pysäköintipaikat, lailliset ja laittomat, ovat jo täynnä. Yhtään uutta asiakasta ei mahdu, mikäli tarkoituksena on se, että asiakas saapuu autolla ja pysäköi suoraan liikkeen

Tuo tullessas, vie mennessäs

Aamulla: lapset kouluun, tyhjät hanapesuainepullot auton takakonttiin. Vihanneksia koulun lähellä olevasta hedelmäkaupasta. Kauppakassi kotiin, ripusta pyykit, läppäri studiolle. Mukaan kaasumittarin luukun avain sekä IKEA-kassillinen kesävaatteita, jotka tilanpuutteen vuoksi säilötään studion takahuoneeseen tietokonemonitorin alkuperäiseen pahvilaatikkoon. Duunia. Puoleltapäivin kopiolaitokselle tulostamaan työmaakuvia, autoa hakiessa IKEA-kassillinen talvivaatteita studiolta kotiin (…). Hanapesuainekauppa kopiolaitoksen lähellä. Pysäköi auto kotiportin alle kaasumittarin viereen, lue kaasumittari, printit studiolle, täytä nestesaippuapumppu studion vessassa. Soita kaasulaitokselle. Kahvitauko, maito ja leipä lähikaupasta. Vie maito ja auton takakonttiin

À la carte

Naureskelin joskus aamiaisbriossimainoksen äidille, joka rakastavasti huolehtii perheensä koulutielle ja töihin. En muuuten naura enää. Ensimmäinen kouluviikko takana: emme ole vielä myöhästyneet kertaakaan kellonsoitosta. Valmistan Sulttaanille kahvin (mustana, vuoteeseen), itselleni teetä (mielellään ennen lasten nousemista, ehdottomasti ruokapöydän ääressä MacBook Pron kanssa tarjoiltuna), kersoille kaakaota (pastöroidusta homogenoimattomasta täysmaidosta, Coenraad Johannes van Houtenin vuonna 1828 patentoimalla menetelmällä prosessoidusta kaakaosta, sokerista). Koordinoin Alessin vedenkeitintä, Bialettin Moka Expressiä ja Hackmanin kasaria liedellä. Ruokin fisun.

Öko Lavamat

Tutkin eilisen pohdiskelun villitsemänä pesukoneeni manuaalia, jossa annetaan summittaiset kulutusarviot eri pesuohjelmille korkeimman mahdollisen lämpötilan mukaan: todellinen kulutus riippuu huoneenlämmöstä, vesijohtoveden lämpötilasta ja pyykin määrästä kiloissa. Economy-valkopyykkiä, villa- ja pikaohjelmaa lukuunottamatta kaikkiin ohjelmiin voi valita lyhyemmän pesun, mutta manuaalista ei selviä vähenevätkö huuhteluiden määrät (=vedenkulutus) vai ainoastaan pesuaika (=rummun pyörittäminen). Vajaatäyttöohjelmaa tehokas saksalaiskone ei tunne. Valkopyykki 95°C : 1,7 kWh (≤ 5 kg, vedenkulutus 43 l, 148 min) Economy valkopyykki 67°C: 1,15 kWh (≤ 5 kg, vedenkulutus

Kuuden haaste

Project Maman kaima haastoi minut kuudelle vaatteelle syyskuuksi. Olin kuullut tempauksesta jo Muorin 24/7 radiosta, ja otan haasteen vastaan. Varaan itselleni viikon aikaa rytkyjen valitsemiseen. Kuuden vaatteen säännöt löytyvät Uudesta Mustasta: Valitse korkeintaan kuusi vaatetta, joita käytät syyskuun ajan eli 1.-30.9. Myös legginsit, neuleet ja topit ovat vaatteita. Vaatteita saa siis olla myös vähemmän kuin kuusi. Kuuteen vaatteeseen ei lasketa alusvaatteita, päällystakkeja, sukkahousuja, huiveja, kenkiä, koruja, hattuja, hansikkaita jne. Kuuden vaatteen lisäksi saa käyttää erikseen myös urheiluvaatteita, yövaatteita ja

Osapäiväparatiisi

Aamuvarhaisella töihin, lounastunniksi tai iltapäiväksi rannalle. Lapsirakkaat mummun hoidossa aamupäivän. Kokopäiväinen lomailu saa vielä odottaa, kun insinöörien ja arkkitehtien eläkekassa pitää veistä kurkullani.

Mercato

Tuppulassa pidetään viikottaiset markkinat perjantaisin, eikä millään erillisellä markkina-alueella, vaan toripöydät valtaavat ajoradan ja jalkakäytävät kokonaisessa korttelissa, tarkalleen INA CASEn joskus 1960-luvulla rakentamassa laajennuskaupunginosassa. Olemme kummitädin perheen kanssa jakaneet vuorot niin että vuoroviikottain käymme hakemassa kympin kassit luomuviljelijältä. Jotain salaattia, kurkkuja, perunoita ja porkkanoita siellä näytti olevan. Ja kun kerran torille olen joutunut raahautumaan, voin tehdä muitakin pakollisia hankintoja. Miesten suorien keskisinisten farkkujen löytäminen on muuten yllättävän haastavaa; ero nuorekkaasti ja naurettavasti pukeutumisen välillä on

Top