Posts tagged with: temperamentti

Kaksi kovaa vastakkain, meidän poika ja Jumala*

Perheen nuorimmainen on sitten itsepäinen, pardon, määrätietoinen. Maternan opettaja, jolla on muutama kymmen virkavuotta harteillaan, totesi kerran, ammatillisessa mielessä uteliaana, haasteesta kiinnostuneena ja ilman paheksuntaa, ettei ole koskaan tavannut noin itsepäistä lasta. Wow. Olen melkein otettu osalleni langenneesta haasteesta, ja aika ilahtunut siitä ettei meitä holhoavan pehmeän fasismin toimesta passiteta perheneuvolaan, niin kuin jossakin erikseen mainitsemattomassa maassa saattaa tapahtua liian luonteikkaiden lasten huoltajille – kuultu luotettavalta taholta. Viikonloppuinen nokkapokka isän ja pojan välillä jostain jonnin

Välimerkkifetisisti

Huhtipoika, tuo isänisänsä täyskaima, on jo varhain osoittanut taipumuksia joilla lunastaa paikkansa isoisän reinkarnaationa. Tänä aamuna koulupuvusta piti leikata kynsisaksilla ompelulangan pätkät. Ei ole made in Italy enää yhtä laadukasta kuin nonnon käydessä räätälin opissa. Nih.

Top