Tuppulan kirjastossa järjestetään viikottain satutunti. Meidän penskat rakastavat kirjastoa, ja raahaavat kirjoja kotiin kassikaupalla. Myös nuorimmainen on löytänyt tien kirjastontädin sydämeen repiessään hänelle kukan matkan varrelta piazzan kukkalaatikoista. Huhtipoikaa lukuunottamatta yleisö on naisvoittoista. Onhan tuolla, kirja poikineen, ja pienikin kirjasto on parempi kuin ei kirjastoa lainkaan. Oppivat sitten isompana vaatimaan.
[…] Olin sovussa muukalaisuuteni kanssa. En lopullisesti, mutta hetkellisesti. Ja se johtui poikani syntymästä. Kolmen vuoden kuluttua kävi samoin, kun tyttäreni syntyi. Muukalaisuuden tunne hälveni. Minä sain juuret. Yleensähän vanhemmat antavat lapsilleen juuret. Minun tapauksessani kävi päinvastoin: lapseni antoivat minulle juuret. Ei mikään kevyt taakka pienille ihmisille. Huomaan vieläkin, kuinka he pelkäävät tuottavansa minulle pettymyksen. Se ei ole tehnyt heidän elämästään ainakaan helpompaa. Theodor Kallifatides: Uusi maa ikkunani takana