Posts tagged with: väri

Hätä keinot keksii

Tuppulaan saapuivat helteiden päätteeksi tai ainakin väliajaksi ensimmäiset viileät yöt. Lapset olivat tähän saakka nukkuneet aluspaitasillaan, mutta nyt tarvittiin pyjamaa. Huomasin heittäneeni kaikki Huhtipojan pieneksi jääneet yöpuvut uffaan. Yritin tarjota Batman-paidan kaveriksi siskon laatikosta lyhyeksi jääneitä housuja, mutta ne eivät kelvanneet. Pinkkiä! Kukkia! Jostain syystä sponsoreilta on tänä vuonna tullut pelkkiä kauluspaitoja ja talvitakkeja, enkä osaa taaskaan päättää kuinka monta kauluspaitaa viisivuotias tarvitsee. Kävin seuraavana päivänä supermarketissa ja totesin pyjamavalikoiman surkeaksi, hyllyssä olleet kappaleet liian

Luis Barragán

Luis Barragán 1975 (1976?): Casa Gilardi, Mexico City. Kuvasta tuli niin hyvä fiilis että varastin (kopioin, en varastanut, alkuperäinen on tallella) sen Jorge Ayalalta paitsi blogissa käytettäväksi, myös ruudulle taustakuvaksi. Johan siellä olikin ollut Hokusain Kanagawan suuri aalto jo toista kuukautta. Arkkitehdeista, arkkitehtuurista ja sankareista puhuminen on aika henkilökohtaista, mutta raotan tässä sanaista arkkuani tunnustaakseni että Luis Barragánin värit ja pinnat ovat aikanaan tehneet minuun vaikutuksen. Ennen vanhaan niukkuuden aikana sai tosin tyytyä johonkin nuhruisesta

Top