Posts tagged with: meemit

(yli) kymmenen suomalaista esinettä

Sirokko haastoi minut julkistamaan kymmenen kotoa löytyvää suomalaista esinettä, voilà! Johan noita on raahattu Euroopan laidalta laidalle, vähemmästäkin kelpaavat esiteltäviksi! 1. Sakset. Muita kuin Fiskarseja ei voi ostaa. 2. Valurautaa. Valurautainen paistinpannu sujautetaan matkalaukkuun kun aviomies ei ole näkemässä. Olen tuonut yhden lettupannun tuliaiseksikin. 3. Untuvapeitto. Joutsen (ex Suomen Höyhen) rulettaa! 4. Piparkakkumuotteja 5. ”Muutama” astiasto. Hnnngh. Käsimatkatavaroissa. Muumeilla ja ilman. 6. Puukko. Itseään kunnioittavalla Suomi-neidolla aka Italiattarella. 7. Sini-tuotteen teleskooppivarsi jonka sain ilmaisnäytteenä, koska

Raapustelulaatikosta

Sain ulkosavolaiselta raapusteluhaasteen. Alkuperäisessä haasteessa pyydettiin kertomaan (ja näyttämään, olettaisin) mitä haastettava raapustelee puhelimessa puhuessaan, mutta kuten Stazzy jo itse itsestään kertoi, tässä mitään puhelimessa puhuta. On niitäkin aikoja nähty, mutta jos skypessä roikkumista ei lasketa, tyylini on sähkösanomanomainen. Lisäksi kotona (rätisevä) lankapuhelin on seinällä, siinä puhutaan seisaalteen eikä kynääkään ole käsillä edes silloin kun sitä tarvitsisi. Parasta siis ammentaa muistiinpanoista. Lintuperspektiivistä kuvattu historiallinen kaupunkikeskusta on raapusteltu workshopissa, jossa käsiteltiin kestävää turismia historiallisissa kaupunkikeskuksissa. Tässä

Tunnustuksia

Sain Lady Dadalta prenikan ja totuusavautumishaasteen, jossa pitää kertoa faktoja itsestään. Palkkioksi saa määrätä muutaman mieleisensä bloggarin tekemään saman (se vaikein kohta, ei niin etteikö mieleisiä bloggareita olisi, mutta ei niitä aina viitsisi ruveta vaivaamaan). 1. Lempiruoka: lähes mikä tahansa mutsin, veljeni Automiehen, Mamma Marian, chef Leonardo Marcun tai itseni tekemä. 2. Lempimakeinen: öö, tumma chilisuklaa? 3. Lempiluettava: ks. Kirjameemi. Etenkin kaunokirjallisuuden lukemisen suhteen elän aiemmin lukemani koroilla: kaiken käytettävissä olevan ajan käytän ammattikirjallisuuteen, ja

The Gorgeus Blogger

Memmumartinique Karibialta heitti prenikalla: The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle, jotka hänen mielestään sen ansaitsevat.

Aikamatka menneeseen

Buttermilk Bisquitsilta poimittu: Jos olisin kirjoittanut blogiani kymmenen vuotta sitten (okei, teknisesti se olisi ollut mahdollista): Meillä olisi 56k nettiyhteys, jonka minuutit kirjaisin huolellisesti ylös voidakseni maksaa osani puhelinmaksuista. Kirjoittaisin TKK:n tutkijankoulutusstipendillä ostetulla Fujitsun läppärillä. Canon Ixus astuisi kuvioihin maaliskuussa. On muuten vieläkin täysin toimiva peli. Olisin todennäköisesti kirjoittanut työn alla olevista häistämme, vastaostetun talomme remontista ja murheellisempina hetkinä appiukon käynneistä syöpätautien päiväsairaalassa. Asuinpaikkani olisi Tuppula, tarkalleen ottaen asuimme vielä anoppilassa ja ajoittain vuodattaisin tilanteen

Kuuden haasteen herättämiä kysymyksiä

Käytän koko syyskuun vain kuutta vaatetta on herättänyt kysymyksiä, joihin päätän kysellä vastauksia Lanttuakatemian EVP akateemiselta pyykkäriltä skype-haastattelussa. Vaatteita täytyy pestäkin: kaikki energiansäästöoppaat kehottavat pesemään täysiä koneellisia. Teenkö nyt väärin? Kotitalousopettajain koulutuslaitoksella punnittiin pyykkiä, ja todettiin ettei kone ollut koskaan täynnä silloin kun opiskelija oli mielestään ladannut sen täyteen; samassa todettiin että opiskelijaa ohjasi perstuntuma, eli kun kone ladattiin manuaalin mukaisesti (1 kg pyykkiä 10 l rummun nimellistilavuutta kohden) täyteen, ei pyykki puhdistunut. Jos asuu

Prenikoita

Stazzy myönsi minulle tämän prenikan jo viikko sitten, ja olen ollut ihan uskomattoman saamaton. Totta puhuen, silloin kun on ollut aikaa on wordpress takkuillut, ja muuten ei aikaa ole riittänytkään kun on pitänyt siivota vaatekaappia, tuijottaa omaa napaa, viedä pätkähenkilöitä piazzalle/rannalle leikkimään kokoistensa seurassa. Siis tässä, seitsemän faktaa: En ilahduta lukijoita tyttömäisillä jutuilla, kirjoitin laudaturin pitkästä matematiikasta, pidän taulukkolaskennasta ja olen muutenkin vittumainen tyyppi. En erityisemmin rakasta taustamusiikkia, paitsi piirtäessä, käsitöitä tehdessä, autolla ajaessa. En

Kuuden haaste

Project Maman kaima haastoi minut kuudelle vaatteelle syyskuuksi. Olin kuullut tempauksesta jo Muorin 24/7 radiosta, ja otan haasteen vastaan. Varaan itselleni viikon aikaa rytkyjen valitsemiseen. Kuuden vaatteen säännöt löytyvät Uudesta Mustasta: Valitse korkeintaan kuusi vaatetta, joita käytät syyskuun ajan eli 1.-30.9. Myös legginsit, neuleet ja topit ovat vaatteita. Vaatteita saa siis olla myös vähemmän kuin kuusi. Kuuteen vaatteeseen ei lasketa alusvaatteita, päällystakkeja, sukkahousuja, huiveja, kenkiä, koruja, hattuja, hansikkaita jne. Kuuden vaatteen lisäksi saa käyttää erikseen myös urheiluvaatteita, yövaatteita ja

Musikaalinen haaste

Löysin spammilaatikosta Ihmiskunnan Herran minulle heittämän musikaalisen haasteen. Haaste on hyvin yksinkertainen: mitä musiikkia olet kuunnellut viimeisen vuorokauden aikana? Voit kertoa biisejä tai levyjä, mutta kymmenen levyä tai kappaletta. Haasta kolme blogaajaa. Kuulostaa helpolta, paitsi että käytännössä voin hyvinkin olla päiväkaupalla kuuntelematta musiikkia, tai kuunnella autossa viikkokausia yhtä ja samaa lastenlaulu-compilationia takapenkin pyynnöstä. Viimeksi takapenkki on vaatinut kylläkin Ultra Bran Krokettia. Toissapäivänä sain ns. omaa aikaa, kun pääsin spirometriaan keuhkotautipolille, ja parinkymmenen kilometrin ajomatkan edestakaisin

Sano se suomeksi

Bongasin tämän Pippurilta, tehtävänä kirjoittaa lauseet niin kuin ne sanoisi. Koska kielenkäyttö riippuu tilanteesta, lähdin oletuksesta että puhuisin veljelleni. Muussa tapauksessa jättäisin lauseet alkuperäiseen yleiskieliseen asuun. *Siskoni punainen mekko mahtuu myös minulle. *Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, jonka maantiedon opettaja antoi? *Hyvä on, tehdään niin kuin sinä ehdotit. *Isäni äiti sanoi hakevansa meidät noin kello 17.45. *Matkustinkin Helsinkiin linja-autolla koska myöhästyin junasta. *Oletko nähnyt missään isoveljeni matkapuhelinta? *Ostitko sen hameen minkä näimme viime viikolla Hennes&Mauritzissa? Systerin punainen

Top