Junailua

Uncategorized3 Comments

Olet täällä:Junailua


Sunnuntai oli kiireinen, ja eilen velvollisuudet kutsuivat meitä maakunnan pääkaupunkiin. Lämpötila on kiristynyt talviseksi, avoimella maaseudulla yösydännä ehkä jopa hallan puolelle, vaikkei lämpömittari ikkunalaudallamme laskekaan plussakuuden alapuolelle. Suljen silmäni; kuuntelen nuorten miesten wolofinkielistä jutustelua takanani olevalta penkkiriviltä, pistelevä villapaita estää minua kuvittelemasta itseäni junamatkalle Dakarista Bamakoon. Kun avaan silmäni uudelleen näen oliivipuita, satunnaisten taajamien katkaisemaa oliivitarhaa koko noin sadankahdeksankymmenen kilometrin matkan ajan. Joissakin taajamissa oliivikko jatkuu ratapihan aitaan saakka: ihmettelen missä kaupunki, ehkä entisen muulitien päässä mäellä. Rata on rakennettu käytännön syistä Adrianmeren rantatasangolle. Paikoitellen pilkahtaa meri, viinitarhaa, trulli. Junaradalle selkänsä kääntävien talojen pitkillä parvekkeilla roikkuu pyykkiä, kiinalaiset ovat myyneet tänä vuonna ennätysmäärän parvekkeille kiipeäviä joulupukkeja. Tasoristeykset, autoromuttamot, aaltopellistä rakennetut hökkelit ja pömpelit jotka toimittavat työkaluvajan, halkoliiterin, kanalan virkaa, jättikaisloja ja valkoakaasioita. Ratapihamaisemaa.

Päivän matka ilman matkalaukkuja ja lapsia (masuvauvaa ei lasketa, se on toistaiseksi melko sopuisaa matkaseuraa) tarjoaa yllättäviä ylellisyyselämyksiä. Vapauduttuamme velvollisuuksistamme tarkistamme katedraalin, ja viivymme Akateemisen mittoja lähentelevän Feltrinellin kirjakaupan jouluruuhkassa pahoinvointiin saakka.

3 thoughts to “Junailua”

  1. Hieno kuvaus!
    (tuo wolof-juttu kuulosti niin tutulta. Busseissa kulkiessa täällä kuulee tosin enemmän suahelia)

  2. Vuoroin vieraissa. Eilen katselin ja kuuntelin Akateemisessa suomalaista äitiä italialaislapsineen. Murroikäiset olivat ilmeisen kyllästyneitä koko tupaten täyteen Akateemiseen ja mahdollisesti myös Suomeen…

    Minä sain ilmaisen kielihetken valitessani todella hartaasti äänikirjaa Genovassa asuvalle tyttärelleni. Hänen suomenkielensä kun alkaa selvästikin rapistua.

  3. Murrosikäiset olivat kyllästyneitä mutsiin, veikkaan. Vaikka kyllä ylilämmitetyssä kirjakaupassa alkaa itse kunkin pipoa kiristää 🙂

Vastaa käyttäjälle Sari Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Top