Kategoria: äidiksi Italiassa

Säähälyytys

Genovan tulvista viisastuneena Tuppulassa päätettiin komentaa vanhemmat hakemaan lapsia koulusta kesken päivän, koska väestönsuojeluviranomaiset olivat antaneet ”punaisen hälyytyksen”. Varotoimenpide osoittautui niin tehokkaaksi ettei koko iltapäivänä satanut enää pisaraakaan. Mutta ei vara venettä kaada. En ole asuinkorttelissani erityisen huolissani tulvista, mutta onhan runsas vedentulo koulutiellä epämukavaa jo sen takia että kävelykaduksi suunniteltu mutta liikenteen käytössä oleva Corso Garibaldi on leikkaukseltaan ns. aasinselkä, ja sateella vesi valuu jalkakäytäviksi valurautapylväillä rajatuille tien sivuille ajoradan pysyessä kutakuinkin kuivana. Aivan

50% pidemmät ripset

Laitoin vampyyri-Italiattarelle mascaraa, ja totesin että huikeaa geneettistä parannusta voi tapahtua jo yhdessä sukupolvessa.

Saapasmaavertailua

Italia vs. Suomi. Molemmat ovat vauraita länsimaita joissa lähes jokaisella on kylppäri kotona. Kummallakin maalla on vahvuutensa. Italiassa on enemmän autoja ja televisioita, Suomessa enemmän nettiyhteyksiä, kirjoja kotona ja äitejä töissä. Vuoden 2009 PISA- tutkimuksen yhteydessä tehdyn kyselyn tuloksia voi vertailla ZeitOnlinessa.

Kymmenennelle

Italiatar täytti vuosia. Kummitäti teki kakun. Viihdeosastolle eivät enää kelpaa Zecchino d’Oro ja Ipanapa. Esipuben playlist koostui Michael Jacksonista, Shakirasta ja Jennifer Lopezista. Äiti kokosi soittolistan, joten mukana oli myös huonoja biisejä joiden yli täytyi hypätä. Ensi vuodeksi saa luvan koota itse listansa. Juhlat pidettiin sopivasti tyhjillään olevalla entisellä työhuoneella, johon vuokraisäntä ei vielä ole löytänyt uutta vuokralaista. Yhdestä illasta voi hyvinkin veloittaa viisikymppiä, jos juhlivat siivoavat huoneen ennen ja jälkeen tilaisuuden. Olin huojentunut kun

Valtavirtaa

Lapsiraukoilla on jo nuoresta iästään huolimatta kokemuksia siitä, että heille tärkeät jutut eivät ole valtavirtaa, ja kun he niistä puhuvat, ei kukaan ymmärrä. Joku sentään saattaa teeskennellä kiinnostunutta. Kun Italiatar scuola maternaan mennessään huomasi ettei jengi tunne muumeja, hän järkyttyi havainnostaan niin ettei katsonut videoita vuoteen. Huhtipoika näyttää hieman välinpitämättömämmältä ymmärretyksi tulemisen suhteen, ja sinnikkäästi kuvailee sekä piirtää ystävilleen rakkaita lintujaan ja niiden urheaa taistelua vihreitä sikoja vastaan. En ole tarkoituksella kieltänyt lapsilta valtavirtajuttuja, mutta

Toukoblues

Lapset rukoilevat yläkerrassa, Nam myōhō renge kyō, enkä minä tohdi puuttua heidän uskonvapauteensa. Lasken että olen menettänyt jo kokonaisen työviikon kunnallisvaalien vuoksi, ja toteamukset sinun olisi pitänyt ovat tuoneet takaisin jo aikaa pois pysytelleen kivun tarkemmin määrittelemättömään sisäelimeen. Voittajakoaliition kannattajat juhlivat loka-marraskuussa kotiin lähettämänsä kunnanvaltuuston uudelleenvalintaa suurenakin vallankumouksena. Pesen ja säilön talvitakkeja, ompelen koulupuvun pudonneen napin. Huomenna päiväksi kouluun, ylihuomenna jälleen kansallinen vapaapäivä.

Niin myötä- kuin vastamäessä

Niin tuli luvattua, mutta vastamäen määrä on silti yllättänyt. Mikael Niemen mainiossa romaanissa Populäärimusiikkia Vittulajänkältä on kuvaus henkilöstä, muistaakseni päähenkilön parhaan ystävän ankaran lestadiolaisesta isästä, jonka kilvoittelua täynnä olevaa elämää kirjan kertoja, Matti-poika, kuvittelee loputtomaksi ylämäeksi jota tämä ajaa polkupyörällä: mutkan takaa tulee aina uusi ylämäki. Meidän kilvoittelumme ei ole hengellistä laatua, vaan yksinkertaisesti laskennallinen umpikuja, kun ansion hankkimisesta johtuvat kulut ylittävät ansiot, eikä nk. palkkatyötä ole kuin julkisella sektorilla (suhteilla tai palkatta) tai ”yhteistyössä” jonkun

Organisaatiokyvystä

Italialaiseen tapaan polemiikin säestämänä maaliskuun 17. päivänä juhlitaan 150 vuotta kestänyttä Italian yhtenäisyyttä. Tai mahdollisesti pyhää Patrickia. Koulussa pidetään juhla 16. päivänä, koska 17. on ehkä vapaapäivä. Lapsukaiset heiluttavat juhlassa lippuja. Lipun koko, malli ja kauppa jossa niitä myydään kerrotaan lapsukaisille. Seuraavana päivänä 40 äitiä, meidän luokka ja rinnakkainen, painelee opettajien suosittelemaan kauppaan. Tai 39 äitiä… olen vieläkin kotona hoitamassa täysin tervehtyneeltä vaikuttavaa nuorimmaista joka sai kouluunpaluun oikeuttavan lääkärintodistuksen …huomiseksi… Olisikohan tuonkin jutun voinut organisoida

Voimauttava synnytys

Katsoin eilen Kaistalta dokumentin Tammisaaren sairaalan luonnonmukaisiin synnytystapoihin erikoistuneen synnytysosaston lakkauttamisesta, ja harmistuneena puhkuen muistelin omaa voimauttavaa synnytyskokemustani. Sairaalan pieni koko ei ole tae inhimillisestä syntymästä, mutta suurissa yksiköissä käytännöt ja tehokkuus jyräävät todella helposti pienen ihmisen yli, eikä yhden kätilön tai edes kätilötiimin ole helppoa kääntää suurta laivaa. Mekin unelmoimme Scorranossa: kätilöt olivat saaneet läpi vauvojen vierihoidon. Sen jälkeen neonatologian ylilääkäri vaihtui, ja kaikki täysaikaiset vastasyntyneet määrättiin viettämään kaksi ensimmäistä tuntia lämpökehdossa. Synnytysvalmennuksia siihen

Kaksi kovaa vastakkain, meidän poika ja Jumala*

Perheen nuorimmainen on sitten itsepäinen, pardon, määrätietoinen. Maternan opettaja, jolla on muutama kymmen virkavuotta harteillaan, totesi kerran, ammatillisessa mielessä uteliaana, haasteesta kiinnostuneena ja ilman paheksuntaa, ettei ole koskaan tavannut noin itsepäistä lasta. Wow. Olen melkein otettu osalleni langenneesta haasteesta, ja aika ilahtunut siitä ettei meitä holhoavan pehmeän fasismin toimesta passiteta perheneuvolaan, niin kuin jossakin erikseen mainitsemattomassa maassa saattaa tapahtua liian luonteikkaiden lasten huoltajille – kuultu luotettavalta taholta. Viikonloppuinen nokkapokka isän ja pojan välillä jostain jonnin

Top