Posts tagged with: ornitologia

Home sweet home

Italiatar oli saanut kummisedältään Arkkienkeliltä lahjaksi saksalaiset luomuakvarellit, joiden arvatenkin antroposofisessa pakkauksessa kerrottiin pigmenteissä käytetyn luonnonvärejä. Yllätykseni oli suuri, kun päivänä eräänä löysin akvarellit homehtuneena kaapista. Myös IKEAn puinen kaulin keittiön vetolaatikossa oli homeessa, ja samaa kasvustoa olen häätänyt pashamuotista. Home tykkää Marimekon kankaista erityisesti ja puuvillasta yleensä, kaikesta maidon kanssa kosketuksissa olleesta, tietyntyyppisestä parkitusta nahasta, mustasta markiisikankaasta ja käsittelemättömästä puusta. Kyseessä lienee jokin ilmankosteusjuttu, mutta kosteudenpoistolaitteeseen investoimista odotellessa crocsit ja polyesterifleece ovat näissä oloissa

PuuCee

Työkoneeseen tuli virus, vaikka virustietokantapäivityksen viesti pulpahteleekin näkökentän laidalla päivittäin. Käytännössä se tarkoittaa käyttöjärjestelmän uudelleenasentamista, ja koska lapset ovat lomalla, uudelleenasentamista siten että toimiston neuvotteluhuoneeseen pistetään pystyyn youtube-viihdeasema. Hommassa vierähti koko iltapäivä: ensin asennus ei pelitä koska boottausjärjestysasetuksissa on ykkösenä väärä levyasema, eikä bios aukea muuten kuin painamalla deleteä seitsemän kertaa sekunnissa koneen heittäessä käynnistysvaiheessa herjaa. Sen jälkeen käyttisasennus, verkkokortin ajuriasennus, ja loppu iltapäivä menee ukkoslinnun, tuliketun, adobereaderin, winzipin, skypen ja muun välttämättömän tauhkan parissa.

lakaisinlakaisinkone

Kuvassa tuppulalainen lakaisinlakaisinkone. Eilissäiltana olin ”tyttöjen kanssa yhdellä”, mikä on harvinaista herkkua. Suussa negronin jälkimaku. Aamulla löydän työmiehet poraamassa reikiä katukiveykseen: laittavat uusia liikennemerkkejä spontaanin aivopierun mukaisen liikennesuunnitelman mukaan. Asiaa ei olla vielä käsitelty kunnanvaltuustossa, ja vielä toissapäivänä varapormestari oli kieltänyt minkäänlaisten uusien järjestelyjen tekemisen ennen aiheen käsittelyä. Nyt ne varmaan itkevät siellä valtuustossa että pakkohan se katu on liikenteelle avata, kun on jo laitettu liikennemerkitkin. Viikon lintu on…

Pulu

Tuppulan faunaan erottamattomasti kuuluva lintunen, joka tuppaa istuskelemaan talojen räystäillä ja kakkimaan sieltä kokopäivätoimisesti. Jouduin jättämään auton improvisoidulle paikalle jokunen päivä sitten, ja siinähän sitä oli kyljen mitalta. Autopesulaankaan en kiireiltäni kerinnyt. Tänä iltana sukua Leccen asemalle saatilta palatessa mitta oli täynnä: ajoin kärryn piazzan suihkulähteen viereen, otin takakontista sienen ja keskikokoisen hiekkakakkuämpärin, ja pesin koko paskan. Kirjaimellisesti. Toimenpidettä oli todistamassa ainoastaan piazzan penkillä iltaa istuva paikallinen eksentrikko, jonka mielipiteestä en juuri ole huolissani –

Top