Kategoria: matkailu

Settimana bianca

Olen sen verran yllytyshullu, että minua ei tarvitse kahdesti käskeä kun Muori tarjoutui piffaamaan lentoliput minulle ja kersoille. Että päästään lunta katsomaan. Sen verran odotin, että mies tulee lonaalle ja syö ensin vatsansa täyteen. Onhan se ihan kohteliasta, että kerrotaan kuitenkin etukäteen ja varmistetaan ettei puolisolla ole mitään asiaa vastaan. Minä olen hinkunut lumeen, sillä kuvat näyttävät lapsuuden talvelta. Lunta on satanut Ranskan Rivieralla, Modenassa, Algeriassa, osapuilleen kaikkialla muualla paitsi meillä. En ole tarponut hangessa

Lonely Planet

Lecce on päässyt Lonely Planetin Best in Travel 2010 -listaukseen ainoana italialaisena kaupunkina maailmanlaajuisessa valikoimassa yhdessä Charlestonin (Etelä-Carolina), Corkin, Cuencan (Ecuador), Istanbulin, Kioton, Sarajevon, Singaporen ja Vancouverin kanssa. Ymmärrettävää toki, ettei listassa ole useampaa kaupunkia yhdestä maasta, ja ymmärrettävää ettei Italiasta ole laitettu itsestäänselvyyksiä kuten Rooma, Venezia tai Firenze.  Hyvä suoritus silti. Lecceen pääsee junalla Roomasta. Lähin lentokenttä on Brindisi. Arkitehti suosittelee, ja neuvoo samalla vaivalla vierailemaan Otrantossa, Gallipolissa, Specchia-Melpignano-mitä noita onkaan-ssa, sekä illallistamaan ainakin

Mitä hullua

Tartun Sirokkon haasteeseen. On ihan vakiojuttu, että lomilta palatessa on tavaraa enemmän kuin käsiä ja Helsinski-Vantaan lentoaseman vihainen täti naputtaa ylipainosta (ei enää, sillä neljän maksavan matkustajan kanssa saisi raahata matkatavaraa 80 kiloa, vaan eihän se käy kun pitää raahata enemmän tai vähemmän käsimatkatavaraksi heittäytyvät lapsetkin). Kaikkien painavien valurautapannujen sekä ylivoimaisesti italialaisia vastineitaan paremman pöntönsupistajarenkaan rinnallakin hulluimmaksi Suomen-tuomisekseni rankkaan Biodeg Finland OY:n lämpökompostorin, joka osoittautui uskomattoman hyödylliseksi kun koko maata koitellut sähkökatkos pysäytti kaiken tunneiksi,

Kovan päivän etc. 2

Tietenkin sellaisessa konseptissa, että lennellään edulliseen hintaan järjettöminä kellonaikoina, on puolensa. Tänä vuonna tuli heitettyä yksi ylimääräinen Suomi-keikka jatko-opinnäytteen tiimoilta, mutta koska Italiattaren hoito oli jo kesäkuussa ulkoistettu mummolle, täytyi tänne Pohjolaan lentää uudemmankin kerran, jos ei muusta syystä niin lasta hakemaan. Matka sujui totutun kaavan mukaan: lähdimme Huhtipojan kanssa puoleltapäivin junalla Leccestä Roomaan, jatkoimme Terminin asemalta Leonardo Express -sukkulajunalla Fiumicinolle, jossa tapoimme aikaa puoleenyöhön. Tällä kerralla takkusi junan ilmastointi. Lisäksi rautatielafkan sopimus siivouslafkan kanssa

Torakka pillissä

Kun nyt pääsin vauhtiin… Tuttavat olivat olleet matkalla Nepalissa ja toivat EXälle tuliaiseksi pillin. Kun EXä sitten sisäänajoi soittopelin, lensi sieltä rivakalla puhalluksella roihuvuorelaiskaksion nurkkaan jokin, joka otti välittömästi jalat alleen. EXä gasellin loikalla perään, sai luvattoman maahanmuuttajan purkkiin ja vei sen Eläintieteelliseen museoon tunnistettavaksi. Aasialainen torakka, julistivat, nuori, vasta kuoriutunut. Mikäs nyt naurattaa? – Hyvä etteivät tuoneet sulle chillumia.

Lutikka

Olen elämäni aikana ehtinyt yöpyä monenlaisissa paikoissa retkeilymajasta hippikommuuniin, teltoista ja vaunuväliköistä nyt puhumattakaan, ja yllätykseni olikin suuri kun Roomassa kutakuinkin siistissä B&B-tasoisessa yövyttyäni käsivarteen, olkapäähän, kasvoihin, kaulaan ja pakaraan ilmaantuivat pienellä viiveellä kutisevat paukamat, jotka kolmantena päivänä olivat antihistamiinista ja hydrocortisonista piittaamatta saavuttaneet jo sellaiset mittasuhteet, että raahauduin vastointahtoisesti lääkäriin. Omalääkärin teoria epähygieenisestä junanpenkistä tarttuneesta ihotulehduksesta ei vakuuttanut minua, ja vasta ihotautilääkärin yksityisvastaanotolla sain omaa google-diagnoosiani vastaavan lausunnon: hyönteisen puremia, syyllinen tuntematon, hoidoksi klobetasolipropionaattia

Pietari

  Neljä päivää äidin omaa lomaa. En ole joutanut nettikahvilaan jakamaan kokemustani virtuaaliyhteisön kanssa, mutta sen verran voin kertoa, että nyt on rakkolaastarit molemmissa päkiöissä. Mummu pärjäsi hyvin. Poika pärjäsi hyvin. Dom Knigillä olisi voinut shopata enemmänkin. Aion kävellä niiden muovipussin kanssa koko kesän, Valtsun kassilla tuskin on siellä päin enää samanlaista statusarvoa kuin muutama vuosikymmen sitten neukkuaikaan. Kunnianhimoinen, tai siis kunnianhimoton tavoite olisi ennen seuraavaa Pietarinkeikkaa opiskella viisisataa sanaa venäjää ja kaksikymmentä fraasia ilman

Kovan päivän etc.

Tilanteet toistavat itseään. Tämänkertaiseen matkaan lisäsi jännitysmomenttia Huhtipojan lauantaina alkanut ripuli, jonka jälkisiivoustyö junanvessassa ei ollut varsin ruusuinen näkymä. Ehkä päivystävästä apteekista haetut tropit, ehkä maitohappobakteerit auttoivat, varmaa ainakin on että selvisimme molemmat ilman ns. isoa hätää Suomen kamaralle asti. Junassa nukutti sopivasti, aseman lippujono ei tälläkään kertaa napannut, lentokentältä löytyi kaksivuotias suomalaistyttö jolle näytettiin kaikki huimapäiset temput, koneessa tuli uni heti nousussa ja äitikin nukahti gintonicin saatuaan. Viimeiset viisitoista minuuttia lisäsivät matkaan jännitystä: poika

Draculaturismia

Keksin postausta lukiessa alkoi suoriksi sanottuna vituttamaan että eräillä on matkailuvalttina Dracula, ja Suomessa joku hiivatin Joulupukki. Tasan ei käy. Meille on luvattu että pääsemme draculaturisteiksi sitten kun ravintoloitsijat ovat saaneet lafkan sille mallille että sen voi jättää palkollisten luotsittavaksi, johon voi kyllä mennä vuosia. Sillä aikaa listalle voi haaveilla lisää must-kohteita, eli näitä ja näitä, ja tislaustuotteita Maramureşista. Sitten jos vielä joku kielenhuoltaja kertoisi pitääkö sanoa alkoi vituttaa vai alkoi vituttamaan – en hätäisenä

Top