Kategoria: juhla

Martinpäivä

San Martino di Tours oli pyhimyslegendan mukaan unkarilaissyntyinen legioonalainen, joka leikkasi viittansa miekalla halki antaakseen toisen puoliskon rääsyiselle kerjäläiselle. Kerjäläinen osoittautui kuin osoittautuikin itse Kristukseksi, ja sen minkä te teette yhdelle näistä pienimmistä… Paitsi appivainaan syntymäpäivä, on Martinpäivä uuden viinin juhla Tuppulassa jos kohta naapurikaupungeissakin, ja käyneeltä rypälemehulta maistuvan käyneen rypälemehun maistelu on aloitettu jo edeltävänä viikonloppuna eri puolilla järjestettävien kissanristiäisten merkeissä. Lauantaina jo aiemmin mainitulla luostarinpihalla oli maistelua ja murrelauluja esittävän kabareekoomikon esiintyminen, Leveranossa

Herran Pääsiäistä

Nonnan kuoltua lähestulkoon viimeinen linkki Pyhään Katoliseen etc. on poikki, ja joulu ei tuntunut oikein missään, pääsiäinenkään. Kiersimme kiirastorstaina vanhan kaupungin kirkkoja, tänä vuonna joudimme vain seitsemään, niitä pitää olla pariton luku. Pitkänäperjantaina uskaltauduimme ulos kylmään ja viimaan katsomaan Kristuksen ruumissaattoa. Surupukuinen Jumalanäiti on aina vaikuttava, ja Italiattaren kysymykset vaikeita: miksi nuo kävelevät ja me olemme paikoillamme? Sano se. Huhtipoika nukkuu rattaissa. Uskollisesti kopioin ruokalistan siitä mitä mamma olisi laittanut, joka pääsiäislauantaille tarkotti uunivuoassa paistettua

Top