Kategoria: äidiksi Italiassa

Festa delle zucche vuote

(Tyhjien kurpitsojen/tyhjien päiden juhla) Tuppulassa liikenteen uhrien muistolle perustettu yhdistys yhdessä seurakuntanuorten kanssa järjesti lapsille ja varhaisnuorille juhlan, jossa viettää Halloweenia vaarallisen kaduilla kiertelyn sijaan. Tarkemmin ottaen juhlassa ei ymmärtääkseni ollut edes tarkoitus viettää Halloweenia, joka muualta tulleena kaupallisena traditiona herättää polemiikkia vuodesta toiseen. Joidenkin kirkollisten piirien mukaan noitien, vampyyrien ja muiden pimeän voimien juhlistaminen saattaa jopa lähentää nuoria saatananpalvontaan. Öhm. Halloween ei ole ollut Tuppulassa iloinen juhla vuoden 2006 jälkeen. En silti pidä erityisen

Vertaistukea

Löysin nukkekodin perheen vuosia kadoksissa olleen vauvan lehtikotelosta, johon olin säilönyt LLLItalian julkaisuja, sekä tavallisille kuolevaisille että konsulenteille (jotka myöskin ovat tavallisia kuolevaisia) suunnattuja. Olen päättänyt ettei minusta ole imetystukihenkilöksi. Lähetän koko pinkan takaisin päämajaan. Minusta ei ole vertaistueksi, koska en ole vertainen. Olen omasta mielestäni parempi, tai olen muiden mielestä huonompi, tai sivullinen joka tapauksessa. Minun kokemukseni paikallisesta synnytyssairaalasta ei päde, koska täkäläisillä on vako poikittain. Minun on turha yrittää vakuuttaa Tuppulaa siitä ettei

Kadonneet lapset

Tuppula ja todennäköisesti koko Italia on ollut elokuun lopulta suunniltaan naapurikunnassa kadonneesta, 42 vuorokauden kateissaolon jälkeen syyllisen tai syyllistä peittävän tunnustuksen perusteella vainaana löydetystä viisitoistakesäisestä. Tragedian ensimmäisessä osassa kaivettiin esiin kaikki Italian TV-historian aikana selvittämättä jääneet alaikäisten katoamiset, syytettiin tytön äidin jehovalaisuutta (kaikki rivikatolilaisuudesta poikkeava on epäilyttävää), jahdattiin tavanomaisia mörköjä eli interwebbissä yleensä ja Naamakirjassa erityisesti luuraavia pedo- ja efebofiileja, sekä esitettiin paikallista elämänmallia tuntemattomien joka alan studioasiantuntijoiden etnosentrisiä arvioita kotiintuloajoista ja muusta todella relevantista, katoamisen

Ottaisitko vielä jotain muuta?

Italiattaren luokkakaveri tuli koulun jälkeen lounaalle: koska tytön vanhemmat ovat palkansaajia, kävin varta vasten ruokaostoksilla tulikoetta varten. Niin että pastan jälkeen voi nakata keskelle pöytää lautasellisen mozzarellaa ja leikkeleitä, ja kysyä huolettomasti ottaisitko vielä jotain muuta, niin kuin olisi itsestäänselvää että talossa olisi muutakin leivän päälle laitettavaa kuin ylähuuli. Mies huomasi pöytää kattaessaan neukkulaisessa pellavadamastiliinassa tahran, mutta siinä kohdassa huomautin että olin ajatellut käyttäväni liinaa vertaisteni kanssa ruokaillessa.

Jännitystä arkeen

Jotta äitien elämä ei kävisi tylsäksi, opettajat keksivät heille jännitysmomentteja. Koulupukua ei käytetä ensimmäisestä koulupäivästä, sillä silloin on yleensä vielä liian lämmintä. Puvun käyttöönotosta ilmoitetaan erikseen, sanotaan, suusanallisesti tiistaina 12. lokakuuta. Että huomenna kaikilla pitää olla. Mahtikäskyä odottaessaan äidit pitävät silitettyä koulupukua starttivalmiina eteisen kaapissa, tai jossain. Koulua on käyty jo kohta kuukausi, mutta lukujärjestystä ei vielä olla annettu. Seuraavan päivän kirjat kerrotaan suusanallisesti, ja lapsi raportoi niistä kotona, mikäli ei sattunut olemaan ilmoitushetkellä avaruusolioiden

Satutunti

Tuppulan kirjastossa järjestetään viikottain satutunti. Meidän penskat rakastavat kirjastoa, ja raahaavat kirjoja kotiin kassikaupalla. Myös nuorimmainen on löytänyt tien kirjastontädin sydämeen repiessään hänelle kukan matkan varrelta piazzan kukkalaatikoista. Huhtipoikaa lukuunottamatta yleisö on naisvoittoista. Onhan tuolla, kirja poikineen, ja pienikin kirjasto on parempi kuin ei kirjastoa lainkaan. Oppivat sitten isompana vaatimaan.

À la carte

Naureskelin joskus aamiaisbriossimainoksen äidille, joka rakastavasti huolehtii perheensä koulutielle ja töihin. En muuuten naura enää. Ensimmäinen kouluviikko takana: emme ole vielä myöhästyneet kertaakaan kellonsoitosta. Valmistan Sulttaanille kahvin (mustana, vuoteeseen), itselleni teetä (mielellään ennen lasten nousemista, ehdottomasti ruokapöydän ääressä MacBook Pron kanssa tarjoiltuna), kersoille kaakaota (pastöroidusta homogenoimattomasta täysmaidosta, Coenraad Johannes van Houtenin vuonna 1828 patentoimalla menetelmällä prosessoidusta kaakaosta, sokerista). Koordinoin Alessin vedenkeitintä, Bialettin Moka Expressiä ja Hackmanin kasaria liedellä. Ruokin fisun.

Pesce rosso

Kolmasluokkalaiset saivat ensimmäisenä koulupäivänä opettajilta tervetuliaislahjaksi kultakalan, yksinäisen kalaraukan muovipussissa. Minä en halunnut sitä fisua, en tiedä mihin laittaisin akvaarion, muttei kalaa voi ns. nykytietämyksen valossa loputtomiin pitää kultakalamaljaa muistuttavassa lasisessa teekannussa. Vaikka tapetaanhan hevosiakin. Entä jos opettajat päättävät ensi vuonna antaa koiranpennun, voihan sen aina hylätä moottoritien pysähdyspaikalle, jos kotona ei riitä sille rakkautta ja huolenpitoa. Lukemattomat ihmiset tekevät niin. Lähden iltapäivällä ostamaan perhanan akvaarion, liian pienen mutta teekannua paremman, ja seuraavilta kyläjuhlilta hankin fisulle

Sivullinen

Koulu alkaa viimeinkin maanantaina. Italiattaren osaksi on langennut olla se oppilasraukka, jolla ei ole ikinä oikeita vihkoja ensimmäisenä koulupäivänä. Odotan opettajien mahtisanaa siitä millaisia, millä ruutukoolla ja minkälaisilla marginaaleilla hankkimani pitää. Jostain syystä muut äidit näyttävät tietävän asian jo etukäteen. Eilen kuitenkin repäisin ja kaarsin paperikauppaan hakemaan koulutarvikkeita, meni sitten syteen tai saveen. Olisi kai pitänyt kysyä ovatko tiskiin pinoamani nyt varmasti kolmannen luokan vihkoja. Iski vain ahdistus, kun kaupassa oli niin paljon äitejä: olivat

Top