Ystävä tuli A’damista ja jatkoi Osakaan. Emme olleet tavanneet neljääntoista vuoteen. Tasasimme tiedot samassa kakkosterminaalin Cafè Picnicissä, jossa viime syksynä istuin äitini ja veljeni kanssa vaihtaessani konetta matkalla Roomasta Arlandan ja Helsingin kautta Ouluun. Helsinki-Vantaan kentällä olen kuin kotonani.
Johan tästä on unelmoitukin kuusitoista vuotta. Aurinkomatkat myyvät (= loppuunmyivät) Apulian kiertomatkaa sekä äkkilähdöissä myös Finnairin lomalentoja Helsingistä Brindisiin. Koska viikoksi tai kahdeksi matkustavien määrä ei koskaan mene aivan päittäin paikkojen kanssa, saattaa paluukoneessa olla tyhjiä paikkoja, ja tämän kortin varaan laskin kesän lähtömme. Lento Brindisistä kesti vähemmän kuin Roomasta, mikä tuntuu melkein kohtuuttomalta, koska kotoa Roomaan raahautuminen vie yleensä aikaa junan- tai bussin vaihtoineen seitsemästä kahteentoista tuntia, eikä sinne lentäenkään pääse halvalla ja sopivaan aikaan.
Postaan lentokoneesta, koska voin. Samasta syystä kaikki muutkin teknohullut suomalaiset tempaisevat älypuhelimensa esille heti merkkivalon sammuessa. Koska lipussakin mainostettiin että tällä lennolla voi, viimeinkin. Vieressäni istuvat miehet kyllästyivät pian hitaaseen yhteyteen, tilasivat parit oluet ja siirtyivät sitten NukkuMatti -palvelun pariin. Valitettavasti puhallettava niskatyynyni on käsimatkatavarassa hattuhyllyllä. Hyttilehtisen mukaan nyt lennonkin voi käyttää tehokkaaseen työskentelyyn. Hah, kaikki Naamakirjassa!
Lähtöpäivän aamuna kiskaisin lapset ylös neljältä, sillä olen lähtöportilla mielummin liian aikaisin kuin liian myöhään, ja viideltä nouseminen olisi joka tapauksessa ollut aamu-unisille kohtuuttoman aikaista. Taksi oli tilattu varttia vaille viideksi. Mukava taksikuski oli kyydinnyt koko yön flow-känniläisiä ja ilahtui selvin päin olevasta perheestä huomattavassa määrin. Luggage drop– virkailija huomautti jo viisitoista vuotta Rooman ja Helsingin väliä seilanneen Samsoniten lomalla hankkimasta 1,3 kg ylipainosta, ja varoitti ettei matkalaukku ainakaan painavammaksi saisi tulla, johon ihmettelin
Olen yllättäen ihan positiivisesti yllättynyt tapahtumasta jonka ennakkoon olin tuominnut vain kaupungin brändäämiseksi jonkun sortin teemapuistoksi (vrt. ravintolojen sisäänheittäjät Tallinnan vanhassakaupungissa). Täällähän on ihan kaikenikäisiä ihmisiä leikkimässä, ja se heille suotakoon. Monet ovat nähneet kunnioitettavassa määrin vaivaa roolihahmonsa eteen. Erityisesti pidän, olen pitänyt ja tulen pitämään rengashaarniskoista. Oma keskiaikahahmoni vaatii vielä kirjoittamista ja ompelua, mutta varjagien matkassa idäntiellä pääsi Bysanttiin asti, ja parhaimmillaan sekä Bysantilla että langobardeilla oli pohjoisen miehiä palkkasotureinaan Italian maaperällä käydyissä sodissa.
Italiaan saapuessa kaksi seikkaa ylitse muiden kiinnittivät huomiomme: Fiumicinon kentällä paistoi aurinko, Helsinskin talvessa säästeliäästi näyttäytynyt vanha tuttavuus. Lentokentän ympärilasinen maisemahissi kulki ikisaastaisessa hissikuilussa. Papà, guarda che schifo, hihkaisi juniori. Eurostar-junan vessan kunto ei tullut sitten enää yllätyksenä: Italian valtionrautateille asiakastyytyväisyyspalautteena että ilmaisjakelussa olevien kiiltäväpaperisten asiakaslehtien kustannukset voitaisiin kokonaisuudessaan suunnata parempaan käyttöön eli vessasiivoushenkilöstön palkkoihin, eikä sittenkään riittäisi. Lapaset oltiin heitetty kassiin jo Helsinski-Vantaalla, villahousut lähtivät Frankfurtin kentän hyvinpidetyssä saniteettitilassa, Roomassa kuorittiin fleece takin alta.
Lähtöä edeltävänä päivänä tajusin, että saavumme Helsinski-Vantaalle kello kahdelta yöllä, eikä meillä ole lapasia. En löytänyt niitä mistään: ehkä lasten sormikkaat oli pistetty liian pieninä kiertoon, mutten löytänyt omianikaan, Sulttaanille vain yhden parittoman Thinsulate-rukkasen. Eikä Tuppulassa myyty lasten käsineitä, ainakaan niissä lukuisissa lastenvaateliikkeissä joista niitä etsin. Koordinoituja pipo-kaulaliinasettejä oli joka lähtöön. Jos Tuppulassa on kylmää, laitetaan kädet taskuun. Mittari näytti plus viittätoista. Aloitin vaatteiden umpimähkäisen heittelyn matkalaukkuihin iltaseitsemältä: kummisetä Arkkienkeli oli luvannut saattaa meidät asemalle,
Osta junaliput Osta tuliaisia Vie kengät suutariin Vaihda akvaarion suodatin Vaihda vesi akvaariosta Maksa laskut Tilaa kuvakirjat Tilaa akkarikansiot Pakkaa laukut Pakkaa lääkkeet Lataa sähkövimpaimet Pakkaa akkulaturit Tarkasta matkustusasiakirjat Tarkasta lähtevät lennot Tee lähtöselvitys netissä Tulosta maihinnousukortit Tee eväitä Hae kengät suutarista Pakkaa torkkupeitto käsimatkatavaraan Soita Lufthansalle Soita uudelleen Lufthansalle Soita edelleen Lufthansalle Sulje kaasu Sulje pesukoneen vesihana Nokka kohti Frankfurtia, inshallah.
Kotiinpaluu sujui pääpiirteittäin hyvin, vaikka lähtöä edeltäneenä iltana oli ohjelmassa rouva Automiehen syntymäpäiväjuhla naamiaisasussa, ja herätys aamukoneelle luvattoman aikainen. Teimme kaikki lähtöä helpottavat temput, veimme matkalaukut kentälle jo edellisiltana ja koska sianpieremän aikaan juhlien jälkeisenä sunnuntaina kyytijöitä ei ollut tungokseksi, jätimme auton parkkiin ja avaimet sekä parkkilipun Airpro Travel Services -tiskille. Lennon saapumisen ja junan lähdön välillä oli neljä tuntia, josta noin puolet meni matkalaukkujen odotteluun ja suoriutumiseen Leonardo Express -junalla Rooman päärautatieasemalle. Jälkimmäiset kaksi tuntia
Häämatkan voi viettää myös kätevissä pienissä osamaksuerissä, ja niissäkin näköjään voi pitää vuosien taukoa. Tavoitteeksi voisi silti ottaa että vastedes matkustetaan. Lukijakysely: mikä on kuvan kaupunki?