Posts tagged with: keittiö

Pipariksi

Italiassa on hankalaa saada siirappia, tai näin minä sitä kerran Lidl’in mainoksessa mutta Tuppulan kaupan hyllylle asti se ei silti päässyt. Olemme tehneet siitä huolimatta ihan kelvollisia pipareita reseptillä, jossa siirapin sijaan käytetään ruskeaa sokeria: 300 g voita 2 munaa 5 dl tummaa sokeria 1 1/2 dl kermaa 1 tl neilikkaa 1 tl kardemummaa 1 tl inkivääriä 2 tl kanelia 1 tl ruokasoodaa 550 g vehnäjauhoja Voi sulatetaan ja annetaan jäähtyä. Mausteet ja sooda sekoitetaan

Cummare Elenan focaccia

Erilaisia keitettäviä heiniä voi tarjoilla focacciana, niin ne kelpaavat myös vähemmän asiaan vihkiytyneille. Yleensä focacciaan päätyy salaattisikurin tai endiivin sukukunta, cicoria asparago, ota noista nyt selvää. 750 g vehnäjauhoa 1 vajaa rkl suolaa 1/2-1/4 hiivaa 1 lasillinen (1,2 dl) oliiviöljyä 1 lasillinen valkoviiniä 1 lasillinen vettä Jos tarpeen, lisää vettä, viiniä ja öljyä samassa suhteessa. Laita piirasvuokaan tai uunipellille kerros taikinaa, väliin keitetyt/paistinpannussa nuudutetut heinät, päälle toinen kerros taikinaa. Anna hiivan nostattaa taikinaa noin tunnin,

Hyvää kotiruokaa

Tiina Kaarela innostui keräämään italiankielistä keittokirjaa suomalaisesta kotiruuasta, ja kyllähän auttava käsi on ojennettava kun aloite on näin hyvä. Blogistanista haastan mukaan Calendulan, SuomItalyn ja Karkin, vaikka viimeksi mainittu väittääkin toistuvasti olevansa ihan kädetön kyökin puolella. Lisäksi heitän muutaman haasteen sähköpostitse. ****** Säännöt 1. Reseptit ovat tavallista kotiruokaa, saa tietysti olla juhlaruokaakin. Erityistä arvoa annetaan kokeilluille ja hyvän vastaanoton saaneille ohjeille, kuvaus vastaanotosta olisi tervetullut! 2. Ne voi toteuttaa tavallisilla Italiasta saatavilla aineksilla ja niissä

Prova del Cuoco

Huomenna 17.12. kello 12 RaiYkkösellä suositussa kokkisotaohjelmassa Paolo Pellei ja Ella Kanninen kokkaavat suomalaisia joulu- ja muita ruokia. Vastapelaajana on Meksikon joukkue. Kynnelle kykevät raahautukoot telkkarin ääreen, minäkin harkitsen vapaapäivän ottamista.

Top