Posts tagged with: lapset

Kuningas Ei

Meillähän on talossa uhm- pardon, tahtoikäinen joka tahtoo kaikenlaista, tai siis yleensä ei tahdo ja lyö maihin. Hänen rauhaanpakottamiseensa tarvittaisiin kolme Genovan koulun käynyttä mellakkapoliisia. Aamulla kaikki sujuu yleensä mukavasti, paitsi kun pitäisi luopua yön läpi vaivalla lämpimäksi pissitystä vaipasta. Housujen vaihtaminen ei ole kivaa, takkia ei laiteta päälle, tarhaan ei lähdetä tai jos lähdetään niin mukaan otetaan kaverit. Turvaistuimeen ei ainakaan istuttaisi, autosta ei haluta pois, tarhan ovesta ei mennä sisään, takkia ei oteta

Figura di merda

Italiaksi noloa tilannetta kutsutaan nimellä figura di merda, magra figura, figuraccia, siis hyvän vaikutelman, bella figuran, vastakohta. Esimerkiksi näin: Huhtipoika vietiin tänä aamuna tarhaan niin että kengät olivat metsään päin. Tädit eivät olleet puuttuneet asiaan, vaan arvatenkin nauraneet partaansa, ja poika oli tallustellut urhoollisesti kengät väärissä jaloissa, manannut varmaan mielessään että äiti olikin mennyt hankkimaan niin epämukavat jalkineet. Huomenna tarkastan lapsen, mikäli isä jälleen hänet pukee.

Pink Plague

Tuoreessa lastussaan jl pöyhäisi pinkkiä kasaa, jota aiemmin olivat pöyhineet jo Telegraph ja lehden siteeraama Sue Palmer kirjassaan Toxic Childhood. Teesi on suunnilleen tämä: tytöt ehdollistetaan vaaleanpunaiseen väriin, jonka jälkeen heille kelpaa mikä tahansa roina, kunhan se on pinkkiä. Loistavia uutisia Gazzetta dello Sportille, Barbapapàlle ja Palermon jalkapallojoukkueelle. Vitsit sikseen, minä uskon ettei väri naista pahenna mutta totta puhuen, kun lelukaupassa tai joulunalusaikaan television mainoksissa katsoo millaista roolimallia tarjotaan pinkkiin kuoreen pakattuna, niin se vetää

Turhan työn sankari

Makuuhuoneessa on neljä isohkoa vetolaatikkoa, joissa säilytetään vaatteita, itse kullekin perheenjäsenelle omansa. Puhtaat vaatteet eivät ilmesty laatikkoihin itsestään, vaan joku ihmispolo pesee ne, ripustaa ne kuivamaan, poimii naruilta, viikkaa ja usein tätä ennen silittääkin. Siisti olla pitää, ja puhdas. Huhtipoika syö tarhassa, Italiattarella ei ole kouluruokailua. Koulusta tullessa marssijärjestys on yleensä tämä: äiti laittaa ruokaa, lapset juoksevat kiljuen eessun taas, isä katsoo vielä jonkun tuikitärkeän asian internetistä tai kanavapujottelee, kattaa pöydän mikäli sitä erikseen ja

Naistennaurattaja

Huhtipoika, kaksi vuotta ja kolme varttia, on nyt keksinyt että naiset saa nauramaan tekemällä kaikenlaista typerää, ja syvällä sisimmässään tullut siihen johtopäätökseen että naisten nauramaan saaminen on toivottava asia. Kaikenlaista pöllöilyä ja pyllyilyä tullaan jatkossa näkemään loputtomiin toistettuna. Ensin se aloitti Kummitädin asianajajasisaren tyttären, itseään lähes päivälleen vuotta nuoremman kanssa: auttoi neitiä ritarillisesti pystyyn, ojenteli lempeästi leluja ja liverteli, teki pari hassua temppua joiden kirvoittama kikatus osoitti sen että oikealla tiellä ollaan. Myös joululomalla Milanossa

Kissanruokaa!

…huutaa Huhtipoika ilahtuneena, kun kaadan ensimmäistä kertaa Kellog’s Choco Popsien GS-pirkkaversiota kuppiin. Kiva kun formaatti on jo ennestään tuttu. Pikkumies pääsi kesällä kissanruuan makuun, ja kun kuppi nostettiin keittiön nurkasta lasten ulottumattomiin tiskipöydälle, niin ei katti parka enää löytänyt ruokaansa, kuppi takaisin lattialle, nuori herra jälleen välipalalla. Toistetaan loputtomiin koko heinä- ja elokuun ajan.

Kirjastokortti ja katutöitä

CRSECin (Centro Regionale per i Servizi Educativi e Culturali – italialaiset rakastavat ääntämyskelvottomia kirjainlyhenteitä) kirjasto on vuosien maanpaon jälkeen palannut Tuppulaan jo 1800-luvulla julkishallinnolle sosialisoidun entisen karmeliittaluostarin tiloihin, jotka uhkasivat jäädä tyhjilleen restauroinnin jälkeen. Koska myös vuosia suljettuna ollut ja sittemmin vajaakäyttöön restauroitu kunnallisteatteri luostaria vastapäätä ollaan viimeinkin annettu teatteriosuuskunnan käyttöön, oli meillä ilo nauttia jälleen… puujaloilla kävelevästä frakkipukuisesta pellestä, nukketeatterista, tanssista ja laulannasta. Samassa rytinässä muutama viikko sitten kaikessa hiljaisuudessa avattu kirjasto nosti profiiliaan

Korvamopedi

Olen teologisena kysymksenä pohtinut sitä kuljettiko Neitsyt Maria Jeesuslasta joskus korvamopedilla, ja jos ei niin siksikö että Jeesus oli niin kiltti lapsi, vai siksi että oli itse pyhimys? Lasten kurittamisesta on keskusteltu päivittäin Hesarin yleisönosastolla, eli ettei missään nimessä tukkapöllyä, tai annettiin meillekin ja ihan kunnollisia kansalaisia meistä on tullut. Lastensuojelun Keskusliiton vuonna 1988 tekemässä kyselyssä 55% haastatelluista 15-16 -vuotiasta ei hyväksynyt ruumiillista kuritusta missään tilanteessa, 45% puolusteli vanhempiensa toimintaa. Vain 5% aikoi itse käyttää

Taimikasvatusta

Rita Mentor yllytti kommentoimaan, joten kommentoidaan sitten. Sahramin kanssa pääpiirteiltään samoilla linjoilla. Lapsen kuuluu olla keskipisteessä mutta ei keskipisteenä, julistavat sekä Jean Liedloff että Anna Wahlgren. Jälkimmäinen ei liene kovassa huudossa vaisto- tai kiintymysvanhemmuuspiireissä, kiitos nuivien kommenttiensa jossa saavat osansa lapsen kantaminen, perhepeti ja äitiensä rinnoissa yön läpi roikkuvat yksi-, jopa kaksivuotiaat. Lapsikirjan yhteiskuntakritiikki on kuitenkin osuvaa: ihmisen pentu on luonnostaan yhteistyökykyinen ja -haluinen, mutta yhteiskunnan kova ydin pakenee kauas lapsista ja kenestä tahansa joka

Top