Karkasin aamulla naapurinrouvien kanssa kirpputorille, ilman lapsia, ja nyt on Tiivi-Taaveja riittämiin vaikka pienemmän Gay Priden järjestämiseen. Hipsu on Italiassa, samoin keskikokoinen Pai. Laa-Laa on hieman ylikasvanut muuhun jengiin verrattuna. Rakkaani saapuu lentävällä koneella tänään. Ikävä on ollut.
Olen oikeasti aika huono jakamaan näitä prenikoita, ei siksi etten toisten juttuja arvosta vaan koska ne mielestäni hyvät blogit ovat muidenkin mielestä niin hyviä että yleensä ne on jo palkittu siinä samassa rytäkässä, ja lisäksi minulla on liian vähän aikaa uusien hyvien blogien etsimiseen, niitä hyväksi havaittuja ja vielä silloin tällöin päivittyviä lisäilen sivupalkkiin hissun kissun ja pikkuhiljaa. Säännöt kuitenkin olisivat seuraavanlaiset: Voittaja saa laittaa logon blogiinsa. Linkitä siihen blogiin, josta sen sait. Nimeä vähintään
Mezzanino, välikerta, puolikerros. Sen sijaan että olisi jäänyt hellan ja nyrkin väliin, kuten ikäpolvensa naiset ainakin siinä yleisessä mielikuvassa, vietti anoppini suuren osan elämästään työhuoneessaan jonne ei päivä paistanut tai kuu kumottanut, leskeksi jäätyään vielä enemmän kun ei ollut kukaan käskemässä. Anoppini rakasti työtään, siinä määrin että Sulttaanin tavoittelema mielikuva ”tomaattikastikkeesta niin kuin äiti sen teki” oli pohjaanpalaneen maku, kun äiti vielä lounasta valmistaessaan laskeutui puoli kerrosta keittiöstä ompelemaan viimeisen sauman, neonvalon loisteessa, polkusingerin kolkkeessa,
Kaikenlaisia juttuja voi kokeilla kerran, mutta jos saman tekee toistamiseen tulee siitä pahe tai perinne; juuri näin on päässyt käymään syntymäpäiväkakun kanssa. Perinteen olisi säilyäkseen hyvä löytää jonkinlaista tukea tai vastinetta ympäröivässä sosiaalisessa todellisuudessa, tarkoittaa sitä että saa olla aika masokisti jos vuodesta toiseen näkee hirveästi vaivaa lanttulaatikon tai mämmin eteen, eikä kukaan muu ymmärrä miksi. Mutta että mansikkakakkua huhtikuussa, mikäpä ettei? Todistettavasti ensimmäinen mansikkakakku tarjoiltiin vieraille Pescarassa vuonna 1998, ja kakun reseptistä on jäljellä
Rai3:n alueuutisissa kerrotaan kiikkiin jääneestä karjavaraskoplasta, joka oli jo hyvän aikaa pyörittänyt bisnestä lastaamalla teuraskoon saavuttaneita nautoja rekkaan Pohjois-Italian laitumilta, kuljettaakseen ne laittomaan teurastamoon Etelään. Tarinan jatko, eli matkustiko pihvi väärillä papereilla eteenpäin vai myytiinkö suoraan kuluttajille, meni minulta tyystin ohi kun jäin ihmettelemään liikeidean ikiaikaisuutta. Yritteliäisyys, se tätä maata pyörittää.
Kyllästyin siihen aiempaan Italiattaren kummisedän piirtämään tissityttökuvaan, vaikka hahmolla onkin joitain yhtymäkohtia todellisuuteen, ja väsäsin uuden SouthParkin avatar-koneella. Kyllä siinäkin täytyy olla näköä, kun kaksikesäinen sen ruudulta äidikseen tunnistaa. *** Päivitystä. Otin oluttuopin pois, kun kaljoittelu perjantaisin ja viikonloppuna on niin amatöörimaista. Saisikohan tuohon pyörimään jonkun scriptin niin että se vaihtaa joka päiväksi uuden mustan paidan, ennen kaikkea, pyöriiköhän scripti bloggerissa? Ehkä tässä on tärkeämpääkin tekemistä kuin avattaren trimmaaminen, mutta palaillaan.
tuntuu lähes velvollisuudelta. Syvältä. Jotain hyvääkin on vuonna 2007 tapahtunut: saimme uuden ystävän, tai siis kolme uutta ystävää koska uusi ystävä toi mukanaan kuvioihin kaupanpäällisiksi miehen ja pojan. Uusi auto on päivittäisen ilon ja mielihyvän lähde, siinä määrin kuin auto nyt voi iloa ja mielihyvää tuottaa. Ohuesti raskaiden arkivelvollisuuksien päälle levitettynä. Olen yrittänyt selvittää itselleni uuden ystävän ilmestymisen dynamiikkaa, siinä täysin onnistumatta. Ilmestyi studiolle läppäri kainalossaan ja pikkuhiljaa asettui taloksi. Puoliso on harvasanainen romanialainen kokki;
Tosiaan, tänään ei joulukalenterissa ollut yllätyksen yllätystä. Epäilen tontulla menneen myöhään Linnan juhlien jatkoilla. Huhtipoika suhtautuu hoitoputkeen lykkäämiseensä varsin tyynesti; aamulla tarhaan viedessä vilkuttaa isälle ciao ciaot ja yhden aikaan haettaessa kipittää noutamaan tulleen äidin luo ilman suurempia tunteenkuohuja, nostattaa itsensä syliin mutta maahan laskettaessa lähtee taas matkoihinsa. Tällaisen työn minulle hankkivat, tuumaa, puolipäiväisenä leluja siirtelemässä. Vastuuntuntoisena hän hoitaa hommansa.
1. Italiatar menee isompien pimatsujen kanssa Winx-leffaan; illalla selviää että erään toverin mieheen on iskenyt klassinen neljänkympin kriisi. 2. Muistan väärin karatekilpailun alkamisajan ja totean taittavani vartissa matkan piazzalta Tuppulan urheiluhallille jalan, lastenrattaita työntäen. Aika hyvä aika. Illalla nenä menee tukkoon ja kurkkukipu iskee. Bucarest United syöttää friteerattuja neulamuikkua vastaavia sekä vino novelloa. 3. Huhtipojan ensimmäinen tarhapäivä. Äitiä tarvitaan studiolla. 4. Huhtipojan toinen tarhapäivä. Ylistän nenänpesukannua.
Minulla on menossa elämäni kolmannet nahkahousut, ellei satunnaisesti vaatekaapissa käyneitä fossiileilta seitsenkymmentäluvulta säästyneitä mokkahousuja lasketa. Ensimmäiset, kummitädin vanhat, toiset ompelin itse lakkiaisiin, olivat liian pehmeää nahkaa ja niihin venyi polvipussit. Nykyiset sain anopilta vielä neiti-ihmisenä, niihin on välillä ommeltu joustava kolmio etusaumaan ja tarpeettomaksi tultuaan se on otettu pois. Oikeastaan on vielä liian lämmintä nahkahousuille ja varsinkin umpinaiselle jalkineelle, mutta ei kai nahkahousujen kanssa voi käyttää sandaaleja? Tai, ainoastaan baijerilaisten polvihousujen kanssa? Jälkikasvu kietoo kätensä