Posts tagged with: urbanistiikka

The End of Suburbia

Ei saisi olla vahingoniloinen toisten vastoinkäymisistä, enkä minä olekaan, korkeintaan tyytyväinen omista valinnoistani. Niille perheille joilla työpaikka on kaukana, kauppa on kaukana, samoin lasten koulut (koska joka tapauksessa liikutaan autolla), ja jotka ovat pistäneet koko omaisuutensa esikaupunkihuvilaan (tuppulalainen unelma) on kuukauden tilinpäätös tullut polttoaineen hinnannousun myötä vaikeaksi, ehkä jopa mahdottomaksi. Ja bensan loppuminen huoltoasemilta on pienoinen katastrofi. Pohjois-Amerikassa syntyneen epäkaupungin haavoittuvuudesta kertoo vuonna 2004 tehty kanadalainen dokumenttielokuva The End of Suburbia, joka on nähtävissä myös YouTubessa.

Pääoma

Joskus esineitä, siis tässä tapauksessa kirjoja, omistaa pelkästä omistamisen ilosta. Jacobs tuli tänään Bartolinin punaisella kuorma-autolla: istuin lounaspöydässä ravintolassa kun kuriiri soitti, ja komensi minut noutamaan pakettia sellaisesta paikasta johon kuorma-auto mahtuu ja josta pääsee poiskin ilman kenkälusikkaa. Loppulounaan silittelin kirjanselkää. Voihan sen lukeakin uudestaan, tai ainakin konsultoida sen verran ettei siteeraa väärin.

Kivijalkahoito

Kävin lähikaupassa, ja parmankinkkua henkäyksenohuiksi viipaleiksi leikkaavaa kauppiasta katsellessani mietin miten onnellinen nainen oikeastaan olen. Lähikauppiaan vastaviipaloima parmankinkku on ihanaa, samoin mortadella. Juustot ovat paikallisia ja taivaallisia. Leipä tulee muutamasta tuppulalaisesta leipomosta, ja kun se loppuu niin sitten se loppuu, iltapäivällä tulee lisää. Leivättömän myyntitiskin löytämisen riski kasvaa keskipäivän ylittyessä: jos leipä on ainoa lounaspöydästä puuttuva elintarvike, saattaa olla viisainta mennä suoraan leipomoon, joka on lapsrakkaiden koulua vastapäätä. Lähikauppa on kriisissä. Tuppulassakin on lyömässä läpi

Koulutie

Kun saavuin Firenzeen opiskelemaan vuonna 1996, olin yllättynyt siitä että isäntäperheen äiti kyyditsi autolla kouluun perheen lapset, 12- ja 14-vuotiaat. Sitten melkein totuin siihen. Asiat nyt vain ovat tällä tolalla. Kadulla on liian vaarallista. Kehityspsykologit ovat huolissaan ensimmäisistä sukupolvista, joilta puuttuu pikku hiljaa omaksuttu kokemus riskinotosta, joilta puuttuu autonomia, joita äiti-taksi kärrää koulusta kotiin, kotoa harrastuksiin, harrastuksista kotiin. Sitten näille tynnyrissä kasvaneille ostetaan 14-vuotiaana mopo, vaikka he eivät ole viettäneet liikenteessä päivääkään jalankulkijana, päivääkään pyöräilijänä.

Joulukalenteri 16: kirjeitä Mogadishusta

Pravdan kolumnisti on muuttanut johonkin slummiin, ja siellä ihmettelee: Jokin täytyy olla pielessä, jos rikkaat linnoittautuvat omille alueilleen ja pienituloiset ja maahanmuuttajat ajetaan omiin ghettoihinsa.  […] Joka tapauksessa slummiutuminen ei ole kenenkään etu. Kommenttilootassa ollaan eri mieltä. Ovat rahansa, turvallisen ympäristönsä ja hyvät koulunsa ansainneet. Vaikken olekaan menossa kenenkään lompakolle sosialisoimaan, niin uskaltaisin huomauttaa että yhteiskuntarauha on kaikkien etu. Ettei kaikkia sosiaalitapauksia tarvitsisi työntää samaan rappuun. Ettei koulujen saa antaa eriarvoistua, vaikka se onkin hienoa

ZTL*

Tuppulan sydämessä, piazzan ja katedraalin välissä, on kolmenkymmenen metrin mittainen kävelykatu. Vuonna 1991 muutamien rakennusten perustusten sortuminen via Duomolla jakoi vanhankaupungin kahtia lähes kymmeneksi vuodeksi. Luhistuminen oli tapahtunut vähin äänin yöllä; vessaan matkalla ollut lapsi oli herättänyt äitinsä kysyäkseen miksi olohuoneessa oli rappunen. Koko katu evakuoitiin samana yönä ja seuraavan vuosikymmenen ajan etsittiin maksumiehiä, myös rakennustelineille jotka seisoivat koko sen ajan tien tukkeena. Syylliseksi saatiin puhelinlaitos ja sen huolimattomasti hoitamat kaivuutyöt, avokaivantoon satanut vesi sekä

Kirjastokortti ja katutöitä

CRSECin (Centro Regionale per i Servizi Educativi e Culturali – italialaiset rakastavat ääntämyskelvottomia kirjainlyhenteitä) kirjasto on vuosien maanpaon jälkeen palannut Tuppulaan jo 1800-luvulla julkishallinnolle sosialisoidun entisen karmeliittaluostarin tiloihin, jotka uhkasivat jäädä tyhjilleen restauroinnin jälkeen. Koska myös vuosia suljettuna ollut ja sittemmin vajaakäyttöön restauroitu kunnallisteatteri luostaria vastapäätä ollaan viimeinkin annettu teatteriosuuskunnan käyttöön, oli meillä ilo nauttia jälleen… puujaloilla kävelevästä frakkipukuisesta pellestä, nukketeatterista, tanssista ja laulannasta. Samassa rytinässä muutama viikko sitten kaikessa hiljaisuudessa avattu kirjasto nosti profiiliaan

Top