Posts tagged with: kulutus

Paluu kulutusyhteiskuntaan

Sain Wihurin rahastolta pitkään odottamaani postia, ja suuntasin hankkimaan uuden DVD-soittimen puoli vuotta sitten itsensä irtisanoneen tilalle. Tai oikeastaan päälle, sillä vanhasta nauhurista pelittää vielä VHS, eikä muumiteekkia olla vielä täysin digitalisoitu. Muumit ovat näytelleet merkittävää roolia lisensiaatintutkimuksen valmistumisessa. Kehtaisiko fiktiivisiä henkilöitä kiittää väitöskirjan kansilehdellä, vai menisikö se jo akateemisen instutuution halveeraamisen puolelle? Vuoden mittainen varmuus palkkatulosta on vuosikausia pätkätyöllä eläneelle perheelle pieni mullistus. Euforian riivaamana silitin pyykkikoria korkeamman pinon vaatteita, puhuin suuni puhtaaksi koulun

Kuuden haasteen lopputilitys

Syyskuu on lopullaan, onneksi. Vaikkei haaste ollutkaan ylipääsemättömän vaikea, edellytti ennalta valituissa kuudessa vaatteessa pysyttely vaatehuollon suunnittelua. Siivosin vaatekaapin, vaikken edelleenkään raaskinut luopua ihan kaikista niistä liian pienistä tai muuten käytöstä jääneistä, joiden paluusta elättelen katteettomia toiveita. Aloitin kerrankin hyvissä ajoin kesävaatteiden laittamisen talvisäilöön. Pikkumustaa tuli pidettyä aika vähän, mutta sitten kun pakon edessä sen laitoin ylleni, sain runsaasti myönteistä palautetta vastakkaiselta sukupuolelta. Taidan kelpuuttaa sen vielä lokakuun vaatekaappiin. Valkoinen pellavahame jää odottamaan ensi kesää,

Älä osta mitään -kesä

Ennen lomallelähtöä väänsin kiireellä ja hopulla työmaan alullepistämiseen tarvittavaa paperisotaa: työturvallisuussuunnitelma, hieman yli satasivuinen A4-pinkka, sekä kirjattuja kirjeitä erilaisille virallisille instansseille. Sitten ilmeni että muurarilta jonka olisi pitänyt aloittaa työt puuttui tykkänään pumaska työeläkemaksuista joita hänellä pitäisi olla jo maksettuna, maksa nyt, kerta se on ensimmäinenkin, kaikki pysähtyi kuin seinään ja lähdin lomalle osapuilleen kymppi taskussa. Rahaa luvassa kun työmaa lähtee käyntiin. Tuppulassa kulutus on tarvelähtöistä kun sieltä puuttuvat houkutukset ja näyteikkunashoppailu, joten en tosiaankaan

Top