Posts tagged with: juhlapyhät

Befana

Tänä aamuna lievän paniikin vallassa sängystä ylös vääntäytyessäni kirosin koko loppiaisnoidan alimpaan helvettiin. Ostoslistalla on kahdeksan karamelleja täyteen tungettua sukkaa, joiden hintahaarukka liikkuu noin 4,99€ ja 9,99€ välillä. Kallimpiakin löytyy Mattelilta tai joltain vastaavalta puljulta. Tyhjiä kiinalaislasten kasaan liimaamia sukkia saa eurolla. Jossain kaapin pohjalla on viimevuotisia, mutta Italian karamellimarkkinat ovat tunnetusti kehnonlaiset. Irtokaramelleja olisi voinut ostaa torilta. Lupaan tänä vuonna valmistaa, tai Project Maman verbiä lainatakseni paskarrella loppiaissukat jo ferragostona. Minun mielikuvissani paskartelu on

Joulukalenteri 9: leipää ja sirkushuveja

Koska 8. päivä oli juhla ja 7. päivä ponte, se tarkoittaa käytännössä sitä että lapsikullat ovat olleet kotona neljä päivää. Joulupuu on rakennettu, muu aika on mennyt erotuomaroidessa pikkuväen nahistelua. Lauantaina raahasimme koko jengin sirkukseen, sunnuntaina piazzalle katsomaan pelle-esitystä. Immacolatan aattona söimme ystävien luona friteerattua kapakalaa ja muuta asiaan kuuluvaa. Lapset viihtyivät kun niitä oli 2+2; aikuisilla oli hauskaa kun ipanat olivat poissa jalosta ja viimeinkin sai viettää aikaa aikuisseurassa. Illan ehdoton kohokohta oli kun

Vaimeaa juhlatunnelmaa

Pääsiäinen, joka on minulle kirkollisista juhlista rakkain, ei tänäkään vuonna ottanut tulta. Liekö syynä ihan rehellinen loppuunpalaminen? Minua hengästyttää nähdä rouvat lihatiskillä pääsiäislounaan ostoslistoineen, jotka tänä vuonna olivat tavallista niukempia, mutta silti tuhkakeskiviikosta asti harkittuja, ja taas ihmiset viettävät pitkän viikonlopun lounailla ja illallisilla kälyjen ja anoppien notkuvissa pöydissä. Kiersimme kiiratorstaina kirkkoja, pitkäksiperjantaiksi osui Huhtipojan syntymäpäivä, jonka järjestelyt verottivat voimia. Tilasin sokerikakkupohjan Karpaasilta, myös lihapullat ja riisikroketit tein ravintolan puolella ja jätin niiden frityyrin ammattilaisten

Martinpäivä

San Martino di Tours oli pyhimyslegendan mukaan unkarilaissyntyinen legioonalainen, joka leikkasi viittansa miekalla halki antaakseen toisen puoliskon rääsyiselle kerjäläiselle. Kerjäläinen osoittautui kuin osoittautuikin itse Kristukseksi, ja sen minkä te teette yhdelle näistä pienimmistä… Paitsi appivainaan syntymäpäivä, on Martinpäivä uuden viinin juhla Tuppulassa jos kohta naapurikaupungeissakin, ja käyneeltä rypälemehulta maistuvan käyneen rypälemehun maistelu on aloitettu jo edeltävänä viikonloppuna eri puolilla järjestettävien kissanristiäisten merkeissä. Lauantaina jo aiemmin mainitulla luostarinpihalla oli maistelua ja murrelauluja esittävän kabareekoomikon esiintyminen, Leveranossa

Herran Pääsiäistä

Nonnan kuoltua lähestulkoon viimeinen linkki Pyhään Katoliseen etc. on poikki, ja joulu ei tuntunut oikein missään, pääsiäinenkään. Kiersimme kiirastorstaina vanhan kaupungin kirkkoja, tänä vuonna joudimme vain seitsemään, niitä pitää olla pariton luku. Pitkänäperjantaina uskaltauduimme ulos kylmään ja viimaan katsomaan Kristuksen ruumissaattoa. Surupukuinen Jumalanäiti on aina vaikuttava, ja Italiattaren kysymykset vaikeita: miksi nuo kävelevät ja me olemme paikoillamme? Sano se. Huhtipoika nukkuu rattaissa. Uskollisesti kopioin ruokalistan siitä mitä mamma olisi laittanut, joka pääsiäislauantaille tarkotti uunivuoassa paistettua

Top